Ankanpoika Nöpön lammella

Edellisessä postauksessa kerroin luomiskertomuksesta, joka kertoo ankanpojasta sekä sen kotilammesta. Joten olkaa hyvä ja tervetuloa tutustumaan ankanpoika Nöpöön ja hänen kotilampeensa.

Tarvikkeet:

Ankanpoika tai miksei ankkatyttökin esim. pehmolelu. Itselläni oli marionetti

Vihreä kangas niityksi

Sininen kangas lammeksi.

Kolme vihreää kangasta joiden sisään on piilotettu kierrätysroskat. Itselläni oli pieni säilykepurkki, lasipurkki ja kartonkinen fondi pakkaus.

Yksi vihreä kangas lumpeen lehdeksi.

Erilaisia eläimiä joita voi elää lammella. Esim. sammakko, koira, perhonen, mehiläinen, kala jne.

Erivärisiä huiveja kukiksi.

Kolme laatikkoa kierrätyspisteiksi. Metalli, lasi ja kartonki

Alkuvalmistelut:

  • Piilota ankanpoika omaan pesään. Se voi olla kankaalla peitetty kori, kankaasta pyöräytetty tai ihan mikä vain mistä se on helppo ottaa ja ankanpoika on piilossa.
  • Piilota vihreiden puu ja pensas kankaiden sisälle roskat ja laita sivummalle.
  • Varmista, että vierailevat eläimet ovat piilossa, mutta helposti saatavilla.
  • Laita kankaat siihen järjestykseen jossa käytät niitä eli ylhäältä alas vihreä niitty kangas, sininen kangas, puu ja pensas kankaat roskineen. Huivit voivat olla toisaallakin. Itselläni ne ei ainakaan pysyisi pinossa 🙂

Kulku:

Alkurutiinit. Minulla ne ovat korvien lämpimiksi hierominen jotta niillä kuulisi oikein hyvin, kellojen soiton laskeminen ja kynttilän sytytys.

Tarinamme alkaa niitystä. Asetellaan vihreä kangas lattialla

Sen keskellä on pieni lampi. Asetellaan sininen kangas keskelle vihreää kangasta.

Lammen rannalla kasvaa monenlaisia puita ja pensaita. Asetellaan vihreitä kankaita esim. lattiakuva kankaita puiksi ja pensaiksi. Pidä varasi, että niiden sisälle piilotetut roskat eivät putoa taikka pidä meteliä jotta yllätys ei paljastu.

Mitä puita tai pensaita tiedät?

Niityllä, lammen ympärillä kasvaa paljon erivärisiä kukkia. Nyt voisimme asetella lammen ympärille paljon kukkia.

Laitetaan tänne lampeen vielä yksi lumpeen lehtikin.

Mitä lammessa asuu? Vierailuta lasten ehdottama asukki lammella. Jos sinulla ei sitä ole mukana niin voi improvisoida käden liikkeellä eläintä. Voit hieman ohjailla pohdintaa esim. mitä voisi olla vedessä, mitä lentäviä voisi lammella asua ja niin päin pois. Kun pohdintaa on jatkunut hetki niin jatka kertomusta.

Nuo kaikki voivat asua lammella. Tällä lampi on erityisesti yhden eläimen koti. Katsotaan millainen se on. “Herättele” ankkaa ja kävelytä se pesästään katsomaan lapsia. Anna sen ihastella kauniita kukkia.

Kvak. Voi miten kauniita kukkia. Minä rakastan kukkia. Tuolla punaisia kukkia ja tuolla sinisiä, lieneekö kissankelloja… Ankanpoika taapertaa samaan tyyliin lammen rannalle.

Niin. Minun nimeni on Nöpö koska emon mielestä höpötän niin paljon ja olen syötävän söpö.

Tämä on minun rakas kotilampeni. Kokeilee vettä varpaalla. Hui onpa viileätä vettä. Onneksi meillä ankoilla on hyvät höyhenet, jotka suojaavat kylmältä.

Onpa täällä kaunista. Emoni kertoi Jumalan luoneen kaikki kukat, puut, veden, minut ja kaikki ystäväni lammella. Näittekö muuten mehiläisen (yksi niistä jotka lapset ovat alussa ehdottaneet lammen asukiksi) äsken. Hienoa, Jumala on luonut senkin. Jumala loi ihmisenkin pitämään huolta tästä kaikesta ja hyvin ovat pitäneetkin. Ainakin tätä lampea. Täällä on niin kirkas vesi ja niin kaunista.

Hetkinen. Ankanpoika haistelee ilma

Mikä tuo haju on? Se tulee täältä. Ankka lähestyy yhtä puuta / pensasta ja haistelee sekä lopulta kaivaa roskan esille.

Mikä tämä on? Roskia! Minun kauniilla lammellani on roskia!

Hetkinen. Haistanko niitä lisää? Ankka menee seuraavan puun / pensaan luo ja löytää jälleen roskan, siirtää sen toisen viereen sekä voivottelee roskattua lampea. Haistelee vielä ja löytää kolmannenkin roskan. Siirtää senkin samaan paikkaan muiden kanssa. Kun kaikki roskat on löydetty ankka menee tarkastelemaan niitä lähemmin.

Koko lampi on täynnä roskia. Mitä tälle metalli purkille voi tehdä? Onko teillä lapsilla ehdotuksia? Ai roskiin. Hyvä idea sinne sen voisi laittaa. Olen kuullut kuitenkin vielä paremmasta paikasta. Tietääkö kukaan? Metallin keräykseenkö? Se kuulostaa hyvältä. Mitä purkeista siellä kierrätyksessä tehdään? Minun käsittääkseni näistä purkeista saadaan uutta metallia. Samaa pohdintaa jatketaan kaikkien roskien kohdalla kunnes kaikille on keksitty paikka.

Hienoa nyt tiedämme mihin nämä kuuluu. Nyt vuorollaan jokainen saa ottaa yhden roskan viedä sen oikeaan paikkaan. Tuolla vähän matkan päässä kierrätyspisteitä. Voitte viedä ne sinne. Lapset vievät roskat oikeisiin laatikoihin.

Kiitos lapset. Nyt lampi jälleen kaunis niin kuin pitää. Onpa ollut pitkä päivä. Tietäisittekö jonkin unilaulun jota voisitte laulaa minulla.

Lauletaan unilaulu esim. tuiki tuiki tähtönen tai mikä tahansa minkä lapset ehdottavat, jos se pystytään yhdessä laulamaan. Ankka nukahtaa lumpeen lehdelle laulun tahdissa.

Onnistuttiin. (hiljaisella äänellä) Nostetaan varovasti ankka lumpeen lehdellä takaisin omaan pesäänsä nukkumaan.

Loppujutustelua. Esim. Pitivätkö lapset ankasta? Mikä oli hauskinta? Oliko jokin jännittävää? Ja niin päin pois.

Loppumaneerit joita sinulla saattaa olla. Itselläni maneerit ovat että kerään tarinan / kertomuksen takaisin laukkuun. Minulla ns. tarinalaukku aina mukana. Soitetaan loppukellot ja puhalletaan kynttilä.

 

Toivottavasti kohta alkaa kesäiset ilmat iloksemme ja ehkä pääsemme tarkastelemaan ankanpoikiakin lammilla. Olen kuullut, että ainakin sorsanpoikia on jo näkynyt 🙂

– Jani –

Satu: Jänistyttö ja uusi ystävä

Hups. Onpa tullut taukoa edelliseen postaukseen. Tässä tulisi nyt kuitenkin uusi tarina ystävyydestä. Olen tehnyt tämän pohjalta pienen varjoteatteriesityksen jota kävin pitämässä. Toimi todella kivasti lasten kanssa. Lopuksi laulettiin ja leikittiin vielä Matkimisleikki (Sinä olet siellä ja minä olen täällä). Se löytyy Missä ilo asustaa cd:ltä ja nuotti löytyy Nuotteja nimisestä kirjasta.

JÄNISTYTTÖ JA UUSIYSTÄVÄ

Päästäksemme tarinan syntysijoille, meidän on lähdettävä matkalle. Ensin on ylitettävä meri, joka kuohuaa ja aaltoilee. Kun olemme päässeet meren yli, päädymme rannalle. Rannalta lähdemme metsään, jossa tuuli kahisuttaa lehtiä ja sammaleet tuoksuvat. Hetken käveltyämme saavumme kylän. Tuosta kylästä voit löytää rouva ja herra Mäyrän, vanhan Merihiiren taikka pöllöperheen, jolle on syntynyt uusi lapsi. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro kenestäkään heistä. Tämä kertoo jänisperheen tytöstä, siitä kaikkein villeimmästä. Jänistyttö rakasti pomppimista ja tanssimista. Yksi hänen lempileikeistään on piiloleikki. Eräänä marraskuisena päivä hän oli pomppinut, tanssinut ja leikkinyt koko päivän ja oli väsynyt. Sinä iltana jänistyttö katseli ikkunasta ulos ja kuinka lumi leijaili hiljakseen taivaalta. Jänistyttö toivoi, että aamulla maanpinnalla olisi lumikerros. Seuraavana aamuna hän heräsi ja näki, että lunta oli maassa juuri ja juuri sen verran, että voisi laskea mäkeä. Niinpä jänistyttö otti pulkkansa ja kiiruhti ovesta ulos. Hän pomppi suurimmalle mäellä minkä kylästä löysi. Hän kiipesi sen huipulle, asettui istumaan pulkkaan ja laski. Eikä vain kerran vaan kolme kertaa. Jänistyttö olisi varmaan laskenut useammankin kerran ellei hän olisi kuullut ääntä. Aivan kuin joku itkisi. Jänistyttö päätti etsiä äänen pitäjän. Hän kiipesi mäen päälle ja huhuili, mutta ei nähnyt ketään. Hän hyppi alarinteelle ja huhuili, mutta ei sielläkään ollut ketään. Jänistyttö oli jo luovuttamassa kunnes näki vilauksen jostakin lumivallin takaa.

”Hei tule esiin.” Jänistyttö sanoi. Ei vastausta.

”Tule vain esille. Ihan rohkeasti. En minä sinua pure. Pidän enemmän porkkanoista.”

Hitaasti lumivallin takaa asteli keinuvin askelin esille pieni pingviini.

”Hei tulithan sinä. Sinäkö äsken itkit?” Jänistyttö kysyi. Pieni pingviini nyökkäsi.

”Kuka sinä olet? Minä olen jänistyttö.”

”Minä on olen pingviini.” Pieni pingviini sanoi hiljaa ja katseli räpylöitään.

”Olen juuri muuttanut tänne ja olen aivan yksin. Kylän lapset eivät halunneet leikkiä minun kanssani.” Se jatkoi hiljaa.

”Outoa.” Jänistyttö sanoi. ”Yleensä he leikkivät kaikkien kanssa. Mistä muuten olet kotoisin?”

”Olen kaukaa etelästä.”

”Etelästä! Siellä on varmaan lämmintä ja hiekkarantoja sekä palmupuita.” Jänistyttö sanoi ja laittoi silmät kiinni ja kuvitteli hyppivänsä hiekkarannalla.

”Itseasiassa tulen niin etelästä, että siellä on kokoajan pakkasta, lunta ja jäätä.”

”Oho!” Jänistyttö sanoi ja avasi jälleen silmänsä. ”Sittenhän osaat varmasti laskea mäkeä.”

”Osaan.” Pieni pingviini sanoi ja katseli jälleen räpylöitään.

”Hienoa. Tule minun kanssani tuonne huipulle. Voidaan vaikka laskea yhdessä pulkallani.”

Pieni pingviini ilahtui ehdotuksesta ja niin he kiipesivät huipulle. Istuivat samaan pulkaan ja laskivat alas. Eikä vain kerran, vaan niin monta kertaa etteivät he enää kyenneet niitä laskemaan. Kun metsässä alkoi hämärtyä, he palasivat yhdessä kylään. Kylässä he leikkivät vielä hetken piilosta, jonka jälkeen he lähtivät koteihinsa. Illalla jänistyttö katseli ikkunasta ja ajatteli uutta ystäväänsä. Aamulla hän esittelisi pienen pingviinin muille lapsille. Niin kävikin. Eikä siitä päivästä lähtien pienen pingviinin tarvinnut olla yksin.

(c) Jani Suurnäkki

Ihanaa joulunodotusta teille kaikille 🙂

– Jani –

Kesäloma on kohta ohitse

ja samalla tämänkin blogin kesäloma loppuu. Aloitetaan vaikkapa pienellä kesäisellä blogimerkinnällä mikä löytyy myös työpaikkani nettisivulta myös. Hieman muikaten kuitenkin. Aloitetaan.

Olen pyörinyt ympyrää jo hyvän aikaa. Tarkastelen kaikkea mahdollista hyvin epäluuloisena. Oksakin voi olla jotain muuta kuin oksa. Viimein melkein tekisi mieli hyppiä ilosta kun aarre (muovipurkki) viimeinkin löytyy. Noita hetkiä on nyt kesälomalla jokunen jo koettu. Niinhän se on. Ihminen ei koskaan lopeta leikkimistä, leikit vain muuttuvat toisenlaisiksi.

 

Hetkinen.

 

Onkohan leikit sittenkään muuttuneet lapsuudesta? Edellä mainittu touhu nimittäin kuulostaa aivan aarteenmetsästykseltä. Sellaista se oikeastaan onkin. Muistatteko mitä olette lapsena pitäneet aarteina. Itse muistan kuinka kalastelin kissankulta hippuja hiekasta. Ei ollut ihan helppo homma. Toinen aarre oli isovanhempieni varastot jotka olivat täynnä kaikkea vanhaa, uutta ja mielenkiintoista.

Entä aikuisina? Mitä me aikuiset pidämme aarteena? Itselleni aarre voi olla mielenkiintoinen kirja, jokin hetki, tunnetila kun on tapahtunut jotain ihanaa, toinen ihminen kuten kerholainen, omat vanhemmat, oma puoliso, sukulaiset taikka joku ihan tuntematon tyyppi oikealla hetkellä. Aarre voi olla myös materiaa, mutta sitä emme täältä kuitenkaan mukaan saa. Tärkeämpää on vaalia materiattomia aarteita. Kauniita sanoja, kohteliaisuuksia, muistoja… Monta muuta mainitsinkin tuossa aiemmin jo. Materiattomissa aarteissa on sekin hyvä puoli, että kasvavat ja siirtyvät ihmiseltä ihmisille. Nuo aarteet varastoituvat taivaan aarrekammioihin.

 

Vaalikaamme siis aarteita joita kannattaa vaalia ja ei murehdita turhaan mikäli materia saa pienen kolauksen.

Ensi maanantaina päättyy tapahtumarikas kesäloma ja alkaa uusi työkausi. Mielenkiintoinen työkausi kylläkin, ei voi muuta sanoa.

Loppuun vielä pieni kevennys. Kävin Porkkalanniemessä ja minusta tuntui siltä, että tuo tiira tiirasi minua kesken valokuvauksen.

tiira_kurkkii

– Jani –

 

Lehmillä kevättä rinnassa

Ajattelin, että nytpä on aika pienelle kevennykselle. Kävin tänään katsomassa kun Viikissä lehmät pääsivät pitkän talven jälkeen vihreälle laitumelle.

Kuvat puhunevat puolestaan. Lehmillä tuntui olevan aivan mielettömän lystiä kun pääsivät kevään vihreyteen 🙂

cows_1 cows_2 cows_3

Näiden kanssa ihanaa kevään jatkoa jokikiselle 🙂

– Jani –

Mäyrämäen jänisperheen tyttö

Sain tänään esittää perhekerhossa musiikkisadun. En tiedä oliko se musiikkisatu siinä merkityksessä mitä toivottiin, mutta ainakin lapset ja aikuiset seurasivat kiinteästi. Sen verran kiinteästi siis kun perhekerhoikäiset lapset jaksavat. Se kertoi Karhusta joka herää linnunlauluun luullen kevään koittaneen. Sadun toinen päähenkilö oli tuo jänisperheen tyttö, mutta en löytänyt mistään sopivaa nukkea. Tietäähän sen mitä se silloin tarkoittaa, sain hyvän ”tekosyyn” uppoutua nuken tekoon 😉

Tässä teille kuva jänistytöstä

käsityöt3

Mukaan oli myös päässyt laulu Karhun talviunilaulu. Laitan senkin, ehkä, jossain vaiheessa teille tänne. Tai teen siitä videon. Katsoo nyt. Satukin on jossain vaiheessa tänne pyörähtämässä.

Ihanaa kevättalvea

– Jani –

Eläinten joulurauha

Jänis pomppi henkeään haukkoen läpi kuusikon kettu kintereillään. Kettu toivoi kantavansa joulupöytään jänistä Á la kuusisto.

Jänis piiloutui metsätuvan ikkunan alla kasvavaan pensaaseen. Sen tarkkoihin korviin kiiri talon radiosta sanat: ”Tästä hetkestä lähtien julistettakoon alkavaksi eläinten joulurauha.”

Pah! Vai muka joulurauha!” Jänis tuhahti. ”Ole itse jahdattavana ja tule sitten sanomaan.”

Kettu tarkkaili tilannetta ruusupensaan toisella puolella. Se oli myös kuullut saman kuin jänis. Kettu kurkkasi uteliaisuuttaan ikkunasta, riemastui näkemästään ja loikkasi pensaan toiselle puolelle.

Se nappasi jänistä niskasta ja vastoin kaikkia olettamuksia, nosti sen katsomaan sisälle. Kettu laski jäniksen alas ja kuiskasi jotain sen korvaan. Se nyökkäsi ja kumpakin lähti omille teilleen.

Kuun valaistessa jänis ja kettu palasivat. Kummallakin oli perhe mukanaan. Kettu avasi ikkunan varovasti. Kaikki kiipesivät yhteistuumin sisälle, toinen toistaan auttaen. Keskellä huonetta seisoi pöytä. Sen vasemmalle puolelle kävi jänis perheineen ja oikealle kettu perheineen.

Kummatkin vahvistivat joulurauhan, ja upottivat yhdessä hampaat joulupöydän antimiin.

Käki käy hitaalla

Päiväkerhoissa yritetään aavistella pyhää. Mitä se pyhä edes on? Ei välttämättä se sunnuntai. Monillahan on töitä silloin. Olen itse ajatellut, että ihmisen on tärkeää pitää yksi rauhoittumispäivä viikossa jotta jaksaisi. Olkoon se sitten vaikka keskellä viikkoa.

Kuitenkin, alla oleva satu on syntynyt kun pohdittiin seurakunnan perheiden sähköpostikirjeen sisältöä.
Nauttikaan sadusta ja muistakaa, että sadut, tarinat ja kertomukset tekevät hyvää niin lapselle kuin aikuiselle 

Ai niin ja eiköhän minulle sallita pieni bloginmainostus.
Päiväkerhoblogimme löytyy osoitteesta 
herrantertut.blogspot.com

KÄKI KÄY HITAALLA
Kirjoittanut Jani Suurnäkki
Ideoita antanut muutamat Tuusulan seurakunnan lastenohjaajat. Kiitos heille 🙂

Mikäli katsot tarkkaavaisesti kaupungin laidalla olevaa vanhaa puutaloa. Et näe siinä mitään erityistä. Jos kuitenkin tarkkailisit sitä viikon tai pari, huomaisit kuinka talon isä lähtee töihin aina tasan kello seitsemän. Vanhemmat lapset, tyttö ja poika, lähtevät kouluun aina kaksi minuuttia yli puoli kahdeksan. Viimein kun kello näyttää kymmentä vaille kahdeksan, avasi ulko-oven äiti nuorimman lapsensa kanssa. Tämä jatkui päivästä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen.

Talon elämää rytmittää vanha koristeveistetty käkikello. Käki oli kukkunut tarkasti ja uskollisesti siitä lähtien kun vanha kelloseppä oli sen verstaassaan, vuorten kupeessa, rakentanut. Käki muisti vanhan kellosepän sanat hänelle.
”Muista käki hyvä. Aika pitää maailman liikkeessä. Pidä siis huoli ettei aikasi jätätä tai edistä.”
Tätä ohjetta käki pyrki noudattamaan tarkasti. Siitäkin huolimatta, että kukkuminen ja muut velvollisuudet ovat saattaneet keskeyttää kylpy- tai ruokahetken.

Nyt käki kuitenkin alkoi viimein tuntea itsensä väsyneeksi. Kukkuminenkin tuntui hänestä epämukavalta ja siitä hän oli kaikkein eniten aina pitänyt.
Eräs sunnuntai, kun aurinko kurkotteli lämpimästi pienestä kellon ikkunasta sisään, se päätti tehdä jotain ennen kuulumatonta. Se päätti pitää vapaapäivän. Se aloitti päivän herkullisella ja pitkällä aamiaisella. Puurokin pysyi sillä kertaa lämpimänä loppuun asti. Aamiaisen syötyään käki valutti itselleen kylvyn ja lorautti veden joukkoon ripauksen laventelin tuoksuista kylpyvaahtoa. Käki hyrisi päälaesta varpaankynsiin tyytyväisyydestä kun se sukelsi kuplameren lämpimään ja tuoksuvaan syliin.

Juuri kun käki oli sulkemassa silmiään, sen korviin kantautui niin hurja kiljaisu, ettei moista ole siinä talossa ennen kuultu. Käki ryntäsi kurkistamaan mikä mekkalan oli aiheuttanut. Edes se että käki oli ihan kuplien peitossa, ei hidastanut vauhtia.
Päästessään kellonikkunan luokse se jäi hämmentyneenä tuijottamaan eteisen menoa.
Koko perhe tuntui olevan poissa tolaltaan. Isä tuijotteli kelloaan, äiti juoksi eteisen ja keittiön väliä ja vanhimmat lapset pakkasivat reppujaan harrastuksia varten.
Ainoa joka tuntui ottavan rauhallisesti, oli perheen nuorin. Tyttö katseli kiinnostuneen oloisesti eteisen menoa rappusilla istuen.

Pian talo hiljeni. Illalla koko perhe istui ruokapöydässä. Käki kuuli kuinka isä yltyi motkottamaan kuinka koko sopan aiheutti se kurja käkikello.
Sitä käki ei suostunut kuuntelemaan vaan teki jotain ennen kuulumatonta. Se hyppäsi ulos kellosta ja laskeutui pöydälle kaikuvan hiljaisuuden vallitessa. Monen haarukka oli jähmettynyt matkalla suuhun.

Ennen kuin kukaan sai sanaa suustaan, käki alkoi puhua aavistus tuohtumusta äänessään. Se kertoi perheelle kuinka sitä oli suututtanut isän puheet. Tämän jälkeen se kertoi kellosepän ohjeesta olla jätättämättä tai edistämästä. Se kertoi keskeytyneistä kylvyistä ja kylmistä ruoista. Mitä enemmän käki kertoi, sitä enemmän perheenjäsenten korvia kuumotti. Ainoastaan se nuorin tyttö näytti vaivaantumattomalta. Kun käki lopetti kertomuksensa, tyttö nousi ylös ja pahoitteli tapahtunutta. Tyttö ehdotti muulle perheelle, että eikö käki voisi vaikka kukkua vain tasatunnein. Isä taasen näytti nololta, mutta ehdotti käen voivan nukkua yönsä ilman kukkumista. Toinen koululaisista ehdotti voisiko käki osallistua myös sunnuntai-illalliselle.
Käki punnitsi ehdotuksia samalla kävellen ruokailuvälineiden keskellä. Hetken päästä se sanoi. ” Sopii, mutta aion aloittaa kyllä kukkumisen jo kuudelta aamulla. Jokin raja se on kellon käenkin nukkumisessa. ”

Michelle Knudsen ja Kevin Hawkes: Kirjaston leijona

Aloitan tänne blogiin kategoriaa lastenkirjallisuudesta. Ensimmäinen kirja saa kunnian kertoa kirjaston leijonasta. Olen tällä kertaa kerännyt loppuun myös moraalin kehityksestä asiaa. Mikäli huomaatte siellä pahoja virheitä, niin kertokaan ihmeessä. Korjailen niitä aikanaan.

Saako sääntöjä rikkoa, jos on oikein hyvä syy? Näin joutui eräänä päivänä miettimään leijona, joka oli kotiutunut kirjastoon. Kirjastonjohtajana neiti Neuvonen oli nimittäin todella tarkka säännöistä. Hän oli kuitenkin päättänyt antaa leijonan jäädä kirjastoon, sillä leijona tuntui sopivan hyvin kirjastoon. Sen tassut olivat hiljaiset, se auttoi pitämään kirjaston puhtaana ja satutunneilla lapset nojailivat leijonaan mielellään.

Tämä kuvakirja iski minuun sillä samalla hetkellä kun näin kannen kuvituksen. Pidin kirjan herkästä vesiväri / värikynä sekatekniikkaa hyödyntävästä kuvituksesta. Eritoten leijona oli saatu niin ihanan rakastettavan oloiseksi, että kirjan luettuaan toivoisi kotikirjastossaan elävän samanlainen leijona. Tarinakin oli kirjoitettu helppolukuisesti niin, että sitä on helppo lukea ääneen. Lastenkirjoissahan tuo määrite on hyvin tärkeä. Voin kuvitella, että tämä kirja saattaa herättää tai tällä voi herätellä tarkoituksella, keskustelua oikeasta ja väärästä. Samalla voi saada selville missä vaiheessa lapsen moraalinen kehitys on. 

Näitä kehitysvaiheitahan on kolmea tasoa ja nämä jaetaan vielä jokainen kahteen vaiheeseen.

1) Esisovinnainen moraali

  • Vaihe 1. Rangaistuksen ja tottelemisen moraali. Totteleminen mitataan hyödyllä ja haitalla.
  • Vaihe 2. Oletetaan, että kaikki muutkin käyttäytyvät itsekkäästi ja hakevat hyötyä vain itselleen.

2) Sovinnainen moraali

  • Vaihe 1. Tarve olla kiltti
  • Vaihe 2. Auktoriteettaja on aina kunnioitettava

3) Periaatteellinen moraali.

  • Vaihe 1. Ymmärtää sääntöjen olevan yhteisiä sopimuksia joita voi yhdessä myös muuttaa.
  • Vaihe 2. Moraali perustuu ihmisoikeuksien periaatteisiin.

Alle kouluikäiset ovat yleensä noiden kahden ensimmäisen päävaiheen sisällä. Voisinhan minä tietenkin antaa hieman esimerkkejä.

Taso 1

  • vaihe 1: Saan karjua, koska kukaan ei voi minua täältä väkisin pois ajaa. Tai, leijonan ei kannata karjua, koska se ajetaan sen jälkeen pois kirjastosta.
  • vaihe 2: Jos en karju, niin mitä minä siitä saan? Ehkä kenties ylimääräisen satutunnin.  

Taso 2

  • vaihe 1: En karju, sillä en halua, että kirjastonjohtaja neiti Neuvonen tai kukaan muu pahoittaisi mielensä tai häiriintyisi.  
  • vaihe 2: En karju, koska kirjastonjohtaja neiti neuvonen on niin sanonut ja häntä pitää totella.  

Taso 3

  • vaihe 1: En karju, koska yhteisissä säännöissä sanotaan niin. Kuitenkin, jos yhdessä sovimme, että säännöt sallivat karjumisen tietyissä tilanteissa, voin ehkä karjua.
  • vaihe 2: Tiedän etten saisi karjua, mutta jos en karju, voi tapahtua jotain vielä ikävempää. Joten joudun karjumaan säännöistä huolimatta.  

Täytyy sanoa, että taisin tänään hieman innostua teoreettiseksi. No, ei kai pieni teoreettisuus silloin tällöin haittaa. Joka tapauksessa; suosittelen tätäkin kirjaa niin kuvituksen kuin tarinankin takia. Karjumisiin, mikäli se on tarpeellista taikka hauskaa, sekä se sallitaan.

Alttarimatka – Eläinten matka pyhäkouluun / kerhoon

Idea: Alttariin tutustuminen.

Juoni: Pehmoeläin on lähdössä pyhäkouluun ja herättyään tajuaa olevansa myöhässä. Hän lähteekin nopeasti liikkeelle, mutta unohtuu ihailemaan erilaisia asioita matkalla. Lopussa hänen pyhisopettajansa kyselee ja kertoo alttarin osista samalla kun rakentaa alttaria.

Tarvikkeet:

  • Jokin pehmoeläin. Itse käytin koiraa.
  • Liina tieksi
  • Symbolikortit (kukka, värit, risti ja kynttilä)
  • Alttaritarvikkeet Valkoinen liina Liturgiset liinat (esim. valkoinen, vihreä ja violetti käyvät hyvin )
  • Risti
  • Raamattu (esim. lasten Raamattu)
  • Kaksi kynttilää
  • Mahdollisesti kukkia jos on saatavilla
  • Muut tarpeet mitä tarvitset omiin alku ja loppu perinteisiisi.

Alkuasetelma:

Aloita aivan tyhjältä pöydältä. Jos haluat hieman oikaista, niin voit laittaa valkoisen alttariliinan valmiiksi. Asettele muut tavarat järjestykseen jonnekin mistä lapset eivät niitä näe.

Kulku:

1. Alkutraditiot

2. Esittele pehmoeläimesi ja anna lasten nimetä se.

3. Kerro kuinka ”nimi” olekaan aivan normaali eläin. Hän nimittäin käy kerhossa/pyhäkoulussa… Eräänä aamuna hän heräsikin, katsahti kelloon ja säpsähti. Kellohan on kymmentävaille yhdeksän, hän hän on myöhässä. (käytä vaikka kerhon / pyhiksen aloitusaikaa edeltävää kymmentä minuuttia).

4. Asettele tie eteesi. Kerro kuinka ”nimi” lähti kovalla kiireellä matkaan.

5. Kerro kuinka ”nimi” pysähtyi haistelemaan paikkaan jossa oli paljon tällaisia. Aseta kukkakortti tien alkuun. Pohtikaa hetken aikaa kukkaa esim. mikä kukka se voisi olla? Missä se voisi kasvaa?

O-ou. Hänhän on myöhässä. Jatketaanpa matkaa. Muista elävä kerronta varsinkin tässä kohtaa. 

6. Hei! ”Nimi” katsoi takaisin päin. Siellähän oli myös muun värisiä kukkia. Aseta värikortti seuraavaksi tielle. Pohtikaa mitä värejä lapset näkevät kortissa.

O-ou. Taas hän meinasi unohtua paikalleen. Jatketaanpa matkaa.

7. Miltei perillä. Kirkon katolla ”nimi” näkee tällaisen. Aseta ristikortti seuraavaksi tielle. Mitähän kummaa se tuolla katolla keikkuu. Omituinen paikka.

O-ou! Miten hän jälleen unohtui. Jatketaanpa matkaa.

8. Viimeinkin perille. Kysy lapsilta mahtoikohan ”nimi” ehtiä ajoissa perille. Kaikki vaihtoehdot ovat oikein. Kerro kuinka pyhisope / kerhotäti tai setä sytytti tällaisen kun kaikki oli paikalla. Käännä kynttiläkortti viimeiseksi esille.

9. Kerro kuinka valitsemasi hahmo otti ensin liinat ja asetteli ne pöydälle. Pohdi lasten kanssa yhdessä mitä mikin liturginenväri voisi tarkoittaa. Aseta värejä kuvaava kortti luontevasti liinojen viereen.

10. Kerro samalla tavalla kaikki muutkin alttarille kuuluvat tavarat. Kerro kynttilöistä kuinka ne kuvaavat rukousta. Rististä: Jumala rakastaa meitä. Kukista: kuvaavat elämää ja ympäröivää luontoa. Raamattu: Pohdi lasten kanssa ensin mikä se on. Voit kertoa Raamatun sisältävän hyvän elämän ohjeita, jännittäviä kertomuksia. Eritoten sen, että Raamattu on Jumalan kirja, jonka hän on antanut ihmisille.

11. Tämän jälkeen voitte miettiä mitähän alttarilta voisi vielä puuttua (kynttilöistä liekit) Lapset ovat minulla usein muistaneet kynttilän sytytyksen. He ovat myös yhdistäneet symbolikortissa olevan sytytetyn kynttilän alttarin sammutettuihin. Sytyttäkää ja jos tapoihin kuuluu niin laulakaan myös kynttilän sytytyslaulu.

12. Lopuksi voitte miettiä millä nimellä tätä koko juttua kutsutaan. Alttari nimitystä tietysti mietitään.

13. Soittakaa kirkonkelloja vaikka triangelilla taikka jos löydät oikean pikku-kellon niin aina parempi.

14. Suosittelen laulettavaksi loppuun vaikka Jumalan kämmenellä-laulua.

15. Rukous

16. Kynttilöiden sammutus. Voitte tehdä vaikka yhteispuhalluksen taikka jos ryhmä kokoontuu useasti, kuten päiväkerhot, voi joku lapsista tulla puhaltamaan.

Lepopäivä-hartaus

Tarvikkeet:

1 x iso vihreä kangas

1 x hieman pienempi toisen sävyinen vihreä kangas

Eläinhahmoja: leijona, possu, aasi, hiiri, kana (tai jokin muu joka voi hienostella), lintu (paras on sellainen ääntelevä)

Cd-soitin ja luonnonääni cd.

Ajatus:

Muistuttaa lapsia lepopäivästä.

Hartaudenkulku:

Alkutilanne: Aseta iso vihreä kangas alttarin eteen. Asettele pienempi kangas niin, että se muodostaa alttarin juurelle pienen keitaan kaaren. Eläin hahmot voit piilottaa alttarin alle jos mahdollista. Tai jonnekin muualle mistä niitä on helppo ottaa hartauden aikana. Asettele eläimet järjestykseen mikä tarvikelistassa on mainittu. Helpottaa huomattavasti hartauden sujuvuutta.

Laita luonnonääni-cd soimaan niin, että se soi valmiiksi kun osallistujat saapuvat. Siis jos mahdollista. Itselläni yhdessä päiväkodissa moista mahdollisuutta ei ollut, mutta toimi ihan hyvin niinkin, että laittoi sen kaikessa rauhassa soimaan. Juuri ennen hartauden varsinaista aloittamista. Lapset siis olivat koko ajan siinä samassa tilassa jossa valmistelin hartauden.

Jutellaan lasten kanssa vaikka juhlista ja miltä tuntuu kun juhlien jälkeen on käymässä nukkumaan. Tarkoitus on saada vastaukseksi jotain väsymykseen liittyvää. Hyväksy lapsen vastaus vaikka ei olisikaan haettu.

Otetaan esille leijona piilosta ja asetetaan se kuvitellulle keitaalle. Kysytään lapsilta tuntevatko he tämän eläimen ja missä se asuu. Kerrotaan leijonan olevan eläinten kuningas ja kuinka hän asuu erään puron rannalla mikä ei kuivu kuivana kautenakaan.
Kuljetetaan possu paikalle Kerrotaan kuinka possu haluaisi mennä lepäämään leijonan purolle, mutta ei oikein kehtaa sillä hän ei ollut pystynyt aloittamaan maratonin juoksemista vaan nukahtanut heti harjoituksen alussa. Voi näytellä possu tämän tilanteen. Lapsia ainakin naurattaa kun he seuraavat possun harjoitusta ja nukahtamista kesken kaiken. Jos näyttelet, ei tietenkään kerrota ensin mitä tapahtui.
Kuljetetaan aasi paikalle Kysellään jotain aasista ja kerrotaan kuinka tämä aasi on tehnyt pitkän viikon markkinoilla kuskaten tavaroita paikasta toiseen. Mietitään yhdellä miltä aasista mahtaa tuntua kun hänellä selkäkin kipeytynyt siitä kantamisesta.
Aasi menee kysymään leijonalta, että pääseekö hänkin lepäämään. Tietenkin aasi pääsee lepäämään.
Hiiri saapuu väsyneenä paikalle Hiiri kertoo kuinka hänellä on kotona pieni lapsi jolla on koko yö koskenut mahaa. Hiiri kertoo vielä kuinka hän jätti isän hoitamaan vaihteeksi ja toivoisi saavansa leijonan luona levätä.
Kerrotaan kuinka hiirikin sai luvan leijonalta tulla lepäämään.
Hienostelija saapuu hienostellen Hienostelija voi tässä kohtaa kehua itseänsä ja kertoa kuinka paljon aikaa hän aina käyttää itsensä kaunistamiseen. Lopuksi Hienostelija kertoo, että tänään hän ei ole jaksanut niin paljon laittautua kuin ennen. Sen takia häntä huolestuttaa, että päästääköhän leijona hänet lepäämään vai ei. Leijona tietenkin kutsuu hänet mielellää lepäämään, mutta samalla opastaa ettei aina tarvitse pynttäytyä viimeisen päälle. Sillä jokainen meistä kaunis ja Jumalalle tärkeä.
Lintu lentää paikalle Voit kokeilla laulaa lintusen laulua nyt. Kerrotaan tämän linnun lentäneen kaukaata Suomesta saakka Afrikkaan. Lintuja ja leijona tervehtivät toisiaan, sillä he ovat vanhoja tuttuja keskenään. Leijona pyytää lintua laulamaan ja lintu suostuu.
Kerrotaan kuinka jokainen eläin nautti suunnattomasti olostaan keitaalla ja lintusen laulusta.
Saapuu ilta Kerro kuinka jokainen eläin alkoi tuntea itsensä virkistyneeksi. Tämän jälkeen kuljeta eläimet yksitellen takaisin jonnekin piiloon (kotiin). Tässä vaiheessa voi myös kerrata mitä jokainen eläin on oppinut matkalla.
Lopuksi kerrotaan lapsille, että meilläkin on samanlainen lepopäivä olemassa kuin eläimillä. Kerrotaan sen olevan sunnuntai, yleensä lapset ovat osanneet tämän jo kertoakin.
1 2