Tarinoita vuoden tarinoista ja avointa töiden hakua

Niin se vain aika vierii. Vasta jäin koti-isäksi ja nyt siitä on kohta vuosi ja viimeistään marraskuussa häämöttää hoitovapaan loppu. Mukaan on mahtunut ihania, inspiroivia, koskettavia, huvittavia ja höpsähtäneitä hetkiä. Niitäkin hetkiä on mahtunut mukaan, että olen joutunut hengittämään pari kertaa syvään ja joskus laskemaan kymmenestä alaspäin. Koska olen tarinankerronta ihminen, niin ajattelin kirjoitella ajatuksia siitä, miten tarinat ovat eläneet tämän vajaaan vuoden elämässämme.

 

Ainakin meillä on luettu paljon kirjoja ihan vauvasta lähtien ja luulen että siitä ja päivittäisestä laulamisesta voidaan kiittää siitä, että lapsirakas pulisee välillä kuin papupata. Nyt kun kaksi ja puoli vuotta on ylitettyä, huomaan lapseni kertovan jo aika pitkiä juonen tyngällä höystettyjä tarinoita, enimmäkseen todellisista tapahtumista tai niistä inspiroituneena. Meillä tarinat ovat kulminoituneet satukirjoihin, mutta myös valmiisiin ja spontaaneihin nukkeihin. Hiekkalaatikolla tikku jonka nenään on kiinnitetty käpy, tai vaikka ruokaa tehdessä patakinnas onkin alkanut elää. Joskus tarinat aukaisevat arjen haasteitakin; esimerkiksi kun potalla käyminen on ollut hankalaa, pieni tarina vaikka pehmolelulla on auttanut tilanteen yli. Samalla tavalla tunteiden tunnistamiseen ja käsittelyyn tarinat ja nuket ovat loistavia välineitä. Niillä voidaan tunne viedä kauemmaksi, jotta siihen on helpompi tutustua.

Meillä seikkaili yhdessä vaiheessa Ärripurri-hahmo. Nimikin kertoo sen liittyvän kiukkuun. Ärripurri oli yhtälailla tunne, kuin sen kuvallinen metafora, minkä olemme piirtäneet ja muovailleet muovailuvahasta. Laitoimme tuohon hahmoon jäätelötikun selkään liikuttamisen helpottamiseksi. Siitä piti tehdä oma nukkekin, mutta materiaalin puutteen vuoksi se hieman jäi kaappiin keskeneräisenä odottamaan aikaansa. Joka tapauksessa. Sen avulla olemme tutkineet miten ärripurri liikkuu ja ääntelee ja sitä myöten opittu tunnetaitoja. Samalla tavalla satukirjoista olemme etsineet kasvojen ilmeitä tai sitten ilveilleen peilin ääressä tehden erilaisia tunteita. Välillä yhdessä ja välillä niin, että arvaillaan mikä tunne on kyseessä tai miltä jokin tunne voisi näyttää.

 

Kerroin, että kirjat ovat olleet meillä tarinoiden kulmakiviä. Nyt olen kuitenkin alkanut kertoa satuja, tarinoita ja kertomuksia kirjojen lukemisen ohella. Aloitin yhdellä sadulla, mitä kerroin useamman kerran. Kun lapsi tottui kertomiseen ja minä opin millä tavalla kertoa hänelle sopivalla tavalla, otin uuden kertomuksen mukaan valikoimaan. Kun mietin omien kokemusten kautta mitä eroa on lukemisella ja kertomisella, niin ne ovat minusta aika lähellä toisiaan. Kuitenkin silloin kun luen, keskittymiseni on herkemmin kirjassa ja niissä sanoissa sekä kuvissa, mitä tarinasta nousee. Kirjoissa mm. kirjailijan luomat sanat parhaimmillaan helähdyttelevät kieltä ja pitävät näin huolen sanojen rikkaudesta ja erilaisten tarinointi tapojen kuulemisesta. Kun taas itse kerron, keskittymiseni on enemmän lapsessa ja kertomuksessa, jolloin tarina kietoutuu ympärillemme ja hetken aikaa elämme syvemmin sen todellisuudessa. Olen huomannut myös, että lapsen ja minun välinen vuorovaikutus on myös tiiviimpää ja kuuntelevampaa. Koska tarinat eletään syvemmin kertomisessa, olen huomannut miten tärkeää on aistia herkästi niitä tunnetiloja sekä muita reaktioita, joita kertominen voi synnyttää. Kun pitää aistit valppaina, voi tarpeen tullen esimerkiksi lyhentää tai pidentää kertomusta tai sitten hypätä jonkin kohdan yli tai vaikka selittää jonkin asian lyhyesti osana kertomista. Vaikeat termit voidaan myös käydä läpi ennen kertomisen alkua. 

 

Lopputuloksena pohdinnalle päädyn siihen, että lukemiselle ja kertomiselle on oma tärkeä paikka tarinoiden ja kertomusten välittäjänä. Kummatkin minusta tukevat toisiaan.

 

Kuten alussa mainitsin, aikani koti-isänä alkaa kääntyä loppusuoralle. En kuitenkaan pääse palaamaan takaisin vanhalle työpaikalleni, työmatkaa tulisi n. 270 km, joten jotain olisi kiva keksiä Keski-Suomesta. Jos sinulla rakas Janin Maailman lukija on tihkunut korviin minulle sopivia työtehtäviä, niin tietoja niistä otan mielelläni vastaan tai jos sinulla sattuu olemaan jokin tehtävä minulle, niin siinäkin tapauksessa saa ottaa yhteyttä 🙂 Asustelen tällä hetkellä kauniissa Jyväskylässä, joten työskentelen täältä käsin ja auto on kyllä yleensä käytössä. Toisaalta jos sattuu ilmiintymään etätöitä tai esim. keikkahommia tms. niin niitäkin otan mielelläni vastaan. En myöskään kieltäydy reissutyöstä, jos siihen menee maltillisesti aikaa. Minulle sopii myös hyvin osa-aikaiset ja sijaisuudet; toki myös kokopäiväiset työt kelpaavat myös vallan hyvin.

 

Ai niin. Tässä olisi osoitteeni, jos haluat ottaa yhteyttä:  jani.suurnaekki[miukumauku]gmail.com

 

Ps. Minusta saa myös vihjata eteenpäinkin jos haluaa 🙂

Pps. Minulla on tällä hetkellä kaavailussa laittaa nostetta nukketeatterille ja tämän vuoksi pyrin saamaan loppukesästä / alkusyksystä asiat niin, että minulta voisi tilata paria esitystä.

 

Ihanaa kesää kaikille lukijoille ja toivottavasti tapaan monia teistä ihan kasvotusten tulevaisuudessa 🙂

-Jani-

 

Näytelmä ystävyydestä: Mustan lampaan tärkeät asiat

Tällä kertaa on vuorossa ystävyydestä kertova näytelmä. Se on saanut vaikutteita Katri Kirkkopellon Molli-kirjasta. Suosittelen tutustumaan siihen, ellei ole jo tuttu. Olen saanut näytelmän julkaisuun myös luvan.

Tämän voi myös ladata pdf-muodossa tästä: Mustan lampaan tärkeät asiat

Näytelmä kertoo ystävyydestä monelta eri kantilta. Siitä miten hankalaa ystävän löytäminen on. Kuinka hyvinkin erilaiset voivat olla ystäviä. Sinnikkyys palkitaan. Anteeksi pyytäminen. Kuinka pölhöjä juttuja tehnyt saattaa joutua yksin.

Tarinat ovat siitä ihania, on ne kerrottu millä tavalla vain, että ne voivat puhua jokaiselle eri tavoin. Siksi en yleensä selitä kovinkaan paljon tarinoita, vaan kyselen lapsilta mitä se heille toi mieleen.

 

Tarvikkeet, joita itse käytin:

Vaaterekki + kangas päälle nukketeatteri sermiksi

Musta lammas käsinukke

Hiiri käsinukke ( Ilmo )

Auton lumiharja, jossa raappa toisessa päässä

pieni pyöreä Ikean wc-matto

joulukuun Lastenmaa -lehti

Tekokukka

Kännykkä + matkakaiutin.

Mustavalkoelokuvien jahtaus musiikkia esim. Benny hill teema

 

Näytelmän kesto: n. 15 minuuttia

Mustan lampaan tärkeät asiat

Musta lammas saapuu näyttämölle

Musta lammas:

Minä olen mustien lampaiden sukua. Meidän suvussa ei hymyillä, ei naureta, eikä varsinkaan leikitä. Me teemme vain tärkeitä asioita. Kun vierailemme sukulaisten luona, ne ovat arvokkaita tilaisuuksia, joissa keskustellaan tärkeistä asioista. Musiikkina kuuntele hieno taidemusiikkia, mutta eniten pidän vanhan talon hiljaisuudesta. Käynkin tähän istumaan ja kuuntelemaan sitä.

Ilmo-hiiri:

Hei minä olen Ilmo. Näin tämän talon ja ajattelin. Olisiko siellä minulle ystävää. Koputetaan.

Musta lammas:

Kuka siellä mahtaa olla?

Menee ovelle.

Hetkinen, et ole sukulainen. Mene pois.

Laittaa oven kiinni Ilmon edestä

Ilmo:

Ohoh. Ehkä hän ei nähnyt kunnolla.

Hei taas, minä ajattelin, että tulisitko ystäväkseni?

Lammas:

Minä en kaipaa ystäviä. Mene pois.

Ilmo:

Hyvä on. Olisin vain halunnut tutustua.

Lammas:

Menihän se. En halua, että kukaan tulee häiritsemään tärkeitä asioitani.

Aloitan siivoamaan, se on tärkeää.

Ensin harjataan roskat

Musiikki päälle.

Hakee harjan ja aloittaa harjaamaan

Nyt on roskat pois.

Pudottaa harjan sermin taakse.

Tamppaan matot seuraavaksi.

Hakee maton ja heittää sekä asettelee maton sermille. 

Hakee harjan, nyt toisin päin.

Tämä harja on tärkeä työväline. Sillä voi myös tampata.

Pudottaa tamppauksen jälkeen harjan, että maton sermin taakse.

Nyt näyttää siistiltä. On siis aika istua ja lukea lehteä.

Hakee lehden ja asettuu lukemaan sitä. Auta toisella kädellä lehden luvussa.

Katsotaanpa.

Tämähän vanha lehti. Se on hyvä. Historia, jos mikä on tärkeää ja arvokasta.

Hetkinen. Täällähän on askarteluohjeita. Ja satuja. Tämä on iloinen lasten lehti.

Pudottaa lehden käsistään.

Musiikki loppuu

Jää kuuntelemaan hiljaisuutta

Onpa hiljaista. Tuntuu, tuntuu hassulta. Yksinäisyyttäkö se on.

Asialle on tehtävä jotain. Luulen seuran auttavan. Olen nähnyt, että ystävät nauravat ja hymyilevät yhdessä.

Minä en osaa nauraa.Tiedän teoriassa, miten se tapahtuu. Se on erilaisia äännähdyksiä rytmikkään hengitysten tahdittamana. Jotenkin siis näin.

Ha ha ha, he he he, hih hih hi, hy hy hy.

 

Pyörittää päätään. Ottaa uudestaan hieman nopeammin.

Nyt taidan osata.

Vielä se hymy. Siinä suupielet ovat korvia kohti.

Nostaa ähkien rasituksesta suupieliä pari kertaa

Huh. kelpaa

Olipa rankkaa.

Nyt vain odotetaan, että nauru ja hymy tuovat ystävän luokseni.

Odottaa hetken, mutta ketään ei näy. Menee ovelle.

Ystävä saisi tulla!

Epäkohteliasta, että ei saavuta. Minä tein suuren työn. Opettelin nauramaan, opettelin hymyilemään. Kukaan ei kuitenkaan tule.

Istuu tuolille ja laulaa pätkän jotain haikeaa laulua. Itse käytin Röllin kappaletta: Oishan  se kiva jos mulla. Lopetin ennen tuhmaa ja lammas huokaisee surullisena.

Ei kukaan minusta välittää voi.

Ilmo ilmestyy toiselle puolelle.

Ilmo:

Hei taas. Ei tuo lammas varmaan tosissaan ollut. Kokeilen uudestaan.

Koputtaa.

Lammas:

Ovella on joku.

Avaa oven.

Sinä.

Lammas heittäytyy halaamaan hiirtä.

Ilmo:

Okei okei. Riittää jo.

Lammas:

Onpa kiva nähdä. Odota, minulla on sinulle jotain. Löysin sen puutarhasta ja se oli värikäs.

Lammas hakee kukan.

Ole hyvä. Mikä lie rikkaruoho, mutta ajattelin sinun pitävän siitä.

Ilmo:

Kiitos, tämä on kaunis kukka.

Lammas:

Tuota, se aikaisempi juttu. Voitko antaa anteeksi? Olin sinulle hieman töykeä, tai jopa ilkeä.

Ilmo:

Juu, voin antaa anteeksi. Nyt  leikkimään. Viimeinen ulkona on hippa.

Hiiri lähtee näkyviltä kukan kanssa.

Lammas:

Hippaa. En minä osaa leikkiä hippaa. Ehkä kuitenkin opin.

Laulaa

Onhan se kiva kun mulla. Myös yksi kaveri on. Ei yksin täydy mun olla, hippaleikkiin rynnätä voin. Ystävyys on tärkeää.

 

Iltasadut: Hiirenpolku Hupalaan

 

Tällä kertaa iltasatujen maailmassa tallataan hiirenpolkua pitkin Hupalaan tutustumaan Huru ja Hömelö-hiireen, Emppu Etsivään, Karpaloiseen, Ruusukauppiaaseen ja Häärösen hiiriperheeseen. Kirja koostuu tavallaan yhdestä kokonaisuudesta mikä kestää syksystä jouluun. Kirja on kuitenkin jaettu useampaan lyhyempään tarinaan, joten tätä pystyy lukemaan vaikka aika olisi hieman kortillakin. Tuo on tietenkin huono hetki lukea kirjaa, mutta jokainen varmaan tietää tunteen, että joskus olisi kiva saada ujutettua esim. kerhon loppuun yksi pieni satu. Toisaalta minun tekisi kauheasti mieli tehdä tästä projektin omainen juttu. Ehkäpä sen tänne kirjoittelen mikäli ehdin ja jaksan.

Tosiaan tämä kirja on Inkeri Karvosen ensimmäinen saturomaani minkä hän on kirjoittanut (vuonna 1978) ja jatkoa Hurun ja Hömelön tarinoille tuli vasta 2005. Tietenkin Inkeri oli kirjoittanut muitakin kirjoja tällä välillä, mutta hiiren polulle palattiin vasta pitkän ajan päästä. En ole vielä tuota kirjaa lukenut, mutta asia korjaantuu tässä jossain vaiheessa.

Nyt näkemiiin ensi kertaan

– Jani –

Iltasadut: Kate DiCamillo – Eetu Keinäsen seikkailut

Tällä kertaa vuorossa on Kate DiCamillon Eetu Keinäsen ihmeelliset seikkailut. Tämä kirja tarttui kirjastossa käsiini koska rakastin DiCamillon Desperon taru kirjaa. Odotukset olivat siis todella koholla, eikä turhaan. Luettuani kirjan silmiini kihosi kyynel. Kirja kertoo hienoihin asuihin sonnustautuneen posliinista tehdyn jänisnuken elämän tarinan, siis siihen pisteeseen mihin se kirjassa päättyy. Alussa Eetu oli omahyväinen, itseensä hyvin tyytyväinen ja mikäli saan sanoa aika mahdoton tapaus.

Eetun elämään mahtui paljon kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja ihmisiä jotka häntä rakastivat. Mitä sitten tapahtui tai keitä nuo ihmiset olivat saat selville mikäli luet tämän kirjan ja suositten mitä lämpimämmin tekemään niin.

Muista myös lukea tuo Desperon taru sekin on aivan valloittava kirja.

Tällaista tällä kertaa ja joku päivä taasen jotain aivan muuta 🙂

Iltasadut 4: Paholaisen nokinen veli

Grimmin veljekset: Paholaisen nokinen veli

Tällä kertaa sukellamme sadun mukana suoraan helvettiin ja sieltä jälleen ylös kera virkaheitto sotilaan. Sotilas ei tiennyt mitä tekisi hengen pitimikseen ja törmäsi metsässä itseensä paholaiseen. Tämä tarjosi sotilaalle töitä hänen renkinään. Ehdot olivat kuitenkin aika pahat. Palvelusaika olisi seitsemän vuotta jonka aikana sotilas ei saanut peseytyä, kammata tukkaa, niistää nenää, leikata kynsiä eikä hiuksia, edes silmistä ei saanut pyyhkiä vettä. Sotilas suostui kun ei muutakaan voinut. Toimenkuvaan helvetissä kuului kohentaa tulta hornankattiloiden alla, siivota talo, viedä rikat oven taakse ja pitää kaikki järjestyksessä. Kattiloihin ei kuitenkaan saanut kurkistaa, sillä jos niin tekisi kävisi kalpaten.

Arvannette varmaan, että kyllähän sotilas uteliaisuuksissaan kurkisti kattiloihin ja niistä löytyi hänen vanhoja upseereitaan. Sotilas päättikin kohentaa jokaisen kattilan alusroihuja kunnolla, että nämä upseerit oikein kypsyisivät hornankattiloissa. Tätä hän ei kuitenkaan kertonut paholaiselle, mutta kysyessä myönsi asian. Paholainen kuitenkin katsoi asiaa läpi sormien koska sotilas oli lisännyt tulta upseerien kattiloiden alle. Nyt sotilas sai kerätä reppuunsa rikat ja palata takaisin maan päälle. Siellä rikat muuttuivatkin kullaksi. Vitsi oli kuitenkin, että sotilaan oli oltava saman näköisenä maanpinnalla kuin helvetistä lähtiessäänkin. Hänen oli myös kerrottava hänen tulleen helvetistä mikäli joku kysyi. Jos joku kysyi kuka hän oli, piti vastata: paholaisen nokinen veli ja oman itsensä herra. Majataloon sotilas ei meinannut päästä kun isäntä kammoksui sotilaan ulkomuotoa. Kultaa näyttäessään majatalon isäntä kuitenkin oikein avasi oven hänen huoneeseensa. Kullan tuo konna kuitenkin varasti. Sotilas huomasi asian ja palasi helvettiin kysymään apua paholaiselta. Tuolloin Paholainen siisti sotilaan ja käski hänen mennä sanomaan isännälle, että jos ei hän palauta kultaa sai hän itse tulla tulta kohentamaan sotilaan tilalle. Se onnistuikin. Sotilas, jota alettiin kutsumaan puolessa välissä satua Hannuksi, lähti kulkemaan kohti kotia vanha hurstimekko päällään ja kierteli soittelemassa. Sen taidon hän oli oppinut paholaisen luona. Vanha kuningas mieltyi soittoon ja lupasi Hannulle ensin vanhimman tyttärensä vaimoksi, mutta tämä kieltäytyi, nuorin taasen suistuikin. Näin Hannu, virhaheitto sotilas, paholaisen nokinen veli sai omakseen kuninkaan tyttären ja ajan päästä myös valtakunnan.

Tämä satu on jotenkin erikoinen siitä puolen, että paholainen kuvataan teoriassa hyväksi tyypiksi, joka auttoi ihmistä. Yleensä paholaislegendoissa ja taruissa vanha vihtahousua kuvataan kieroksi, joka aiheuttaa vain hankaluuksia vaikka toisin saattoi aluksi näyttää.  Näin siis niissä mitä olen itse lukenut. On perin mielenkiintoista lukea niitä vanhoja satuja ja tarinoita mitä Suomessakin on kerrottu paholaisesta. Muistaakseni ks. tarinoita on koottukin ainakin yhdeksi kirjaksi. En nyt vain muista minkä niminen moinen on. Laitan sen tähän alle, mikäli nimi palautuu mieleen.

Satu löytyy kirjasta Grimmin sadut II, Tuhkimo

Iltasadut 3: Kolme lintua & Elämänvesi

Grimmin veljekset: Kolme lintusta

Vasta eilen taisin harmitella, että haluaisin kohdata sadun jossa vanhin sisarussarjasta ei olisi aina se ilkeä. Kuinkas ollakaan heti seuraava satu minkä luin oli juurikin tällainen. Hieman huvittavaa voisin kait sanoa 🙂

Mistä sitten on sadussa kyse? Se kertoo Koiravuorella asuvasta kuninkaasta joka metsästysretkellä törmäsi kolmeen tyttäreen ministeriensä kanssa. Noista tytöistä tuli heille vaimot, vanhimman nai itse kuningas. Toiset sisaret eivät saaneet omia lapsia, mutta kuningatar sai pojan jonka otsassa oli hehkuvan punainen tähti otsassa. Toiset sisaret tulivat kateelliseksi ja heittivät pojan jokeen kun kuningas oli poissa ja väittivät kuningattaren synnyttäneen koiran. Heittäessään lapsen jokeen ilmaan lennähti lintu joka lauloi:

Valmis kuolemaan luottain tulevaan. Liljankukka valkea olet, poika sorea.”

Tämä toistui toisen kerran ja vielä kolmannenkin jolloin syntyi tyttö ja sisaret väittivät kuningattaren synnyttäneen kissan ja lintu laulu kolmannen kerran

Valmis kuolemaan luottain tulevaan. Liljankukka valkea olet, tyttö sorea.”

Silloin kuninkaalle riitti ja heitätti kuningattaren vankilaan jossa hän sai viettää vuosia. Lapset kuitenkin pelasti vanha kalastaja joka vaimonsa kanssa kasvatti heidät omina poikinaan. Eräänä päivänä kun vanhin poika oli jo varttunut, toiset kylän pojat kiusasivat häntä sanoen: Painu tiehesi, löytölapsi!”

Vanhan kalastajan oli kerrottava totuus ja  niin halusi jokainen lapsista vuorollaan lähteä etsimään vanhempiaan.

Tässä kohtaa kuitenkin tulee taas nuorin mukaan kuvaan sankarina. Mutta loput sadusta sinun pitää lukea itse, mikäli siis haluat tietää mitä sitten tapahtui.

Hyvin perinteinen satu tämä joka tapauksessa on. Selvästi tämä on jaeattavissa kahteen osaan menneisyyteen ja nykyisyyteen jolloin menneisyyttä lähdetään tutkimaan.

Grimmin veljekset: Elämänvesi

Olipa kerran kuningas, joka oli niin sairas ettei kukaan enää uskonut hänen jäävän henkiin.”

Näin alkaa satu elämänveden metsästyksestä ja seikkailijoina ovat kuninkaan kolme poikaa ja yllätys yllätys nuorin heistä pääsee taas sankariksi. Vuorotellen he lähtevät matkaan vastustuksesta huolimatta ja kohtaavat kääpiön, joka kyselee minne veljes on moisella kiireellä menossa. Vanhemmat veljet eivät vastanneet vaan tiuskahtivat:

Ei kuuluu sinulle, senkin tyhmä käppänä.” 

Jokainen varmasti arvaa, että ei moisesta mitään hyvää seurannut. Heidän matkansa katkesi, mutta en kerro miten.

Nuorin lähti viimeisenä matkaan ja vastasikin rehellisesti kääpiölle ja se auttoi häntä kertomalla mistä elämänvettä voisi löytää. Lumotun linnan pihalla olevasta kaivosta kääpiö kertoi vettä löytyvän ja antoi vielä sisäänpääsy ohjeet ja välineet. Yksi ohjeista oli, että nuorimman veljeksen oli päästävä pois linnasta ennen keskiyötä. (Mielenkiintoista miksi aina keskiyöllä. Se on tietenkin maagisen ja mystisen kuuloista, uuden ja vanhan raja sekä portti. Taisin vastata omaan kysymykseeni.)

Nuorin veli sai kuin saisikin elämänvettä, mutta kuinka kävi kun hän pyysi kääpiötä vapauttamaan vanhemmat veljensä. No se sinun pitää selvittää itse, mutta kerrottakoon sen verran, että nuorin veli saa lopuksi kauniin prinsessan käden. Mikä prinsessa ja kuinka ja mistä nuorin moisen kaunistuksen on löytänyt. Siinäpä jotain mitä en sinulle kerro. Tiedän olevani hieman inhottava, mutta joka tapauksessa ;)

Sadut löytyvät kirjsta: Grimmin sadut II, Tuhkimo

Iltasadut 2: Maahinen & Vanha Hildebrand

Iltasatu sarja jatkuu…

Grimmin veljekset: Maahinen

Olipa kerran rikas kuningas, jolla oli kolme tytärtä.” 

Aivan kuin olisin kuullut tämän ennenkin, mutta odottakaas… Kuningas rakasti kaikenlaisia kauniita puita, mutta yhtä hän rakasti kaikkein eniten. Hän langetti puulle kiroukset; joka puusta yhdenkin omenan ottaa, joutuu sadan sylen syvyyteen.

Pahaksi onneksi puun veren punaiset omenat olivat liian kova houkutus prinsessoille. Heti kun kolme tyttärtä olivat maistaneet puun omenaa, vajosivat he maan uumeniin.

“…ken toisi tyttäret hänelle takaisin, saisi yhden heistä vaimokseen.” antoi kuningas kuuluttaa. Matkaan lähti monet, muun muossa kolme metsästäjä veljestä. Matkallaan he törmäsivät pienen pieneen äijään joka pyysi leipää. Erinnäisten mutkien kautta tuo pienen pieni äijä auttoi nuorinta veljestä prinsessojen pelastuksessa. Kaksi muuta veljestä eivät olleet tästä hyvillään ja kuten perinteisesti pettivät nuorimman veljensä.

Lopussa on satujen tyyliin sopivasti onnellinen loppu, mutta se mitä kaikkea muuta sadussa tapahtui, saat lukea itse.

Tästäkin sadusta löytyy vanha opetus, että miten voi käydä tottelemattoman ja kuten perinteisesti, ohraisesti.  Myös nuorimman rohkeus pääsee reilusti esille. Näin isoveljenä joskus toivoisin näkeväni sadun missä isoveljet eivät aina joutuisi konnan rooliin. Toisaalta onneksi pienten ja nuorten puolta pidetään siitä huolimatta saduissa hyvin monesti. Ainakin klassisissa saduissa 🙂

Grimmin veljekset: Vanha Hildebrand

Olipa kerran isäntä ja emäntä. Ja kylän pappi oli mieltynyt emäntään ja aina toivonut saavansa edes kerran pitää kokonaisen päivän lystiä emännän kanssa kahdestaa, ja sehän olisi ollut emännällekin mieleen.”

Jo alku saa pyörittelemään päätään ja mielessään torumaan pappia ja emäntää. Sanotaan tämän sisällöstä sen verran, että kyllähän papin ja emännän onnistui hetki aikaa saada. Sitä kuinka kauan ja miten se päättyi on sitten aivan toinen asia. Suosittelen lukemaan, mutta ei liian ryppyotsaisesti kuten ei mitään muutakaan satua 🙂

Kummatkin sadut löytyvät kirjasta: Grimmin sadut II Tuhkimo

Iltasadut 1: Peluri-Hannu & Kultalapset

Tällä hetkellä käyn läpi Grimmin satujen toista kirjaa. Ensimmäinen on jo takana ja toinenkin jo hyvää matkaa edennyt.

Tällainen kansi siinä kirjassa on. Eilen luin kaksi satua.

Ensimmäinen oli nimeltään Peluri-Hannu. Se kertoi miehestä joka kärsi pahasta pelihimosta ja oli niin menettänyt kaiken omaisuutensa. Hän kuitenkin sai vieraiksi kaksi henkilöä, Pyhän Pietarin ja Meidän Herramme, jotka pyysivät päästä sisälle. Erinnäisten tapahtumien jälkeen vierailijat antoivat Peluri-Hannulle mahdollisuuden toivoa kolme toivomusta. Hän toivoi kortit ja nopat joilla ei voinut hävitä ja hedelmä puun josta ei päässyt alas ilman Hannun lupaa. Ne hän saikin vaikka vierailijat olivat toivoneet Hannun toivovan iankaikkista elämää taivaassa. En paljasta tässä mitä tämän jälkeen tapahtuu, mutta aika moinen ongelma oli kuitenkin edessä.

Mielenkiintoista miten paljon Gimmin saduissa on kristillisyydestä napattuja henkilöhahmoja ja teemoja. Tämä satu on myös hyvin surullinen kuvaus miten voi ihmisen käydä jos jokin ottaa liian suuren vallan itsestään. Hyvin ajankohtainenkin tämä valitettavasti on.

Toinen satu oli Kultalapset.

Tästä sadusta nousi monta teemaa. Ainakin sinnikkyys oli kantava teema niin kalastajan vaimon tivatessa kuka on heille suonut onnen saada hieno talo ja ruokaa, vaikka joka kerta kun oli saanut läpi tahtonsa, kaikki katosi. Myöskin siinä näkyy sinnikkyys, että toinen pariskunnan veljeksistä menee eteen päin ja ratkaisee haasteet koska joskus on tehtävä mitä on tehtävä.

Myöskin mitä haittaa saattaa olla mikäli tekee liian hätiköityjä päätöksiä. Saattaa onni jäädä vain ovelle.

Myöskin uskollisuus nousi vahvasti toisen veljen lähtiessä pelastamaan veljeänsä pulastava vaikka oli itse alussa kääntynyt kannoillaan takaisin kotiin.

Tämä satu tuntui hyvin tutulta, mutta olen huomannut Grimmin saduissa olevan hyvin paljon saman saturungon kierrätystä. Esimerkiksi tästä tuli selvästi mieleen satu miehestä, joka pyydysti myös puhuvan kalan (olikohan kampela tai jokin sellainen) mikä lupasi toteuttaa miehen toiveen. No mies toivoi hieman isompaa taloa ja niin tapahtuikin, mutta hänen vaimonsa ei ollut tyytyväinen vaan pyysi aina vain lisää ja lisää kunnes menetti kaiken. Tästäkin sadusta on vaikka mitä versioita, milloin vaimo haluaa olla jokin aina isompi: kuningas -> keisari -> paavi jne.

Tulipa tästä pitkä kirjoitus, mutta ehkä pääsit tänne loppuun asti :)

Michelle Knudsen ja Kevin Hawkes: Kirjaston leijona

Aloitan tänne blogiin kategoriaa lastenkirjallisuudesta. Ensimmäinen kirja saa kunnian kertoa kirjaston leijonasta. Olen tällä kertaa kerännyt loppuun myös moraalin kehityksestä asiaa. Mikäli huomaatte siellä pahoja virheitä, niin kertokaan ihmeessä. Korjailen niitä aikanaan.

Saako sääntöjä rikkoa, jos on oikein hyvä syy? Näin joutui eräänä päivänä miettimään leijona, joka oli kotiutunut kirjastoon. Kirjastonjohtajana neiti Neuvonen oli nimittäin todella tarkka säännöistä. Hän oli kuitenkin päättänyt antaa leijonan jäädä kirjastoon, sillä leijona tuntui sopivan hyvin kirjastoon. Sen tassut olivat hiljaiset, se auttoi pitämään kirjaston puhtaana ja satutunneilla lapset nojailivat leijonaan mielellään.

Tämä kuvakirja iski minuun sillä samalla hetkellä kun näin kannen kuvituksen. Pidin kirjan herkästä vesiväri / värikynä sekatekniikkaa hyödyntävästä kuvituksesta. Eritoten leijona oli saatu niin ihanan rakastettavan oloiseksi, että kirjan luettuaan toivoisi kotikirjastossaan elävän samanlainen leijona. Tarinakin oli kirjoitettu helppolukuisesti niin, että sitä on helppo lukea ääneen. Lastenkirjoissahan tuo määrite on hyvin tärkeä. Voin kuvitella, että tämä kirja saattaa herättää tai tällä voi herätellä tarkoituksella, keskustelua oikeasta ja väärästä. Samalla voi saada selville missä vaiheessa lapsen moraalinen kehitys on. 

Näitä kehitysvaiheitahan on kolmea tasoa ja nämä jaetaan vielä jokainen kahteen vaiheeseen.

1) Esisovinnainen moraali

  • Vaihe 1. Rangaistuksen ja tottelemisen moraali. Totteleminen mitataan hyödyllä ja haitalla.
  • Vaihe 2. Oletetaan, että kaikki muutkin käyttäytyvät itsekkäästi ja hakevat hyötyä vain itselleen.

2) Sovinnainen moraali

  • Vaihe 1. Tarve olla kiltti
  • Vaihe 2. Auktoriteettaja on aina kunnioitettava

3) Periaatteellinen moraali.

  • Vaihe 1. Ymmärtää sääntöjen olevan yhteisiä sopimuksia joita voi yhdessä myös muuttaa.
  • Vaihe 2. Moraali perustuu ihmisoikeuksien periaatteisiin.

Alle kouluikäiset ovat yleensä noiden kahden ensimmäisen päävaiheen sisällä. Voisinhan minä tietenkin antaa hieman esimerkkejä.

Taso 1

  • vaihe 1: Saan karjua, koska kukaan ei voi minua täältä väkisin pois ajaa. Tai, leijonan ei kannata karjua, koska se ajetaan sen jälkeen pois kirjastosta.
  • vaihe 2: Jos en karju, niin mitä minä siitä saan? Ehkä kenties ylimääräisen satutunnin.  

Taso 2

  • vaihe 1: En karju, sillä en halua, että kirjastonjohtaja neiti Neuvonen tai kukaan muu pahoittaisi mielensä tai häiriintyisi.  
  • vaihe 2: En karju, koska kirjastonjohtaja neiti neuvonen on niin sanonut ja häntä pitää totella.  

Taso 3

  • vaihe 1: En karju, koska yhteisissä säännöissä sanotaan niin. Kuitenkin, jos yhdessä sovimme, että säännöt sallivat karjumisen tietyissä tilanteissa, voin ehkä karjua.
  • vaihe 2: Tiedän etten saisi karjua, mutta jos en karju, voi tapahtua jotain vielä ikävempää. Joten joudun karjumaan säännöistä huolimatta.  

Täytyy sanoa, että taisin tänään hieman innostua teoreettiseksi. No, ei kai pieni teoreettisuus silloin tällöin haittaa. Joka tapauksessa; suosittelen tätäkin kirjaa niin kuvituksen kuin tarinankin takia. Karjumisiin, mikäli se on tarpeellista taikka hauskaa, sekä se sallitaan.