Tässä teillä hyvät blogini seuraajat uusi joulusatu. Tämä on lähtenyt monelle ihmisille tänä vuonna joulutervehdyksenä ja nyt se olkoon Hyvän joulun toivotukseni teille :)
Kuvassa myös ihana lankatonttu 
TONTUT RIISIN JÄLJILLÄ
Kirjoittanut Jani Suurnäkki (c)
Aion kertoa sinulle nyt salaisuuden. Jokainenhan tietää, että Joulupukin apuna Korvatunturilla asustaa tonttuja. Harva kuitenkaan tietää, että tonttujen asuttamia alueita on muitakin kuin Korvatunturi. Itse asiassa tonttujen kyliä on ympäri Suomea, pohjoismaita, Eurooppaa, Amerikkaa kuin Aasiaakin. Eikä sovi unohtaa Australiankaan tonttuja.
Kylät ovat kuitenkin niin hyvin piilotettuja ettei ihminen pysty niitä näkemään vaikka seisoisi ihan portilla. Tämä tarina alkaa yhdestä Etelä-Suomessa sijaitsevasta kylästä. Se oli rakentunut korkean mäen rinteille. Nimeksi kylälle oli annettu Vierilä. Se tulee kylän alkuajoista jolloin pääkadulle ei oltu vielä tehty tasanteita. Mikäli tuolloin tiputti käsistään jotain, joutui huonolla tuurilla hakemaan tavaransa takaisin mäen juurelta.
Tähän aikaan vuodesta kylässä valmistellaan yhteistä joulujuhlaa. Valmistelut ovat jo loppusuoralla, mutta yksi ongelma nuokuttaa tonttujen lakkeja. Juhlan kohokohtia oli jouluaamun riisipuuro, tänä vuonna koko puuro oli vaarassa. Joka joulun alla kylässä oli perinteisesti vieraillut Riisi-Tonttu, sillä nimellä häntä aina kutsuttiin, myymässä riisiä. Tänä vuonna Riisi-Tonttu ei ollut tavalliseen tapaansa saapunut. Pitkään oli kylässä mietitty mitä pitäisi tehdä, pohdinnan päätteeksi päätettiin lähettää partio selvittämään outoa katoamista. Matkaan lähtivät nuori kirjuri, salaaja sekä puuseppä. Salaajat ovat niitä tonttuja, jotka olivat perehtyneet miten kylien ja tonttujen olemassa olo jäisi ihmisille salaisuudeksi. Salaajien pääpaikalta saatin tieto, että Riisi-Tonttu oli lähtenyt kylästään, kaukaa Aasiasta aivan normaalisti.
Nyt teemme pienen aika ja paikka hypyn, sillä muuten
tarinastamme tulee turhan pitkä. Tonttupartio oli tehnyt matkaa jo kymmenen päivää. Alkoi olla jo kiire sillä jouluaattoon oli enää pari päivää. He eivät olleet nähneet lakin hiippaakaan Riisi-Tontusta. Tällä kertaa he olivat pysähtyneet metsälammen rannalle. Sitä ympäröi tiheä kuusisto joiden joukossa kasvoi siellä täällä myös koivuja, pihlajoita kuin mäntyjäkin. Lampeen laskevan puron rantoja kansoitti sammalmättäät.
”Hmm… saamieni tietojen mukaan tällä alueella Riisi-Tontusta saatiin viimeinen havainto.” Salaaja puheli itsekseen tutkiessaan karttaa.
”Hajaannutaan hieman tutkimaan paikkoja, mutta ei mennä kovin kauas. Palataan puolen tunnin päästä tälle samalle paikalle.”
Kaikki kolme hajaantuivat Salaajan käskystä. Nuori kirjuri lähti tutkimaan puron toista puolta. Puro oli sen verrran leveä, ettei puoli metrinen tonttu pystynyt sen yli loikkaamaan. Onneksi Kirjuri oli kulkenut aika paljon vaikka oli vasta 80-vuotias ja kantoi mukanaan aina pitkää vaellussauvaa. Hän otti vauhtia ja loikkasi kuin seiväshyppääjä puron yli ja laskeutui sammalmättäälle puron toiselle puolelle. Tyytyväisenä hyppyynsä Kirjuri jatkoi kävelyään eteenpäin. Kotvan kuluttua hän pysähtyi suuren kuusen juurelle. Hänen aistinsa kertoivat, että siinä paikassa oli jotain outoa. Kirjuri käveli varovasti kuusen pihkaisen rungon ympäri ja huomasi sen juurella kolon. Kolon pohjalla näkyi jotain mikä kiinnitti tontun huomion. Hän kurotti kädellään ja sai juuri ja juuri lieriömäisen esineen käsiinsä. Tarkemmin katsottuna leiriö näytti olevan paperia. Vaikka Kirjuri osasi useampaa kieltä niin paperille kirjoitettuja merkkejä hän ei ollut koskaan nähnyt. Puoli tuntia alkoi olla jo täynnä joten hän palasi lähtöpaikalle. Muut kaksi näyttivät olevan jo paikalla kun Kirjuri saapui.
”Löytykö mitään?” Puuseppä huudahti heti kun näki Kirjurin.
”Me löysimme leirin jäännökset. Aivan kuin jokin iso olisi kävellyt sen läpi. Jäljellä oli vain rikkinäinen teltta ja hujan hajan olevia esineitä.”
”Aika erikoista. Katsokaahan mitä minä löysin. En ole koskaan ennen nähnyt tällaista kirjoitusta.”
”Tjaa, annas kun minäkin vilkaisen sitä” Salaaja sanoi ja oli ottamassa paperia kun näki kirjoituksen kunnolla. Hän veti heti kätensä pois.
”Mitäs ihmettä tuo nyt oli?” Puuseppä ihmetteli ja näytti aavistuksen pelästyneeltä ”Aivan kuin se paperi olisi purrut”
”No en olisi ihmetellyt vaikka olisikin purrut. Tuo on nimittäin peikkojen kirjoitusta. En osaa sitä lukea, mutta olen nähnyt moista salaajaksi opiskellessani.”
”No ei ole sitten kyllä ihme etten osaa moista lukea. Harmi kun vanha kirjuri ei ole paikalla hän saattaisi osatakin lukea tätä.”
”Mistä muuten löysit tämän?” Salaaja kysyi
”Voin näyttää teille jos pystytte seuraamaan minua. Meidän pitää nimittäin ylittää puro”
”Ja pyh, näin kyllä miten sinä tuon ylitit, mutta minulla on parempi idea.” Puuseppä totesi ja poistui hetkeksi. Takaisin tullessaan hänellä oli mukanaan kasa lautoja, tämän jälkeen hän kaivoi työkalunsa esille ja rupesi nakuttamaan sekä sahaamaan. Eikä aikaan kun heidän edessään komeili näppärä pikkusilta.
”No niin, anteeksi, että tämä kesti hetken. Huomattavasti mukavampi on kulkea tätä pitkin.” Kirjuria ja Salaaja rupesi naurattamaan ja yhdessä he työnsivät sillan puron ylitse ja kulkivat kuusen luokse.
”Täällä on selvästi aistittavissa jotain epämääräistä. Meidän pitää olla todella varovaisia.” Salaaja kehotti ja lähti kiertämään puuta.
Hän kosketteli puunkuorta, kurkki koloihin ja mutisi itsekseen. Hetken kuluttua hän otti kiinni oksasta ja käänsi sitä. Sitä seurasi jyrinää ja maan järähtelyä. Sen loputtua kolmikon eteen oli avautunut luolan suuaukko. He vilkaisivat toisiaan ja lähtivät sanaa sanomatta hiipimään luolaan. Luolan pimeydessä kulkeminen tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopulta heidän silmänsä pystyivät erottamaan valon kajastuksen. He hiipivät entistä varovaisemmin kohti valoa. Valo näytti tulevan karkea tekoisen oven alta. Puuseppä meni makuulle yrittäen nähdä oven alitse toiselle puolelle.
Se mitä hän näki, samalla hämmästytti, kiehtoi ja kauhistutti häntä. Oven toisella puolella oli peikkojen luola. Ne olivat koristelleet koko luolan punaisilla asioilla ja hankkineet joulukuusen ja sen ympärillä peikkolapset näyttivät leikkivän piirileikkejä.
Kirjuri ja Salaaja olivat hölmistyneet kun Puuseppä kertoi kaiken näkemänsä.
”Entä näitkö siellä Riisi-Tonttua?” Kirjuri kysyi.
”Ei, en nähnyt, mutta toisaalta en nähnyt koko luolaa tietenkään.”
Salaaja rutisteli hetken kulmiaan ja nyki lyhyttä partaansa.
”Meidän ei auta muu kuin mennä varovasti sisälle. Nämä näyttäisivät olevan metsänpeikkoja, eivätkä kuulemma yhtä vaarallisia kuin muut.”
Puuseppä näytti kalpealta, mutta kun salaaja avasi oven, meni hän toisten kanssa siitä sisälle. He saapuivat arviolta kymmenen metriä pitkään ja neljä metriä korkeaan luolaan. Heidän astuessa esille musiikki ja leikit loppuivat kuin seinään. Heitä katseli monta muhkuranenäistä, pörröhiuksista hämmästynyttä kasvoa.
Hiljaisuutta kesti hetken minkä keskeytti huuto jostain luolan perältä.
”Tonttuja!” Huutaja oli yksi metsänpeikoista joka piti kädessään ametisti koristeista sauvaa.
Siinä samassa koko luolallinen peikkoja riensi kohti Salaajaa, puuseppää ja kirjuria. Voisi kuvitella, että tontut otettaisiin kiinni ja suljettaisiin jonnekin. Tonttujen hämmästykseksi nämä peikot näyttivät pikemminkin uteliailta ja ilahtuneilta, ehkä hieman pelästyneiltäkin kuin siltä, että he haluaisivat napata heidät.
Sauvallinen metsänpeikko tunki joukon läpi ja kun muut peikot huomasivat sen, tekivät he tietä.
”Oon metsänpeikko Havuvarvas, tämän alueen peikkojen päällikkö.” Sauvallinen metsänpeikko esitteli itsensä kumartaen syvään ja jatkoi.
”Keitä ootte matkamiehet ja kuinka pääsitte sisään?”
”Saavumme kaukaisesta tonttujen kylästä nimeltään Vierilä. Olemme tavallaan pelastuspartio, sillä etsimme erästä tonttua jota kutsumme Riisi-Tontuksi.” Salaaja sanoi, astuen samalla askeleen päällikköä kohti.
”Hän on kadonnut kesken riisin myynti matkansa ja kylällämme sekä monella muulla lähialueen kylällä on joulujuhlat kohta puoliin mitkä uhkaavat mennä pipariksi jollemme löydä Riisi-Tonttua lasteineen.” Jatkoi kirjuri puhetta, mutta pysytteli paikallaan hieman etäämmällä.
”Täh? Kuulinko minä oman nimeni sanottavan” Vastaheränneeltä kuulostava ääni kuului jostain peikkojen takaata.
Peikkojen läpi alkoi liikkua keltainen lakki ja kun se viimein pääsi näkyville, osoittautui sen kantajaksi kadonneeksi luultu Riisi-Tonttu.
Salaaja, puuseppä ja kirjuri eivät hetkeen saaneet sanaa suustaan. He vain tuijottivat Tonttua. Puuseppä sai ensimmäisenä puhekykynsä takaisin ja sai kakaistua kysymyksen, miten ihmeessä Riisi-Tonttu oli sinne peikkojen keskelle joutunut.
Riisi-Tonttu alkoi kertomaan kertomusta siitä kuinka hän oli lähtenyt aivan normaalisti matkaan kylästään ja tulleensa aikaa myöten tälle järvelle. Kesken yötä oli alkanut kuulua hurjaa ryminää hän ei ollut aivan varma mikä se oli, mutta huomasi pian joutuneensa peikkojen nappaamaksi. Tässä vaiheessa kertomusta peikkojen päällikkö huudahti loukkaantuneena.
”Ei me mitään napattu! Me haluttiin vain tiedustella tältä tontulta, että tietäisikö hän jotain joulusta. Taisimme olla vain hieman liian innokkaita, sillä onnistuimme tuhoamaan hänen leirinsä.”
”No niin no.” Riisi-Tonttu jatkoi. ”Päällikkö selitti minulle asian, mutta ensiksi todellakin luulin joutuneeni napatuksi.”
”Pahoittelen asiaa. Olimme tosiaan liian innokkaita, sillä pidämme joulusta todella paljon, mutta emme oikein osaa viettää sitä. ” Päällikkö jatkoi.
Salaaja, puuseppä ja kirjuri olivat kuunnelleet kertomusta hiljaa hieman kulmat kurtussa. Tunnetusti tontut ovat kuitenkin huonoja kurtistelemaan kulmiaan, jotenka kertomuksen loputtua heitä rupesi naurattamaan niin, etteivät hetkeen pystyneet tekemään muuta kuin pitelemään mahojaan. Naurun viimein vaiettua Riisi-Tonttu pahoitteli, että oli unohtunut peikkojen luokse ja lupasi pikimmiten lähteä jatkamaan matkaansa toisten tonttujen kanssa kohti Vierilää.
Kiire heillä tuli, sillä jouluun oli enää pari päivää. Kävellen taikka eläinten avustuksella he eivät moista taivalta ehtisi taittaa. Salaaja kuitenkin kehotti muita odottamaan hetken. Hän veti taskustaan esiin Sa-Tont 10:n, naputteli hetken aikaa puhelimelta näyttävää laitetta, laittoi sen takaisin taskuun ja kääntyi muihin päin hymyillen hieman.
”Kyytimme saapuu puolen tunnin päästä, voisimme pitää ruokatauon odotellessa” Salaaja kertoi toisille ja rupesi kaivelemaan repustaan rasioita. Ne pitivät sisällään metsänpeikkojen heille antamia joulutorttuja, karkkeja sekä muita jouluherkkuja. Muut tontut tekivät salaajalle seuraa.
Puolentunnin päästä jokainen paitsi salaaja olivat saada herkut väärään kurkkuun kun heidän neniensä eteen ilmestyi kuin tyhjästä vihreäksi maalattu helikopteri minkä kyljessä komeili iso S -kirjain. Se ei ollut niitä isoja mitä ihmiset käyttävät vaan pieni ja sievä, juuri tontuille sopivaa kokoa. Salaajaa myhäilytti muiden reaktiot, hän astui muutaman askeleen eteenpäin ja tervehti pilottitonttua.
”Tämä on yksi salaajien päämajan helmistä. Helikopteri jossa on yhdistetty huipputeknologiaa sekä perinteisiä salaamisen menetelmiä. Noista menetelmistä näitte ja kuulitte juuri kaksi, näkymättömyyden ja äänettömyyden kentän luominen kopterin ympärille. Astukaapa kaikki rohkeasti sisälle, älkääkä unohtako riisejä, niin lähdetään kohti kotia.”
Jokainen tonttu keräsi tavaransa sekä auttoivat Riisi-Tonttua lastaamaan riisin kopteriin ja hyppäsivät kyytiin. Eipä aikaakaan kun he alkoivat jo nähdä allaan tutun mäen. Kopteri poisti suojat ympäriltään ja laskeutui mäen huipulle, keskelle Vierilän keskustoria.
Jokainen kylän tonttu saapui mahanalus täynnä jalkoja katsomaan ihmettä. Kukaan muu paitsi toinen kylän salaajista ei ollut nähnyt moista kulkuneuvoa ennen. Suurin riemu kuitenkin syntyi kun Riisi-Tonttu laskeutui alas kopterista. Riisi vietiin heti odottamaan jouluaamua ruokavarastoon. Salaajien kopterin avustuksella Riisi-Tonttu pystyi tekemään ennätysajassa kierroksensa loppuun ja palaamaan kotikyläänsä.
Kun jouluaamuna salaaja, puuseppä ja kirjuri kertoivat matkastansa, moni oli kuin puurokauhalla päähän kumautettu kun kuulivat metsänpeikkojen jouluvalmisteluista. Heille hurrattiin ja he saivat kerrata vielä moneen kertaan tarinansa uteliaille ystävilleen. Juhlan jälkeen oli torin puuhun kiinnitetty iso piirustus, jossa komeili pörröhiuksisia, muhkuranenäisiä sekä punalakkisia olentoja. Joko arvasit, metsänpeikot olivat keksineet lähettää joulukortin ystävilleen, Vierilän tontuille.
Hyvää joulu myös sinulle joka juuri selviydyit tämän sadun loppuun.
