Luomista musiikin siivin

Moikka.

Tällä kertaa on vuorossa jälleen yksi luomiskertomus hartaus. Oikeammin tämä on pikemminkin musiikkihetki luomisen tiimoilta.

Tässä kuljetaan laulusta toiseen ottamalla summamutikassa esineitä piilosta, minulla oli laukkuni, ja lauletaan siihen liittyvä laulu. Tämän jälkeen asetetaan esine pitkälle kapealle kankaalle. Tässä kohtaan esineet asetellaan tarkoituksella sekaisin. Lopussa esineistä kootaan itse kertomus.

 

Tarvikkeet:

  • Säestyssoitin jos on.
  • Peili ( voi korvata kännykän etukameralla ) Tein niin itse.
  • Lamppu
  • Tekokukka
  • Rytmirinkula ( ei pakollinen )
  • Aurinko, kuu ja tähdet pahvista
  • lintupehmo
  • kalanukke
  • Kananukke
  • Tyyny
  • Kangas josta saa taiteltua kapean kaistaleen mihin kaikki esineet mahtuvat vierekkäin.

 

Alussa voi ottaa säestyssoittimen esille, esim. ukulele mahtuu näppärästi piiloon. Tämän jälkeen aletaan laulaa lauluja esineiden mukaan.

 

Sinä ja minä, ihminen (peili / kännykkä)

Sinä olet siellä ja minä olen täällä, matkimisleikki (Lauluja, Maija Baric)

 

Valo (lamppu)

Minulla on valoa varpaissa

 

 

Kasvit (tekokukka)

Auringonkukka (Kirkkomuskari 1)  + rytmirinkula ( itse jätin pois eräässä ryhmässä )

 

Aurinko ja kuu sekä tähdet (Aurinko ja kuu että tähdet pahvista)

Aurinko lettuja paistaa

 

Linnut (lintupehmo)

Voi käyttää vaikka Linnun laulupuuta tai ihan mitä muuta lintulaulua jonka osaat.

 

Kalat (kalanukke)

Pikkuiset kultakalat, hauki ui ( pikku kuplat ), vauvahai tms.

 

Eläimet maan päällä (kananukke)

Kanapolkka ( karvakorvan laulupurkki )

 

Lepopäivä ( Tyyny )

Kuunnellaan rauhallista musiikkia. Voi käydä vaikka pitkäkseen. Toinen vaihtoehto on laulaa vaikka Jumalan kämmenellä

 

Lopuksi kootaan luomiskertomus asettamalla tavarat luomiskertomuksen järjestykseen ja samalla kerrotaan nopeasti kertomus pääpiirteittäin. Tyyliin ”Aluksi Jumala sanoi tulkoon valo, sen jälkeen Jumala sanoi tulkoon maa ja maan päälle kasveja… Viimeisenä Jumala sanoi tulkoon ihminen. Pitäköön hän maailmasta hyvää huolta…”

Huomasit varmaan, että olen jättänyt maan laulutta, sillä otin sen kasvien kanssa kimppaan. Puhumattakaan taivaan kaaresta. Voi toki ottaa nekin mukaan ja keksiä laulut niihin 🙂

 

Torimummon päivä – musiikkihetki

Aihe: Torimummon päivä

Materiaalit: Rytmisoittimia (rytmimunia, marakasseja jne.)

  • Alkulaulu: Pää – olka – polvi ja varvas laulu
  • Lastenvirsi

Torimummo herää aamulla ja venyttelee. Katsoo ulos ja näkee harakan. Toivottaa sille hyvää huomenta ja pompottaa käsiään samalla lattialla / jaloilla.

Pihakivellä keikkui västäräkki – kädet  keikkuvat hartioilla.

Mummo näki varpusten nokkivan katolla – Naputellaan päälakea sormilla

Mitä kummaa kissa herää ja köyristää selkää. – Köyristetään selkää kuin kissa.

Voi harmi. Nyt kaikki linnut pelästyivät ja lentävät  – käsistä lentäviä lintuja

No hyvä. Tuolla ne jo lentää omaan pikku pesään – Tehdään käsistä pesä taikka vanhemmat voivat halata lastaan.

  • Harakka hyppii maassa -loru vielä kokonaisuudessa.

Mummo menee valmistamaan aamiaista. Matkallaan huikkaa auringolle. Paistaisitko minulle muutaman letun. En valitettavasti,  voin kuitenkin paistaa sinulle lämpöä. Se sopii. Minä paistan lettuja ja sinä lämpöä.

  • Aurinko aurinko lettuja paistaa

Aamiaisen jälkeen on aika mennä kasvimaalle.

  • vielä poimitaan litra mansikoita -laulu löytyy uudesta laulutuulesta
    • Ensin taputetaan perussykettä ja sanat on kilo perunoita. Ensimmäinen säkeistö. Rytmisoittimet voi ottaa tähän mukaan.
    • Lauletaan laulu. Tässä vanhemmat lapsiaan  / lapset itseään voivat kutitella ja nyppiä kehoa eri paikoista.
    • Toinen säkeistö. Ensin sanat lorutellen ja rytmittäen perusrytmiä. Laulaen. Voi veljet kohdassa kädet ylös kuin tuuletuksessa.
    • Kolmas säkeistö. Samalla tavalla kuin aiemmat. Käsien pyöritystä edessä niin kuin kauhoisi jotain aina vain lisää.
    • Seuraavaksi mennään porkkana penkkiin ja kerätään kilo porkkanoita. Olen ottanut ensimmäisellä kerralla vain ensimmäistä säkeistöä ja sitten lisännyt säkeistöjä seuraavilla kerroilla.

Kaikki taitaa olla valmista. Lähdetään torille.

  • Cd:ltä tai laulaen laulua: Kuljemme laulain. Vaihdellaan liikkumistapaa, esim. hyppien, hiivimme, juosten…

Pääsimme perille torille.

  • Ostakaa makkaraa melodialla. Ostakaa perunaa / porkkanaa. Rytmisoittimet mukaan.

Nyt mummo on saanut myytyä melkein kaiken. Sen verran jäi, että hän saa vielä hyvän päivällisen.

  • Kuljemme laulain -laulu uudelleen.

Kotona. Mummo istahtaa keinutuoliin. Takan päällä on pieni rasia. Hän ottaa sen ja kuuntelee. Soitetaan soittorasiaa. Tässä kohtaa voi olla jokin kaunis laulu loppurentoutukseksi.

  • Loppulaulua, minulla se on suljen ihanan soittorasian.

 

 

Luomiskertomus musiikkihetki

Pidin perhemuskarissani tällaisen luomiskertomuksen. Olkaapa hyvä 🙂 Niin ja kiitos niistä kaikista kommenteista, joita olen nyt lähiaikoina saanut teiltä rakkaat lukijat 🙂

Tarvikkeet:

  • Cd-soitin
  • Iso jumppapallo
  • Tennis / sählypalloja tai muita saman kokoisia palloja
  • Sulkia

Hei hei tule laulamaan

Mitä tänään tekisin

Tänään leikitään ja lauletaan vanha Raamatun kertomus mikä kertoo siitä miten Jumala loi maailman. Aluksi ei ollut mitään. Vain Jumalan henki liikkui tyhjyydessä. Sitten alkoi luominen. Jumala sanoi sanan valoa ja valo tuli.

Valonsäde

Jumala jatkoi luomista ja sanoi: tulkoon maa veden alta. Niin syntyi meret, järvet, lammet ja joet.

Lammikon pinnalle

  • Tässä ropsuteltiin sormilla joko lattiaa tai esim. lapsen tai aikuisen selkää ensin kevyesti sormilla ja sitten pikkuisen kovempaa ja sen jälkeen lätäköt muuttuvat puroiksi ja vedelleen kämmenellä hieroen selkää ja käsiä.

Seuraavaksi Jumala sanoi: Tulkoon kaikki puut, ruoho, kukat ja muut kasvit.

Pieni päivänkukka

Jumala jatkoi luomistaan ja sanoi: Tuloon aurinko loistamaan päiväksi.

Aurinko lettuja paistaa -loru

Ja yöksi Jumala loi taivaalle kuun ja tähdet.

Tuiki tuiki tähtönen

Seuraavaksi Jumala katsoi vettä ja sanoi: Tulkoon kaikki vedessä elävät.

Pikkuiset kultakalat tai jokin muu kalalaulu esim. hauki ui tai äiti antoi mulle rahaa.

Taivaalle Jumala loi kaikki mitkä lentävät.

Viisi pientä ankkaa tai jokin muu lintulaulu. Tätä toivottiin edelliskerralla.

Jumala loi myös ihan pienet lentävät

Kärpänen istui polvella

Nyt on elämää vedessä ja ilmassa. Seuraavaksi Jumala loi kaikki jotka kulkevat maanpäällä.

Juokse metsä hiiroset cd:ltä esim. Piilometsän säveliä cd.

  • Tässä arvuuttelin hiirtä. Kun arvaus tuli niin mietittiin onko hiiri minkä kokoinen. Tämän jälkeen otin ison jumppapallon ja kerroin, että tällä kertaa tämä on meidän hiiri. Vieritimme musiikin tahtiin palloa toinen toisillemme. Tästä pitivät niin isot kuin ihan pienetkin 🙂

Jänis istui maassa

  • Tätä leikittiin ihan fyysisesti kyykkien ja hyppien.

Jumala loi myös jonkun, jolle antoi tehtävän huolehtia maailmasta. Jumala loi ihmisen sinut ja minut.

Sinä olet siellä ja minä olen täällä.

Loppurentoutus: Ohtoseni kappale Piilometsän säveliä cd:ltä.

  • Jaoin muskarilaisille tennis- ja sählypalloja joita he pyörittivät toistensa selkiä pitkin. Aikuiset lapsia ja lapset aikuisia.

Suljen ihanan soittorasian

 

Tällaista tällä kertaa. Hyvää kesän odotusta ja Jumalan luoman maailman ihmettelyä 🙂

– Jani –

Vanha Simeon musiikin ja räpin siivin

Tällä kertaa matkaamme Jerusalemiin tapaamaan Simeonia kynttilänpäivä teemassa. Tässä hartaudessa on räppi osuuksia missä aina taputetaan osallistujien kanssa taustarytmiä.

Hartaus on koko pituudessa kohtalaisen pitkä (n. 25-30 min), mutta lyhentämällä vaikka  matkakohtaa ottamalla vain toisen lauluista sekä pudottamalla lopputanssin pois, saadaan pituutta karsittua näppärästi.

Tarvikkeet:

  • Simeon, Maria, Joosef ja Jeesus nukke. Voit korvata Marian, Joosefin ja Jeesuksen vaikka Lasten Raamatun kuvalla. Tein näin kerran itse kun en saanut käsiini Simeonin lisäksi muita nukkeja.
  • Jotain temppeliksi. Pilarit tms.

Alkuasetelma: Simeon yhden pöydän päällä temppelin edessä. Maria ja Joosef sekä Jeesus-vauva ovat vielä piilossa. Nasaret on pienen matkan päässä Jerusalemista. Itselläni Jerusalem oli vasemma puolella itseäni ja Nasaret taasen oikealla.

Hartauden kulku:

Tänään kerron teille pienen kertomuksen. Ensin kuitenkin varmistetaan, että voimme lähteä. Näyttäkää missä teidän korvat on. Hyvä. Entä missä on silmät. Hyvä. Entä missä teidän kädet on? Laittakaapa kädet näin kämmenet polville. Osaisitteko vielä taputtaa polviin. Hieno. Nyt olemme valmiita aloittamaan. Tähän seuraavaan räppiin voit tulla mukaan kun siltä tuntuu

Rap:

Kauan kauan sitten Jerusalemissa Jerusalemissa x 3

Asui mies mies, asui mies mies. x 2

Taputus loppuu.

Tuon miehen nimi oli Simeon. Hän oli tavallinen mies. Simeonille kuitenkin tapahtui jotain erikoista. Jumala teki hänelle lupauksen. Jumala lupasi, että Simeon tulisi näkemään uuden kuninkaan.

Simeon uskoi Jumalaan ja päätti odottaa. Hän odotti päivän, odotti viikon, odotti kuukauden ja odotti jopa vuoden.

Taputetaan taas. Voit vaihdella miten taputetaan esim. käsiin, lattiaan…

Rap:

Simeon odotti, päivän sekä viikon x 3

Viikon sekä kuukauden x 2

Taputus loppuu

Voi, että. Niitä vuosia alkoi kertymään. Simeonin hiukset harmaantuivat ja päälaeltakin alkoi hiukset harventua. Simeonista alkoi tulla vanha

Simeon kuitenkin luotti Jumalaan ja odotti. Jätetään Simeon nyt odottamaan Jerusalemiin. Hän kyllä pärjää. Siirrytään me uuteen paikkaan, erääseen kylään. Tuo kylä on niin kaukana Jerusalemista, että matkaa pitää kulkea useampi päivä kuin yksi. Tuon kylän nimi on Nasaret. Siellä asui kaksi meidänkin tuntemaa ihmistä.

Rap:

Nasaretissa asui Maria x 2

ja Joosef ja Joosef

Nostetaan Maria, Joosef ja Jeesus-vauva esille.

Marialle ja Joosefille syntyi jouluna heidän ensimmäinen lapsi. (Näytetään Jeesusta) Tiedättekö mikä oli Hänen nimensä. Jeesushan tuo lapsi oli.

Rap:

Nasaretissa asui Maria x 2

ja Joosef ja Joosef

Nasaretissa asui Maria x 2

ja Jeesus ja Jeesus

Nasaretissa asui koko perhe x 2

ja koko perhe

Heidän maassaan muuten oli sellainen tapa, että kun perheeseen syntyi lapsi. Isä ja äiti lähtevät lapsen kanssa Jerusalemin temppeliin kiittämään Jumalaa. Ja näin Maria ja Joosefkin tekivät. He ottivat mukaan vaatteita, ruokaa ja kaikenlaista muuta mitä matkalla voisi tarvita. (voidaan kysyä myös osallistujilta mitä he ottaisivat pitkälle matkalle mukaan) Koska matka oli pitkä tarvitaan myös tekemistä. Vaikka lauluja ja leikkejä. Lauletaan ja leikitään mekin yksi laulu

Körö körö kirkkoon.

  • Ensin taputtaen
  • Taputtaen alku ja tompsis tomp kohdat tömistetään jaloilla
  • Muuten samalla tavalla edellä, mutta tomp kohdassa hypätään.

Haukottelua

Matkalaisia alkoi väsyttämään. He kävivät nukkumaan. Voidaan tehdä käsistä tyynyt ja ”nukkua”

Kukkokiekuu

Tuli aamu. Matkalaiset venyttelivät ja vetreyttivät lihaksiaan. Voidaan venytellä kädet ylhäällä. Kokeilkaa myös hölskyttää poskia ja äännellä samalla.

Maria ja Joosef sekä Jeesus lapsi jatkoivat matkaa.

Kävelen kävelen – laulu

  • Vastaan voi tulla stop kohtaan vaikka koira ja kissa jolloin äänellään niiden tapaan. Tai vaikka oja minkä yli hypätään. Heinikkokin on toiminut kivasti jolloin tehdään käsillä heinikon kahinaa

Hei Jerusalemin portit näkyvät jo edessä.

Kiihdytetään kävelen kävelen laulua pari säkeistöä.

Nyt päästiin porteille. Ihmisiä oli niin paljon, että on pakko kulkea todella hitaasti

Kävelen kävelen -laulu hitaasti.

Maria ja Joosef pääsivät Jerusalemiin ja menivät temppeliin.

Siirretään Maria, Joosef ja Jeesus Nasaretista temppeliin.

Arvasit varmaan jo kenet he siellä tapasivat, Simeonin. Jumala oli johdattanut Simeonin tuona hetkenä Temppeliin. Hän otti Jeesuksen syliinsä ja kiitti Jumalaa. Hän oli nyt saanut nähdä uuden kuninkaan.

Voitko käsiäsi heiluttaa kun kiität Jumalaa – laulu. Sama kuin: ”Voitko käsiäsi heiluttaa kun sano hei.”

Paikalle tuli myös vanha temppelissä asuva nainen nimeltä Hanna. Hänkin tapasi Jeesuksen. Hanna kiitti Jumalaa ja kertoi jokaiselle temppelissä kävijälle uudesta kuninkaasta jota he olivat odottaneet jo kauan.

Maria ja Joosef hämmästyivät kaikesta. Tuosta hetkestä Jeesus jälleen kasvoi niin kuin tekin. Seuraavan kerran Jeesus kävi Jerusalemissa vasta 12-vuotiaana. Se on kuitenkin jo ihan uusi kertomus.

Vanha Simeon tahtiin piirissä taikka omalla paikallaan missä sattuu olemaan otetaan sivuttaisaskelia edes takaisin. (piirissä voi mennä koko ajan samalle sivulle.) Lupauksen Jumalan -kohdasta lähtien mennään eteen kyyryssä kokoajan nousten ja nostaen käsiä ja taaksepäin sama päinvastoin.

Musiikkihetki: Tanssien ja leikkien syksyä

Taasen pukkaa uutta musiikkihetkisuunnitelmaa. Tämä on tällä hetkellä vielä pyörimässä perhemuskarissa, mutta nyt saatte tämän etuajassa luettavaksi 🙂

Tarvikkeet: cd-soitin, Piilosilla cd ja musiikkia tanssien cd.

Kesto: n. 30-40 minuuttia, riippuen toivelaulujen pituudesta.

Hetki:

Hei hei tule laulamaan (Syötävän suloinen -kirja)

Lastenvirsi: Taivaan isällä on paljon lapsia

Kehonherättely: Pää-olka-pää…

Teema:

Huu sai sai ( Ainakin Vauvan vaa’assa)

Piilosilla ( Piilometsänsäveliä cd )

  • Ensin keinutaan ja sanotaan, ”Kukkuu”, aina välillä. Nopeassa kohdassa körötetään tai juostaan paikoillaan nopeasti.

Räntärock ( Vauvojen laulunaika )

  • Twistataan laulun tahtiin ja lopussa kun lauletaan aidosta kuravedestä niin hypätän. Tätäkin voi tanssi eri tavoin: robotti, hiiri, norsu jne.

Katrilli (Musiikkia tanssien cd: Hidas katrilli sävelmä. Tanssin yksinkertaistus vauvojen laulunajasta. )

Kis kis kippurahäntä

  • Lapset sylissä ja isommat sylissä tai lattialla istumassa. Körötellään kunnes tulee kohta, ”Mitä siellä tekemään…”, jolloin keinutaan. Voidaan ottaa isosti ja pienesti.

Puhu mulle hellästi ( Syötävän suloinen -kirja )

Toivelaulujen vuoro.

Suljen ihanan soittorasia

Tällaista tällä kertaa. Mukavia viimeisiä syksyn aikoja 🙂

– Jani –

Musiikkihartaus: Nooan arkki

Tämä Nooan arkki kertomus jatkaa musiikillisten hartauksien sarjaa. Olen tähän laittanut hartauden silleen miten itse olen tämän pitänyt. Muokkaa sitä omaan suuhusi sopivaksi 🙂

Tarvikkeet: arkki, kaksi pientä vähän suurempaa ja todella suurta eläintä. Mahdollisesti soitin esim. kitara, ukulele taikka kantele.

Hartauden kulku:

Mies jota kutsuttiin Nooaksi. Nuotit saat tästä linkistä: Mies jota kutsuttiin Nooaksi

”Kauan aikaa sitten, maata tallasi, mies jota kutsuttiin Nooaksi.

Nooa tunsi Jumalan, tunsi Jumalan. Jumala myös tunsi Nooankin.

Kerran antoi tehtävän, Isä Jumala. Suuri arkki rakenna, arkki rakenna

Ota mukaan itsesi, sekä perheesi. Ota myöskin eläimiä, kaksi kutakin.”

Mitä ihmettä siis arkkiko tässä pitäisi rakentaa. Arkki on kuin iso venemäinen puulaatikko joka kelluu veden pinnalla. Niin ja pitäisi vielä ottaa eläimiäkin mukaan. Itse en varmaankaan tietäisi mistä aloittaa. Nooa kuitenkin aloitti rakentamisen Jumalan ohjeiden mukaisesti. Hän sahasi ja pilkkoi, nakutti ja paukutti. Otetaan mekin vasarat käteen.

Nooa se hakkaa yhdellä vasaralla jne.

Jokohan arkki alkaisi olla jo valmis?

Valmista on Nooa -laulu sinisestä lastenvirsikirjasta

1. Säkeistö

No nythän se on valmis. Jatketaan matkaa

2. Säkeistö

Se on hyvä, että ovi on avoinna.

3. Säkeistö

Siis mitä on tulossa? Ne eläimetkö?

4. Säkeistö

Pienimmäthän ne ovatkin tulossa. On leppäkerttua, koppakuoriasta, hämähäkkiä ja muurahaista.

Pienimmät menivät arkkiin.

Mitä kummaa seurasi pienten perässä?

5. Säkeistö

Ei todellakaan kannata kompuroida kun koirat, kissat, ketut, sudet, lampaat ja monta muuta saapuvat.

Nyt on varmaan kaikki lastattu ja tungosta on vaikka kuinka.

5. Säkeistö

Voi ei tuleeko sieltä vieläkin lisää. Seuraavaksi saapuvat kaikista suurimmat. On norsuja, kirahvia, vesipuhvelia, karhua, virtahepoa ja niin päin pois. Ei ole mikään ihme, että silta natisee.

Olisiko nyt jo kaikki paikalla?

6. Säkeistö

No hyvä. Nyt on kaikki paikalla. Nooakin meni perheineen arkkiin.

Ja sitten alkoi kuulumaan tällaista ääntä. (Sormilla rummutusta vesipisaroina.)

Lammikon pinnalle

Ja sitä vettä tuli ja tuli ja tuli. Sitä tuli niin paljon, että arkki nousi ylös ja aloitti matkansa keinuen hiljalleen puolelta toiselle, eteen ja taakse.

Keinutaan aalloilla. Jätin tämän lyhennetystä versiosta pois

Sadetta kesti 40 päivää ja 40 yötä, mutta sen jälkeen Jumala puhalsi suuren tuulen maanpinnalle ja vedet alkoivat laskemaan.

Sateen tauottua Nooa päästi korpin lentoon. Jos se jäisi matkalleen olisi kuivaa maata jo paljon.

(Tämä kalevalalainen melodia löytyy ainakin kiekkumaralla nimisestä kirjasta. )

HOijjoij joi, Lennä, liidä korppi musta. Hoijjoij. Ja korppihan lensi ja liisi. <- Puhuen

mutta Hoij joi joi.vielä palas arkkiin takas, hoijjoijj

Nooa odotti seitsemän päivää. Sen jälkeen hän päästi kyyhkysen lentoon.

Hoij joi joi, Lennä, liidä kyyhky kaunis. Hoij joi joi. Ja kyyhkynen lensi ja liisi.

mutta. Hoijjoij, vielä palas arkkiin takas, hoijjoij

Nooa odotti vielä  7 päivää. Jälleen hän päästi kyyhkysen lentoon.

Hoij joi joi, Lennä, liidä kyyhky kaunis. Hoij joi joi. Ja kyyhkynen lensi ja liisi.

mutta. Hoijjoij, vielä palas arkkiin takas, hoijjoij. Yksi juttu oli eritavalla kuin viime kerralla. Kyyhkynen toi mukanaan puunlehvän. Vesi oli alkanut jo laskea.

Nooa odotti vielä  7 päivää. Jälleen hän päästi kyyhkysen lentoon.

Hoij joi joi, Lennä, liidä kyyhky kaunis. Hoij joi joi. Ja kyyhkynen lensi ja liisi.

mutta. Hoijjoij, kyyhky kaunis jätti arkin hoijjoij.

Tästä Nooa tiesi, että he saisivat pian laskea jalkansa kuivalle maalle.

Niin siitä kävi. Pian kolahti arkki vuoren rinteeseen ja jäi siihen. Arkin ovet avattiin ja niin pääsi eläimet ja Nooa perheineen pois arkista

Yhden lupauksen Jumala vielä teki. Jumala lupasi ettei koskaan tule moista tulvaa ja olisi ihmisten, eläinten ja maailman kanssa ja pitäisi heistä huolta. Tämän lupauksen merkiksi Jumala teki kauniin kaaren taivaalle missä on ainakin punaista, sinistä ja keltaista. Mikähän kaari tuo on. Sateenkaarihan se on. Lauletaan vielä yksi sateenkaari laulu kaikuna.

Sateen kaaren kaunis tie

Tarina: Eksynyt leluhyllyillä

Tämän kertomuksen olen ottanut mikkelipäivä teemaisessa kirkkohetkessä. Olen itse soittanut kitaraa / ukulela taustalla kun olen kertonut kertomusta. Kautta merkki sen takia koska kesken ensimmäistä ryhmää kitaran olkahihnan kiinnike katkesi. Ukulele oli minulla kuitenkin mukana, joten vaihdoin siihen lennossa. Se itseasiassa sopi minusta tähän jopa paremmin kuin rämisevä kitarani.

Ajatus: Voimme olla toinen toisillemme enkelinä.

Tarvikkeet: Nainen, mies ja lapsi nukke. Mahdollisesti myös kangasta jolla voi pöydän peittää. Soitin mikäli haluat. Ei ole pakollista.

Alkuasetelma: Aseta pöytä niin, että kaikki näkevät sille. Laita nuket piiloon esim. pöydän taakse. Tämä siis jos kankaasi on tarpeesi suuri.

Eräässä talossa asuu pieni lapsi. (Nostetaan lapsi nukke esille.)

No hyvä on asuu samassa kodissa myös äiti ja isä. (Nostetaan heidätkin lapset vierelle) Päivät hän touhuaa kaikkea mitä lapset nyt touhuavat. Mitä tuo lapsi voisi tehdä aamu / päivällä / illalla / yöllä? Tästä voi tehdä pienen laulun esim. yksinkertaisella SO-MI laululla, kalevalalaisella  melodialla.

Eräänä lauantaiaamuna äiti ja isä kysyi haluaisiko lapsi lähteä kauppaan. Lapsihan tahtoi ja niin he hyppäsivät autoon ja lähtivät ajamaan kohti kauppaa.

Pyörät ne pyörivät ympäri -laulu.

Tuolla kauppa jo onkin. Isä parkkeerasi auton ja he lähtivät kävelemään kohti kauppaa.

Kävelen kävelen -laulu.

Kauppa olikin suuri. He kävelivät pitkin kauppaa.

Kävelen kävelen laulu. Pysäys, oho tuossahan on jauhoja, maitoa, leipää, telkkareita jne.

Korkeissa ja pitkissä hyllyissä oli mitä erilaisempia asioita. Yksi hylly oli kuitenkin kaikista houkuttelevin, leluhyllyt. Lapsi pysähtyi ja jäi katselemaan. Tuossahan mahtava rakennussarja ja tuossa uusi juna ja oi miten hieno pallo. Hetken katseltuaan lapsi näki sen. Lelun minkä hän ehdottomasti haluaisi.  Hän osoitti sormellaan sitä ja sanoi.

“Isä! Saanko tuollaisen.”

Kun hän nosti päänsä. Isää ollut missään. Äitiäkään ei näkynyt missään. Hän katsoi toisen hyllyn välistä. Sielläkään ei ollut oman äidin ja isän näköisiä aikuisia. Nyt alkoi itku jo tehdä tuloaan. Ennen kuin se kerkesi kunnolla alkaa, kuuli lapsi lempeän äänen viereltään. “Oletko lapsi hyvä eksynyt? Näytät hieman siltä.” Puhuja oli vanha mies. Lapsi nyökkäsi hieman.

“Näin minä hieman arvelin. Oletko täällä äidin tai isän kanssa vai kenties molempien?”

“Molempien.” Lapsi kuiskasi.

“Osaisitko kertoa minkä näköisiä vanhempasi on?”

“No isällä on ainakin parta ja tämän kokoinen maha. ( näyttää hieman pyöreää mahaa) Äidillä on mustat hiukset. Ei kun. Nyt ne taitaakin olla punaiset.”

“Muistaisitko heidän nimensä?”

Ne lapsi muistikin.

“Tiedätkö. Mennään tuonne info-pisteelle ja he voivat kuuluttaa vanhempasi. Haluatko ottaa kädestä kiinni, niin mennään yhdessä.” Lapsi otti ja niin he lähtivät kohti info-pistettä.

Kävele, kävelen. Ei olla ihan vielä perillä

Kävelen, kävelen. “Hei nyt keksin mikä auttaa harmiin.” Tuo vanha mies otti kaksi jäätelö mukaan jäätelöaltaasta.

Kävelen, kävelen. Kassa. Maksetaan ostokset ( rahan antaminen taikka luvun näppäileminen) Kohta ollaan jo perillä

Kävelen, kävelen. Vihdoin perillä.

Info-pisteessä työskentelee mukava rouva. Hän kuulutti vanhemmat ja pian isä ja äiti juoksivat paikalle. He halasivat lasta. Kiittivät todella paljon vanhaa miestä ja sanoivat häntä enkeliksi.

He huiskuttivat hyvästit. Lapsi perheineen nousi autoon. Ja ajoi kotiin.

Pyörät ne pyörivät -laulu nopeammalla tempolla.

Kotiovi häämötti. Avataan se. ( avaan kädellä ilma ovi ), mennään sisään ja suljetaan.

Näin onnellisesti päättyi tämän reissu. Meillä jokaisella on oma Enkeli jota ei yleensä näe, mutta se kuitenkin iloitsee kanssasi kun olet iloinen. Lohduttaa kun olet surullinen. Antaa rohkeutta kun olet arka. Ja kulkee vierelläsi minne sitten menetkin. Joskus voi toinen ihminen olla toiselle enkeli auttamalla, lohduttamalla, rohkaisemalla tai vaikka kävelemällä vain vieressä.

– Jani –

Muskari: Aarteena enkelinsiiven alla

Tällä kertaa olemme olleet kolme viikkoa pikku enkelin matkassa. Ja kyllä, tiedän, että tämä tulee myöhässä, mutta parempi nyt kuin ei milloinkaan. Voihan enkeli juttuja tehdä muulloinkin kun mikkelinpäivän aikana 🙂

Tarvikkeet: cd-soitin, piilometsän säveliä cd ja sifonki-huoveja.

Alkulaulu: Hei, hei, tule laulamaan

Lastenvirsi: ULV 45

Alkulämmittely: Pää olkapää peppu

Taivaassa pieni enkeli tekee aamujumppaa, jotta jaksaa lentää maan päälle.

Enkelijumppa lorutellen ( Kirkkomuskari )

Enkeli lentää maan päälle ja tapaa matkalla, variksen, sirkkusen, haukan ja kotkan.

Siipileikki, ensin lattialla ja sen jälkeen otetaan huivit ja lähdetään liikkumaan tilassa. ( Vauvan vaaka ) Voidaan käyttää myös cd:tä kun lähdetään liikenteeseen.

Enkeli katselee maailmaa, lohduttaa niitä jotka ovat surullisia ja iloitsee niiden kanssa jotka ovat iloisia. Se myös katsoo eläinten ja kasvien perään, onhan Jumala kaikki nekin luonut. Esimerkiksi näin syksyllä pikku enkeli saattaa törmätä metsässä lättänä sieneen.

Lättänäsieni, kaikki kolme säkeistöä

Kun ilta alkaa laskeutua haluavat metsän eläimet enkelin vielä kanssaan polkkaan.

Metsäpolkka ( Piilometsänsäveliä cd) Kuljetaan vapaasti tilassa nostellen polvia tai vapaa muotoisesti ja boing kohdassa hypätään aina yhden kerran ilmaan. Ymmärrät boing kohdan kun kuuntelet kappaleen.

Tanssi jälkeen kaikki ovat väsyneitä ja käyvät vierekkäin ja sylikkäin lepäämään

Syliä kaipaa ( Jukka Salminen )

Nyt on pienen enkelin aika mennä kotiin. Se lentää auringonlaskun viime säteiden valossa taivaaseen.

Ohtoseni ( Piilometsän säveliä cd) Otetaan jälleen huovit ja lennätetään niitä musiikin tahdissa kuvitellen luoda auringonlaskun värikästä taivasta.

Suljen ihanan soittorasian

Ihanaa ja siunattua syksyn jatkoa sinulle. Nautitaan ilmoista, väreistä ja tunnelmasta. Näin tunnustuksena, minä en pidä siitä, että syksyllä on niin kylmä. Väreistä ja tunnelmasta kylläkin pidän 🙂

– Jani –

Muskari: Aarteitako sienten alta?

Muskarikausi on jälleen avattu. Tämä runko on tehty perhemuskaria varten mihin aikuiset voivat saapua lapsinensa. Ikähaitari on ihan vauvasta n. 6-vuoteen. Tällä kertaa lähdemme syksyiselle matkalle metsään.

Alkulaulu: Taas saan leikkimään tulla ( lauletaan myös: taas saan muskariin tulla) Tämän tilalle muutin extempore viime kevään alkulaulun koska vanhojakin kasvoja oli paljon. Tämä Jukka Salmisen laulu on kuitenkin myös aivan mainio aloituslaulu

Kynttilänsytytyslaulu: Pienen kynttilän sytytän (kynttilä kannattaa nostaa jonnekin mistä lapset eivät saa sitä käsiinsä. Liikkeelle lähdettäessä sammutetaan, ettei tapahdu mitään ikävää. Voidaan myös jättää kokonaan sytyttämättä.)

Viljellen ja varjellen (uusi lasten virsi )

Alkulämmittely: Pää olkapää peppu

Tällä kertaan lähdetään matkalle syksyiseen metsään. Syksyllä metsässä tuoksuu koskealta maalta ja kasveilta. Kuuset varjostavat metsän sammalia. Siellä sammalen keskellä kasvaa pieni sieni. Sen lakki on aivan lättänä ja siitä se on saanut nimensäkin, lättänäsieni. Sienellä on myös oma laulunsa.

Lättänäsieni.

Voi ei. Alkaa satamaan. Syksyllä sataa paljon ja siitä sienet pitävät.

Liti, liti, loti, loti (uusi lasten virsi)   Otetaan sormet esiin ja aloitetaan rummuttamalla sormenpäillä laulun tahtiin päätä, käsiä, jalkoja muita ruumiin osia (itselle, aikuinen lapselle ja toisin päin, lapsi lapselle) Sade kovenee. Taputellaan kämmenillä kevyesti kaikkialta. Sade vain yltyi.

Taskussa on majaillut pieni hiiri, joka nyt lähtee juoksentelemaan sateensuojaan.

rauha

Minun taskustani löytyi tuo keltainen hiiri. Olen neulonut sen joskus kauan aikaa sitten, mutta se kulkee mukanani melkein joka päivä töissä 🙂

Juokse metsän hiiroset Piilometsän sävelistä. Lähdetään kulkemaan ympäri tilaa hiiren askelilla ja välillä pysähdytään heiluttelemaan viiksiä ja häntää ja taas jatkaen juoksua.

Hiiri löytää sateensuojan lättänäsienen lakin alta. Sade vain jatkui ja rummutti sienen lakkia.

Sade lyö rumpua sienten hattuun, myös hidas B-osa. Tähän voidaan ottaa mukaan rytmimunat, marakassit tai muut sen tapaiset.

Kuunnelkaa. Sade taukoaa viimein. Jostain pilvenraosta valonsäde pääsee laskeutumaan maanpinnalle. Se pysähtyy tanssimaan sormenpäille.

Valonsäde (uusi lasten virsi)

Puhu mulle hellästi. (Jukka Salminen) Vielä otetaan lapset syliin tai keinutaan ominpäin rauhallisesti. Voi myös sulkea silmät hetkeksi.

Suljen ihan soittorasian. Tähän legendaariseen lopetuslauluun on hyvä lopettaa.

Värikästä ja ihanaa syksyn alkua

– Jani –

Kinokonsertti kuulumisia

Moikka kaikille ja kyllä, tiedän olleeni taas kauan päivittämättä. Nyt kuitenkin hieman kuulumisia lasten ja lastenmielisten kulttuuripläjäyksestä.

Kävin katsomassa 23.8. Helsingin Musiikkitalolla konsertin missä esitettiin Disneyn Fantasiasta ja Fantasia 2000 :sta otteita ja näytettiin samalla itse animaatiota kun Helsingin kaupunginorkesteri soitti livenä sävellykset.

Lapsia oli paljon yleisössä ja kun konsertti loppui olivat he kaikkein innokkaimpia taputtajia. Muistaakseni kapellimestari kutsuttiin viisi kertaa uudelleen lavalle, voi olla neljäkin, en muista tarkkaan.

Yhdeksi konsertin osaksi oli valittu Fantasia 2000 Pomp and Circumstance. Tuon sävellyksen animaatioksi oli päässyt kertomus Nooasta. En itse muista, milloin olen luullut nähneeni tämän uudemman Fantasian. En kyllä muistanut laisinkaan nähneeni tätä ennen. Yritin vain nauttia esityksestä, mutta niin vain käviä, että aivoni alkoivat miettiä tätä hartauden ja tarinankerron kantilta. Nooan arkkihan on aika hurja kertomus jos sitä aletaan ruotia enemmän. Tässä kuitenkin epäuskoista kansaa kuvasi Aku joka toimi, myös Nooan apurina. Hänen piti mennä Iineksen kanssa arkkiin, mutta he hävittivät toisensa eläinten siirtyessä arkkiin. Käsiteltiin siis teemaa jonkin neutraalin, mutta luonteikkaan hahmon kautta. Jumalaa ei tietenkään varsinaisesti ollut animaatiossa, mutta sittenkin kun tiesi kertomuksen taustan pystyi jotain aistimaan kuitenkin. Hankala kirjoittaa asiasta tähän, mutta katsokaa itse tuo pätkä. Nostan hattua Disneyn käsikirjoittajille ja ideoijille.

Ei minulla varmastikaan muuta ole tähän lisättävää. Kerhot ovat pyörähtämässä pikku hiljaa täysiin voimiin.

Ei muuta. Mahtavaa toisiksi viimeistä virallista kesäpäivää jokaiselle 🙂

– Jani –

1 2 3