Näytelmä: Joosefin matka osa 2 / 3

Joosef Egyptissä

Hahmot: Joosef, Potifar, Juomanlaskija, Kuningas, Viljelijä

Potifar: JOOSEF, SINÄ OLET KYLLÄ HOITANUT TALOANI MITÄ PARHAITEN. NYT OLEN KUITENKIN KUULLUT SINUN TEHNEEN MINULLE TOSI VÄÄRIN. 

Joosef: HYVÄ HERRA, EN TIEDÄ MISTÄ PUHUTTE.

Potifar: ÄLÄ PUHU. KUTSUN VARTIJAT VIEMÄÄN SINUT VANKILAAN.

Joosef viedään vankilaan 

Joosef: ENSIN MINUT TYÖNNETTIIN KAIVOON. SITTEN MINUT MYYTIIN EGYPTISSÄ. NYT VIELÄ PÄÄDYIN VANKILAAN. VOI JUMALANI, OLE KANSSANI. 

Vankilan johtaja: JOOSEF. NÄYTÄT KUNNON MIEHELTÄ. HUOLEHDI SINÄ MINUN PUOLESTANI MUISTA VANGEISTA. 

Joosef: MITEN VAIN TOIVOTTE.  

Joosef vie ruokaa muille vangeille. Juomanlaskija saapuu vankilaan ja käy nukkumaan. 

Joosef: JUOMANLASKIJA. HERÄÄHÄN. MIKSI NÄYTÄT NIIN MURHEELLISELTA? 

Juomanlaskija: NÄIN NIIN OMITUISTA UNTA. 

Joosef: KERROHAN SE MINULLE 

Juomanlaskija supattaa 

Juomanlaskija: JA NIIN SE PÄÄTTYI. MITÄ SE VOI TARKOITTAA. 

Joosef: SE TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ PÄÄSET KOLMEN PÄIVÄN PÄÄSTÄ POIS VANKILASTA. 

Juomanlaskija: IHANKO TOTTA. SE OLISI MAHTAVAA.  

Joosef: SINÄHÄN OLET KUNINKAAN PALVELUKSESSA?  

Juomanlaskija: OLENHAN MINÄ TAI AINAKIN OLIN. 

Joosef: VOISITKO KERTOA MINUSTA HÄNELLE. SILLOIN MINUT VARMASTI VAPAUTETTAISIIN. 

Juomanlaskija: IHAN VARMASTI. 

Joosef: JUOMANLASKIJA. PÄÄSET NYT VAPAAKSI. 

Juomanlaskija: OIKEASTI? HURRAA. VAPAUS TÄÄLTÄ TULLAAN. 

Joosef: OLEN OLLUT VANKILASSA LÄHES KAKSI VUOTTA. JUOMANLASKIJA EI TAINNUT MUISTAA MINUA. 

Kuningas: SINÄ NEUVONANTAJANI OLET OLLUT MINUN PALVELUKSESSANI PITKÄÄN. KERRO MITÄ VIIME ÖINEN UNENI TARKOITTAA? 

Neuvonantaja: KUNNIOITETTU VALTIAS. EN VALITETTAVASTI TIEDÄ. 

Juomanlaskija: UNET! SELITYKSET! 

Juomanlaskija: ANTEEKSI VALTIAS. SAANKO PUHUTELLA? 

Kuningas: SAAT 

Juomanlaskija: KIITOS YLHÄISYYTENNE. MINÄ TAPASIN VANKILASSA JOOSEF NIMISEN MIEHEN. HÄN OSASI SELITTÄÄ UNENI. 

Kuningas: IHANKO TOTTA.

Kuningas: KÄYKÄÄ HAKEMASSA TUO MIES TÄNNE. 

Vankilan johtaja tuo Joosefin 

Kuningas: OSAAT KUULEMMA SELITTÄÄ UNIA. 

Joosef: KYLLÄ, MUTTA OIKEASTAAN JUMALA ANTAA NIIHIN VASTAUKSEN. 

Kuningas: HYVÄ. KUULEHAN SIIS UNENI. SIINÄ SEITSEMÄN LIHAVAA JA HYVÄ VOINTISTA LEHMÄÄ NOUSI NIILIN JOESTA.  TÄMÄN JÄLKEEN NOUSI SEITSEMÄN TODELLA LAIHAA JA KURJAN NÄKÖISTÄ LEHMÄÄ. MITÄ UNENI SINUN MIELESTÄSI TARKOITTAA? 

Joosef: YLHÄISYYS. SE TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ ON TULOSSA SEITSEMÄN HYVÄÄ VUOTTA. SILLOIN VILJAA JA RUOKAA RIITTÄÄ KAIKILLE. TÄMÄN JÄLKEEN TULEE SEITSEMÄN HUONOA VUOTTA. TÄLLÖIN VILJASADOT EIVÄT ONNISTU JA RUOKAA ON VÄHÄN.

Kuningas: ONKO TOSIAAN NÄIN? MITÄ SINUSTA MEIDÄN PITÄISI TEHDÄ ASIALLE? 

Joosef: YLHÄISYYS, NEUVOISIN NÄIN. KUN SADOT OVAT HYVIÄ, TULEE KERÄTÄ OSA SADOSTA TALTEEN. JONKUN VIISAAN IHMISEN PITÄISI VALVOA TÄTÄ. KUN ALKAA SEITSEMÄN HUONOA VUOTTA. VARASTOT AVATAAN JA VILJAA JAETAAN SIELTÄ TARVITSEVILLE. 

Kuningas: JOOSEF. PUHUT VIISAITA SANOJA. TEEN SINUSTA SADONKERUUN VALVOJAN. 

Joosef: ARVOLLINEN KUNINGAS. OTAN NÖYRÄSTI VASTAAN ANTAMASI TEHTÄVÄN. 

Joosef: HYVÄT VILJELIJÄT. KUNINKAAN KÄSKYSTÄ KERÄÄMME YHDESSÄ PIENEN OSAN SATOA TALTEEN. 

Viljelijät: MIKSI KUMMASSA MEIDÄN ON ANNETTAVA FAARAOLLE OSA SADOSTAMME?  

Joosef: FAARAO HALUAA VARAUTUA NIIHIN VUOSIIN, JOLLOIN SATOA EI SAADA TARPEEKSI. 

Viljelijät: VAI KATO VUOSIA FAARAOA AJATTELEE. EIPÄ NIITÄ OLE NÄKYNYTKÄÄN. 

Joosef: VARAUTUMINEN ON TÄRKEÄÄ. OLKAA HYVÄ NYT, JA TUOKAA OSA SADOSTA VARASTOON 

Viljelijät: HYVÄ ON, JOS KERRAN FARAO KÄSKEE. 

Joosef saapuu Faraon luo. 

Joosef: YLHÄISYYTENI. SADON VARASTOINTI ON SUJUNUT SUUNNITELMIEN MUKAAN.  

Kuningas: OLET TOIMINUT HYVIN JA LUOTTAMUKSENI ARVOISESTI. KIITOS.

Tarinankerronta maanantai osa 2: Nukkeja tikun nenässä

Tikkuja, paperia, liimaa / teippiä, kyniä. Lisäksi vielä ripaus mielikuvitusta.

Yksinkertaista, mutta tuo paljon iloa ja voi toteuttaa hyvin yksinkertaisin materiaalein.

Nämä synnyttävät itsessään jo ihania tarinankerronta ja nukketeatterihetkiä. Näitä voi tehdä spontaanilla aiheella ja limittää esim. sadun hahmoihin tai Raamatun kertomukseen. Entä jos ottaisikin kuvan lapsesta ja tekisi siitä nuken. Mihin seikkailuihin voisikaan päästä, kun on nukkehahmossa?

Tikkunukkeja voi liikuttaa alhaalta käsin. Tällöin näyttämöksi käy vaikka pöytä tai tuolin selkänoja, jonka takaa näytellään. Nukkia voi liikuttaa myös päältä päin, jolloin niistä saa pöytänukkeja. Tällöin suosittelen tekemään kaksipuolisena ja laittamaan nukkien alaosaan kappaleiden väliin esim. tyhjän tulitikkurasian. Tällöin nukke pysyy myös pystyssä pöydällä.

Nuket voit tehdä esim. yksipuolisina tai kaksi puoleisina. Nopea versio on tehdä yksipuolisena ja se onkin pienten lasten kanssa helppo tapa aloittaa.

Näin pääsiäisen jälkeen kotoamme löytyi pääsiäismunien kääreitä ja niistä syntyi myös hienoja tikkunukkeja.

-Jani-

Joosefin matka osa 1 / 3

Pitkästä aikaa olen päässyt kirjoittamaan kertomuksesta, mitä en ole pitkiin aikoihin ottanut työn alle. Kyseessä on siis Joosefin elämän sattumukset. Tällä kertaa kirjoitan sitä näytelmän muotoon, mikä on alunperin tarkoitettu joko koululaisten itse näyteltäväksi tai sitten aikuisten näyteltäväksi lapsille. Toki tätä voi näytellä ihmisnäyttelijöillä, nukeilla tai vaikka esineillä.

Joosefin kertomus on jaettu kolmeen osaan: Joosef veljineen, Joosef egyptissä ja Joosefin anteeksianto.

Joosef veljineen

Hahmot:
Joosef
Jaakob, Joosefin ja hänen veljien isä
Joosefin veljet
Kauppiaat ja heille ratsu.
Potifar, Egyptiläinen mies  

Rekvisiitat:
Pala kangasta, minkä saa Joosefin päälle
Kaivo
Voit toki rakentaa Potifarin talon ja muitakin paikkoja.

1. KOHTAUS

Joosef on nukkumassa ja herää. 

Joosef: VELJET. MINÄ NÄIN ERIKOISTA UNTA. SIINÄ OLIMME TEKEMÄSSÄ VILJASTA NIPPUJA. MINUN NIPPUNI NOUSI PYSTYYN. TEIDÄN TAAS KOKOONTUIVAT OMANI YMPÄRILLE JA KUMARSIVAT. 

Joosefin veljet: MITÄ. TULISIKO SINUSTA MEIDÄN KUNINKAAMME? EI VOI OLLA TOTTA. 

Jaakob saapuu paikalle

Jaakob: JOOSEF. TULE TÄNNE POIKANI.

Joosef: NIIN ISÄ.

Jaakob: HIENOA, OLE HYVÄ. HANKIN SINULLE TÄMÄN VIITAN. 

Joosef: KIITOS ISÄ. TÄMÄ ON HIENO. 

Joosefin veljet: MIKSI JOOSEF SAA UUDEN HIENON VIITAN. MIKSI EI JOKU MEISTÄ? OLEMMEHAN ME SENTÄÄN HÄNEN VELJIÄÄN.

Joosef käy nukkumaan ja herää. 

Joosef: KUULKAA VELJET. NÄIN JÄLLEEN UNTA. SIINÄ OLI AURINKO, KUU JA YKSITOISTA TÄHTEÄ. NÄYTTI KUIN NE KUMARTAISIVAT MINUA. 

Jaakob: MINKÄ IHMEEN UNEN SINÄ OLET OIKEIN NÄHNYT? MEKÖ KUMARTAISIMME SINULLE?  

Joosef: SE OLI SELLAINEN UNI. 

Joosefin veljet: SIIS IHAN OIKEASTI JOOSEF. ME EMME KYLLÄ TULE KUMARTAMAAN SINULLE. 

Jaakob: POJAT, MENKÄÄ TE PAIMENTAMAAN LAMPAITA. JÄÄ SINÄ JOOSEF TÄNNE.

Joosefin veljet: HYVÄ ON. MENNÄÄN.

2. KOHTAUS

Joosefin veljet lähtevät paimentamaan lampaita. 

Joosefin veljet: JOOSEF ON IHAN MAHDOTON. NÄKEE IHAN OMITUISIA UNIA. 

Jaakob: JOOSEF. LÄHDE KATSOMAAN, MITEN VELJESI JA LAMPAAT VOIVAT. 

Joosef: KYLLÄ ISÄ. LÄHDEN SAMANTIEN.

Joosefin veljet: TUOLTA SE UNIEN NÄKIJÄ TULEE. NYT HEITETÄÄN SE KYLLÄ KAIVOON JA JÄTETÄÄN SINNE. OTETAAN SILTÄ VIELÄ VIITTA POIS. 

Joosefin veljet tiputtavat hänet kaivoon. 

Joosef: VELJET! MIKSI HEITITTE MINUT TÄNNE? ONNEKSI TÄÄLLÄ EI OLE VETTÄ. 

Joosefin veljet: KATSOKAA. TUOLTA TULEE KAUPPIAITA PITKÄNÄ KULKUEENA. MYYDÄÄN JOOSEF HEILLE.  

Kauppiaat vievät Joosefin Egyptiin. 

Joosefin veljet: REVITÄÄN VIELÄ JOOSEFIN VIITTA.

Joosefin veljet lähtevät Jaakobin, isänsä luo

3. KOHTAUS

Joosefin veljet: ISÄ. VILLIPETO YLLÄTTI MEIDÄT JA VEI JOOSEFIN. MEILLE JÄI VAIN TÄMÄ RIEKALEINEN TAKKI. 

Jaakob: VOI RAKASTA JOOSEFIA.  

Joosefin veljet: ISÄ. ÄLÄ SURE. ONHAN SINULLA VIELÄ MEIDÄT. 

Jaakob: NIIN, MUTTA JOOSEF ON POISSA. EN USKO, ETTÄ OLEN ENÄÄ KOSKAAN ILOINEN. 

4. KOHTAUS

Kauppias: HYVÄT EGYPTILÄISET. KUKA OSTAA TÄMÄN HYVÄN MIEHEN? 

Potifar: MINÄ OSTAN. 

Potifar: NYT SINUN TULEE PALVELLA JA AUTTAA MINUA. 

Joosef: TEEN KUTEN HALUAT.  

Potifar: HIENOA. ENSIKSI SAAT SIIVOTA TÄMÄN TALON. 

Joosef: SELVÄ.  

Tässä kohtaa voit esittää, kuinka Joosef siivoaa. 

Potifar: HIENOA TYÖTÄ. TAIDAT OLLA KUNNON MIES. TÄSTÄ LÄHIN SAAT HOITAA MINUN KOKO TALOANI, ELÄIMIÄNI JA YLIPÄÄTÄNSÄ KAIKKEA MITÄ MINULLA ON. 

Joosef: OLETTE KOVIN YSTÄVÄLLINEN. KIITOS KUN LUOTATTE MINUUN. 

Jatkoa seuraa toukokuussa 🙂

-Jani-

Tarinankerronta sunnuntai osa 1: Lelut mukaan

Aloitetaanpa tällainen tarinankerronta vinkki sarja. Ei mitään pitkää sepustusta, vaan yksinkertaisia itse kokeiltuja vinkkejä tarinankerrontaan lasten kanssa. Osaa voi soveltaa toki myös vanhemmille ja osa onkin muokattu aikuisten tai vanhempien lasten työskentelyistä.

Mikä olisikaan parempi hetki aloittaa, kuin palmusunnuntai ja sen kertomus. Etsi kotoa tai töistä erilaisia leluhahmoja rekvisiitaksi. Tyttäreni valitsi Jeesukseksi Woodyn ja Riku Ryhmä Hausta sai olla yksi opetuslapsista.

Kannattaa aluksi kertoa tarina lähellä alkuperäistä, jotta lapsi oppii tuntemaan pohjatekstin. Esimerkiksi saduista ja Raamatun kertomuksista ns. perusmuoto. Tämän jälkeen tarina voi lähteä omille raiteilleen lapsen omassa leikissä. Minulle käy näin oman tyttäreni kanssa useinkin. Esimerkiksi viisi leipää ja kaksi kalaa muuttuu pitsaksi ja lisähahmoja ilmestyy sekoittamaan soppaa. Pohjakertomus kuitenkin näkyy siellä leikin improvisoidussa tarinankerronnassa.

Tällaisin ajatuksin tänään, niin ja hyvää palmusunnuntaita

-Jani-

Miksi lukisin kuvaa?

Oletko joskus katsellut taideteosta ja pysähtynyt miettimään mitä kaikkea se voisi kertoa? Entä oletko milloinkaan pysähtynyt katselemaan sanomalehden kuvaa tarkemmin ja miettinyt mitä siinä tapahtuu? Missä se on otettu? Antaako saman viestin, kuin teksti? Entä onko kuva edes totta?

Samanlaisiin hetkiin pohjautuu Lue kuvaa metodi. Olen itse vasta hiljakseen tutustumassa siihen, vaikka olen tämän kaltaista ennenkin tehnyt. Nyt sillä on mukavasti teoriaa taustalla ja nimi.

Essi Ikonen kertoo uskonnonopetus.fi sivuston materiaaleissa, että Lue kuvaa menetelmän takana on ajatus monilukutaidon kehittämisestä ja visuaalisen viestinnän lukemisen opettelusta. Näin siis yksinkertaistettuna ja vapaasti sanoitettuna. Tarkemmin voit lukea Lue kuvaa menetelmästä täältä https://www.uskonnonopetus.fi/materiaalit/ Sivuilta löytyy myös muita mielenkiintoisia työvälineitä, joita voi muokata myös varhaiskasvatuksen käyttöön.

Itseäni kiinnostaa erityisesti tämän menetelmän tarinankerronnalliset elementit. Lasten parissa työskennellessä voin nähdä, että samasta kuvasta voidaan lähteä luomaan lasten kanssa ihan omaa kertomusta tai sitten sitä voisi käyttää pohjustamaan itse tarinaa/kertomusta. Koko kertomuksen voisi minusta sujauttaa osaksi kuvan lukemista.

Miltäköhän näyttäisi tarinankerronta hetki yhdistettynä kuvan lukemiseen? Ensin katseltaisiin kuvaa ja virittäydyttäisiin sen tunnelmiin. Tämän jälkeen kerrottaisiin kertomus havainnollistettuna tai puhtaasti kertoen puheella. Lopuksi vielä palattaisiin kuvaan ja syvennettäisiin kerrottua vielä sen kautta.

Tällaisin ajatuksin tällä erää.

-Jani-

Tarinoita, vanhoja niteitä ja ajatelmia.

Muistikirjoja pinossa

”… lasten kanssa tutustutaan tarinoihin ja kertomuksiin ja pohditaan niitä sekä maailmaa avoimessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä.

Tarinat, sadut ja kertomukset ovat kuin pankkeja, joista voi nostaa viisautta, henkistä vaurautta, energiaa, toivoa ja paljon muuta.

Tarinoihin, satuihin ja kertomuksiin voi kasata kuorrutukseksi musiikkia, liikuntaa, teatteria ja kädentaitoja. Aina kuitenkin tarinat, sadut ja kertomukset sykkivät sydämenä kaiken keskellä.” 31.8.2011

Edellinen pätkä löytyi vanhasta muistikirjastani ja sen sanoma on henkilökohtaisessa elämässäni sekä työssäni vain kasvanut. Tarinat voivat koskettaa, inspiroida, lohduttaa, opettaa, kasvattaa, pelottaa… Tämän vuoksi niitä olisi minun mielestäni käsiteltävä kunnioittavasti, luovasti ja niin, että niistä saa jokainen nauttia omalta paikaltaan. Tulkintaa on niin monta, kuin on kuulijaakin. Milloin viimeksi tarina resonoi sinussa?

Olen kirjoittanut muistikirjoja aktiivisesti vuodesta 2006, joka sattumoisin on myös sama vuosi, kun aloitin opiskelemaan lastenohjaajaksi. Näitä on kyllä mielenkiintoista lukea ja ne tulevat jotenkin enemmän lähelle, kuin digitaalinen teksti, vaikka niilläkin on oma paikkansa nykyaikana 🙂

– Jani-

Vanupallo

Oli ensimmäinen adventti. Eteisen lipaston päälle nostettiin talon näköinen rakennelma. Siinä oli kuitenkin vain yksi seinä ja hieman kattoa. Tämän jälkeen seinän eteen aseteltiin puusta veistetyt härkä ja aasi. Ne iloitsivat siitä, että olivat jälleen päässeet esille. Eläimet olivatkin hienoa käsityötä. Tänä vuonna niiden keskelle kuitenkin laitettiin jokin valkoinen ja karvainen möykky. Härkä ja aasi eivät olleet varmoja, mikä se oli. Niiden hämmästys oli suuri möykyn määkäistessä. 

”Lammasko se on!” kumpikin niistä huudahti. 

”Mitä se oikein tekee täällä? Eihän se ole edes puuta”, aasi nurisi, ”se pilaa juhlallisen kokonaisuuden!”

Härkä ja aasi eivät yhtään käsittäneet, miksi moinen möykky oli liitetty osaksi heidän seimeään.

Lammas katseli toisia eläimiä hymyillen, mutta ne keskittyivätkin kuiskimaan vain toisilleen. Uusi tulokas huokaisi ja asettui oikein pieneksi ja huomaamattomaksi.

Päivät kuluivat ja valkoinen lammas katseli hiljaa alaspäin. Eräänä päivänä seimeen ilmestyi muita lampaita paimenen kanssa. Niidenkin keskeltä kantautui ihmettelevää supinaa pienen lampaan korviin. Sitä oli alettu kutsumaan vanupalloksi. Ainoastaan yksi lapsi kävi sitä välillä silittämässä. Muuten se sai olla yksin toisten keskellä.

Tätä oli jatkunut monta päivää. Eräänä aamuna seimeen aseteltiin kaksi uutta hahmoa, mies ja nainen. Nainen, jota toiset kutsuivat Mariaksi, istui penkillä ja huomasi vieressään pieneksi painautuneen hahmon. Hän alkoi hiljaa rapsutella sitä. 

”Oletkin ihan pehmeä”, Maria sanoi ja jatkoi rapsutustaan. Pieni lammas nojasi ihan varovaisesti naisen jalkoja vasten. 

”Noin juuri. Tervetuloa tänne seimelle.” 

Muut hahmot katsoivat Mariaa ja sen jälkeen toisiaan. Jos puu voisi punastua, niin sen ne olisivat tehneet. Yksi toisensa jälkeen muut hahmot pyysivät pehmeältä lampaalta anteeksi. Kun jouluaamu koitti, eläinten ruokakaukalossa makasi pieni vauva. Pehmeä lammas katseli sitä yhdessä veistettyjen lampaiden kanssa ja hymyili välkehtivän tähden alla.

(c) Jani Suurnäkki

Ihanaa ja rauhallista joulua sinulle tämän tarinan myötä

– Jani –

Nyt jälleen täällä

Hei kaikki.

Viimeksi olen näköjään etsiskellyt töitä ja puhunut hieman nukketeatterista. Niihin asioihin onkin tullut paljon muutoksia. Anfangi johtuu siitä, leikin samalla uusilla julkaisu ominaisuuksilla.

Niin, muutokset. Olen tammikuussa aloittanut lastenohjaajan työt Jyväskylän seurakunnassa ja päässyt varsin nopeasti sisälle touhuihin. Saa nähdä mihin kaikkeen hauskaan ja outoonkin sitä jälleen tässä työssä päätyy.

Nukketeatterin saralla onkin tapahtunut kaikenlaista uutta ja hyvin jännittävää. Olen nimittäin perustanut vuosien epäröinnin, tunnustelun ja rohkeuden keräämisen jälkeen oman nukketeatterin. Sen sivuja voi käydä katsomassa täältä : Nukketeatteri Arkki. Nukketeatteri Arkin voi löytää myös Facebookista ja Instagramista, jos haluaa vilkuilla ja saa toki tykätä ja seuraillakin. Ps. Vapun päivänä 1.5 on uuden näytelmän ensi-ilta Vivamossa osana Vapun perhepäivää. Tulkaahan moikkaamaan, jos satutte siellä pyörimään 🙂

Uusia jännittäviä aikoja siis eletään. Seuraavaksi yritän kirjoitella hieman kokemuksia vauvateatterin elementtien käyttämisestä vauvaryhmässä (minulla on ilo ensimmäistä kertaa vetää sellaista ryhmää). Mukaan liitän myös yhden vetämäni hetken mallin.

Tässä kohtaan toivottelen vielä hyvää paastonajan loppua ja ihanaa kevään etenemistä.

-Jani-

Tarinoita vuoden tarinoista ja avointa töiden hakua

Niin se vain aika vierii. Vasta jäin koti-isäksi ja nyt siitä on kohta vuosi ja viimeistään marraskuussa häämöttää hoitovapaan loppu. Mukaan on mahtunut ihania, inspiroivia, koskettavia, huvittavia ja höpsähtäneitä hetkiä. Niitäkin hetkiä on mahtunut mukaan, että olen joutunut hengittämään pari kertaa syvään ja joskus laskemaan kymmenestä alaspäin. Koska olen tarinankerronta ihminen, niin ajattelin kirjoitella ajatuksia siitä, miten tarinat ovat eläneet tämän vajaaan vuoden elämässämme.

 

Ainakin meillä on luettu paljon kirjoja ihan vauvasta lähtien ja luulen että siitä ja päivittäisestä laulamisesta voidaan kiittää siitä, että lapsirakas pulisee välillä kuin papupata. Nyt kun kaksi ja puoli vuotta on ylitettyä, huomaan lapseni kertovan jo aika pitkiä juonen tyngällä höystettyjä tarinoita, enimmäkseen todellisista tapahtumista tai niistä inspiroituneena. Meillä tarinat ovat kulminoituneet satukirjoihin, mutta myös valmiisiin ja spontaaneihin nukkeihin. Hiekkalaatikolla tikku jonka nenään on kiinnitetty käpy, tai vaikka ruokaa tehdessä patakinnas onkin alkanut elää. Joskus tarinat aukaisevat arjen haasteitakin; esimerkiksi kun potalla käyminen on ollut hankalaa, pieni tarina vaikka pehmolelulla on auttanut tilanteen yli. Samalla tavalla tunteiden tunnistamiseen ja käsittelyyn tarinat ja nuket ovat loistavia välineitä. Niillä voidaan tunne viedä kauemmaksi, jotta siihen on helpompi tutustua.

Meillä seikkaili yhdessä vaiheessa Ärripurri-hahmo. Nimikin kertoo sen liittyvän kiukkuun. Ärripurri oli yhtälailla tunne, kuin sen kuvallinen metafora, minkä olemme piirtäneet ja muovailleet muovailuvahasta. Laitoimme tuohon hahmoon jäätelötikun selkään liikuttamisen helpottamiseksi. Siitä piti tehdä oma nukkekin, mutta materiaalin puutteen vuoksi se hieman jäi kaappiin keskeneräisenä odottamaan aikaansa. Joka tapauksessa. Sen avulla olemme tutkineet miten ärripurri liikkuu ja ääntelee ja sitä myöten opittu tunnetaitoja. Samalla tavalla satukirjoista olemme etsineet kasvojen ilmeitä tai sitten ilveilleen peilin ääressä tehden erilaisia tunteita. Välillä yhdessä ja välillä niin, että arvaillaan mikä tunne on kyseessä tai miltä jokin tunne voisi näyttää.

 

Kerroin, että kirjat ovat olleet meillä tarinoiden kulmakiviä. Nyt olen kuitenkin alkanut kertoa satuja, tarinoita ja kertomuksia kirjojen lukemisen ohella. Aloitin yhdellä sadulla, mitä kerroin useamman kerran. Kun lapsi tottui kertomiseen ja minä opin millä tavalla kertoa hänelle sopivalla tavalla, otin uuden kertomuksen mukaan valikoimaan. Kun mietin omien kokemusten kautta mitä eroa on lukemisella ja kertomisella, niin ne ovat minusta aika lähellä toisiaan. Kuitenkin silloin kun luen, keskittymiseni on herkemmin kirjassa ja niissä sanoissa sekä kuvissa, mitä tarinasta nousee. Kirjoissa mm. kirjailijan luomat sanat parhaimmillaan helähdyttelevät kieltä ja pitävät näin huolen sanojen rikkaudesta ja erilaisten tarinointi tapojen kuulemisesta. Kun taas itse kerron, keskittymiseni on enemmän lapsessa ja kertomuksessa, jolloin tarina kietoutuu ympärillemme ja hetken aikaa elämme syvemmin sen todellisuudessa. Olen huomannut myös, että lapsen ja minun välinen vuorovaikutus on myös tiiviimpää ja kuuntelevampaa. Koska tarinat eletään syvemmin kertomisessa, olen huomannut miten tärkeää on aistia herkästi niitä tunnetiloja sekä muita reaktioita, joita kertominen voi synnyttää. Kun pitää aistit valppaina, voi tarpeen tullen esimerkiksi lyhentää tai pidentää kertomusta tai sitten hypätä jonkin kohdan yli tai vaikka selittää jonkin asian lyhyesti osana kertomista. Vaikeat termit voidaan myös käydä läpi ennen kertomisen alkua. 

 

Lopputuloksena pohdinnalle päädyn siihen, että lukemiselle ja kertomiselle on oma tärkeä paikka tarinoiden ja kertomusten välittäjänä. Kummatkin minusta tukevat toisiaan.

 

Kuten alussa mainitsin, aikani koti-isänä alkaa kääntyä loppusuoralle. En kuitenkaan pääse palaamaan takaisin vanhalle työpaikalleni, työmatkaa tulisi n. 270 km, joten jotain olisi kiva keksiä Keski-Suomesta. Jos sinulla rakas Janin Maailman lukija on tihkunut korviin minulle sopivia työtehtäviä, niin tietoja niistä otan mielelläni vastaan tai jos sinulla sattuu olemaan jokin tehtävä minulle, niin siinäkin tapauksessa saa ottaa yhteyttä 🙂 Asustelen tällä hetkellä kauniissa Jyväskylässä, joten työskentelen täältä käsin ja auto on kyllä yleensä käytössä. Toisaalta jos sattuu ilmiintymään etätöitä tai esim. keikkahommia tms. niin niitäkin otan mielelläni vastaan. En myöskään kieltäydy reissutyöstä, jos siihen menee maltillisesti aikaa. Minulle sopii myös hyvin osa-aikaiset ja sijaisuudet; toki myös kokopäiväiset työt kelpaavat myös vallan hyvin.

 

Ai niin. Tässä olisi osoitteeni, jos haluat ottaa yhteyttä:  jani.suurnaekki[miukumauku]gmail.com

 

Ps. Minusta saa myös vihjata eteenpäinkin jos haluaa 🙂

Pps. Minulla on tällä hetkellä kaavailussa laittaa nostetta nukketeatterille ja tämän vuoksi pyrin saamaan loppukesästä / alkusyksystä asiat niin, että minulta voisi tilata paria esitystä.

 

Ihanaa kesää kaikille lukijoille ja toivottavasti tapaan monia teistä ihan kasvotusten tulevaisuudessa 🙂

-Jani-

 

Tuoksuva joulu -satu

Tänä vuotta joulusatu lähti hieman myöhään kirjallisena niille, jotka sen saavat. Tässä kuitenkin virtuaalinen versio siitä teille kaikille. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta teille kaikille.

Tuoksuva joulu

(c) Jani Suurnäkki

Vanhan riihen lattioiden alla on viihtyisä hiirenkolo. Sen lattioita koristi olkimatto ja seiniä sammal. Se oli Sebastian-hiiren koti. Jouluaatto aamuna Sebastian heräsi sängystään. Eihän kyllä tiennyt jouluaaton saapuneen. Se oli sentään vain pieni hiiri. Sebastian hipsutteli ikkunalle ja imaisi pienet hiiren keuhkot täyteen tuoksuvaa aamuilmaa. Sinä aamuna ilma tuoksui erilaiselta. Sebastian ei ollut haistanut koskaan mitään sen kaltaista. Tuoksui yhtä aikaa mausteiselta, paahteiselta ja makealta. Hänen oli selvitettävä mistä oli kyse. Ilmeisesti tuoksu kiiri isolta talolta, missä ihmiset asuivat. Sebastianin hännänpäätä värisytti. Se nimittäin pelkäsi hieman isoja ihmisiä. Nyt Sebastian kuitenkin tunsi nenän ja viiksien päässä halua lähteä selvittämään tuoksun alkuperää. Se otti repun ja pakkasi sinne juuston palan sekä kauranjyviä. Kun se seisoi riihen edessä ja näki kasvimaan ja monet pienet rakennukset ennen isoa taloa, meinasi se kääntyä ympäri. Totta puhuen se oli jo avannut oven ja mennyt sisään, kun tuuli toi tuoksut entistä vahvemmin sen nenään.

 

”Pakko selvittää ja ehkä maistaakin.” Tuumi Sebastian ja laittoi oven kiinni. Se alkoi tarpoa läpi kasvimaan. Tai ainakin se oli vielä syksyllä ollut sellainen. Nyt se muistutti pikemminkin lumista erämaata, jonka valkoisen vaipan alta pilkotti omituisia talventörröttäjiä. Onneksi oli aamu. Illalla ne olisivat olleet pelottavia Sebastianille. Lumi oli kuitenkin niin pehmeää, että sen tassut pikemminkin aurasivat tietä lumeen kuin astuivat sen poikki. Sebastian pyyhkäisi otsaansa. Olisi edes kantohanki eikä uusi pehmeä pakkaspölly. Se oli sitä mieltä, että tie oli liian raskas ja oli parasta vain kääntyä ympäri. Juuri kun Sebastian oli kääntymässä, petti lumi hänen tassujen alla. Yhdessä lumipölähdyksessä se huomasi makaavansa tunnelin lattialla. Sebastian puisteli lumet itsestään ja katseli tunnelia. Tunneli tuntui jakautuvan siinä kohtaa kahdeksi. Toinen tunneli näytti menevän suoraan taloa kohti ja toinen kiersi keskemmälle kasvimaata. Sebastian rohkaisi mielensä ja valitsi sen tunnelin mikä vei suoraan taloa kohti. Silloin joku puhui verkkaalla äänellä Sebastianin takaa.

“Mikäs kumma otus se on tunnelini rikkonut?”

Puhuja oli myyrä. Se tutkaili samalla tunnelin romahtanutta kattoa.

Sebastian vinkaisi. “En se ollut minä, en ainakaan tarkoituksella, ei saa suuttua.”

“Tjaa. Olen tehnyt tästä liian ohuen.” Myyrä kääntyi takaisin Sebastiania kohti. “Satutitko itsesi?”

“Minä, en satuttanut. Minä tästä siis menenkin isolle talolle. Näkemiin.” Pajatti Sebastian pelästyneenä ja riensi isoa taloa kohti menevää tunnelia päin.

“Hetki.” Pysäytti myyrä. “Jos sinä sinne haluat. Valitse tuo toinen tunneli. Se vie sinut mutkan kautta, mutta pääset väistämään talon kissan vaanimisreitin. “

“Kissa! Oi voi, en muistanut sitä. Ikävä tyyppi meille hiirille. No kiitos. Minä menenkin sitten tänne toiseen.” Niin sanottuaan Sebastian pujahti myyrän neuvomaan suuntaan. Perästään hän kuuli myyrän huutavan jotain joulusta. Sebastian ei tunnistanut sanaa. Nyt sen kuitenkin teki mieli livahtaa niin kauas kissasta, kuin vain pienillä jaloillaan pääsi. Pian se saapui kasvimaan laidalle, ihan aitan nurkalle.

 

Sebastian hiipi seinän viertä. Se näki jo ison talon. Jotenkin pitäisi vielä päästä avonaisen pihan poikki. Tuoksu miltei nosti Sebastianin ilmaan tai ainakin siitä tuntui siltä. Se oli siirtynyt aitan kivijalan koloon ja tarkkaili nyt tilannetta. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin puikkia suoraan pihan läpi. Niinpä se veti henkeä ja pinkaisi juoksuun. Se livahti lumiukon takaa, lyhteen editse ja lumivallin yli ja suoraan etuovelle. Sebastiania huohotti, mutta se oli kuin olikin päässyt isolle talolle. Se kiipesi ikkunalle ja kurkisti sisälle. Siellä ihmiset koristelivat taloa oljesta tehdyillä kauniilla koristeilla ja jostain syystä tuvan keskellä komeili kuusi ja sekin oli koristeltu. Erityisesti Sebastian piti tähdestä kuusen latvassa. Tuoksun lähdettä se ei kuitenkaan nähnyt, vaikka pakko sen talosta oli kiiriä. Sebastian päätti lähteä kiertämään taloa ja etsimään toista ikkunaa mistä kurkistaa.

Yhtäkkiä se kuuli maukaisun ja näki suuren oranssi raidallisen kissan hyppäävän lumivallin takaa hänen eteensä. Sebastian kaatui pelkästä säikähdyksestä.

“Katsos, katsos, mitäs meillä täällä onkaan. Hiiri ja vielä repun kera. Ai ai. Mitäs minä nyt tekisin?” Sen enempää sanomatta, kissa nappasi suullaan Sebastianin repusta kiinni ja siitä roikottaen vei repun hiirineen mukanaan. Sebastiania pelotti. Nyt sen kyllä hukka perii. Kissa meni talon sivuovesta sisälle. Siihen oli laitettu sitä varten oma luukku. Silloin Sebastian unohti hetkeksi kurjan tilansa. Sen nenää kutitteli mitä herkullisimmat tuoksut. Se näki pöydällä pipareita, mitkä oli muotoiltu kukiksi ja sydämiksi. Erilaiset tuoksuvat laatikot olivat joko uunissa tai jo sieltä poissa. Sebastian oli löytänyt tuoksujen lähteen. Ne kaikki tulivat täältä ison talon keittiöstä. Se oli taivaallista. Pian Sebastian kuitenkin palasi takaisin todellisuuteen. Hän joutuisi kohta itse päivälliseksi. Juuri silloin talon emäntä huomasi kissan ja sen suusta roikkuvan Sebastianin. Emäntä kauhistui, mutta sääli pientä hiirtä. Joutua nyt kissan nappaamaksi jouluna.

 

“Misse, päästä se hiiri alas.” Emäntä pyysi. Misse-kissa ei voinut uskoa korviaan. Pitäisikö muka sen, laskea hiiri alas.

“Tottele. Laske se alas.” Emäntä toisti jo kärsimättömästi. Hitaasti kissa avasi suunsa ja pudotti Sebastianin alas. Misse käänsi selkänsä hiirelle ja istui alas.

“Hei pieni hiiri. Jouluna saa Misse tyytyä keittiön antimiin.” Emäntä nosti hiiren kädelleen. “Mutta mikäs se tämä on.” Emäntä ihmetteli Sebastianin reppua. Häntä alkoi naurattaa. “Onko kummempaa nähtykään. Hiiri jolla on reppu.”

Emäntä rapsutti huivin peittämää päätään. Silloin hän sai ajatuksen ja otti pienen piparin ja mursi siitä palasen ja antoi sen hiirelle.

“Hyvää joulua. Kyllä talon hiirtenkin näistä herkuista on osansa saatava. Ehkä et syö sitten niin paljoa viljojamme.” Sebastian otti varovasti piparin, Missen mulkoillessa samaan aikaan lattialla. Enää se ei kestänyt, vaan maukaisi lujempaa kuin koskaan ennen.

“Hyvä on. Ota sinäkin, jos saisit siitä joulumieltä.” Totesi emäntä. Misse haisteli piparia ja puraisi siitä pienen palan. Ei se ollut ihan hänen mieleensä. Samalla se mulkaisi jälleen Sebastiania ja näki kun se näytti kieltään sille. Nyt Misselle riitti ja se hyppäsi kohti hiirtä.

“Kuulkaas nyt te kaksi.” Emäntä sanoi ja nappasi kissan suoraan hypystä.

“Joulu on rauhan ja meille annetun suuren lahjan juhla.” Emäntä katsoi niitä kumpaakin vuoron perään.

“Tehkää nyt jouluksi sovinto.” Sebastian vingahti ja oli taas hieman peloissaan, mutta ojensi kuitenkin tassunsa kohti Misseä.

“Hyvä on.” Misse maukaisi ja kätteli varpaan päällä Sebastiania.

“Hyvä. Nyt saatte kumpikin jäädä tänne taloon ja osallistua joulujuhliin.” Emäntä sanoi ja vei kummatkin tuvan puolelle. Juhlista tuli hauskat ja sen loppupuolella huomattiin Sebastianin ja Missen jo laulavan yhdessä joululauluja kuusen juurella. Nyt Sebastian tiesi, mikä joulu on.