Satu: Jänistyttö ja uusi ystävä

Hups. Onpa tullut taukoa edelliseen postaukseen. Tässä tulisi nyt kuitenkin uusi tarina ystävyydestä. Olen tehnyt tämän pohjalta pienen varjoteatteriesityksen jota kävin pitämässä. Toimi todella kivasti lasten kanssa. Lopuksi laulettiin ja leikittiin vielä Matkimisleikki (Sinä olet siellä ja minä olen täällä). Se löytyy Missä ilo asustaa cd:ltä ja nuotti löytyy Nuotteja nimisestä kirjasta.

JÄNISTYTTÖ JA UUSIYSTÄVÄ

Päästäksemme tarinan syntysijoille, meidän on lähdettävä matkalle. Ensin on ylitettävä meri, joka kuohuaa ja aaltoilee. Kun olemme päässeet meren yli, päädymme rannalle. Rannalta lähdemme metsään, jossa tuuli kahisuttaa lehtiä ja sammaleet tuoksuvat. Hetken käveltyämme saavumme kylän. Tuosta kylästä voit löytää rouva ja herra Mäyrän, vanhan Merihiiren taikka pöllöperheen, jolle on syntynyt uusi lapsi. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro kenestäkään heistä. Tämä kertoo jänisperheen tytöstä, siitä kaikkein villeimmästä. Jänistyttö rakasti pomppimista ja tanssimista. Yksi hänen lempileikeistään on piiloleikki. Eräänä marraskuisena päivä hän oli pomppinut, tanssinut ja leikkinyt koko päivän ja oli väsynyt. Sinä iltana jänistyttö katseli ikkunasta ulos ja kuinka lumi leijaili hiljakseen taivaalta. Jänistyttö toivoi, että aamulla maanpinnalla olisi lumikerros. Seuraavana aamuna hän heräsi ja näki, että lunta oli maassa juuri ja juuri sen verran, että voisi laskea mäkeä. Niinpä jänistyttö otti pulkkansa ja kiiruhti ovesta ulos. Hän pomppi suurimmalle mäellä minkä kylästä löysi. Hän kiipesi sen huipulle, asettui istumaan pulkkaan ja laski. Eikä vain kerran vaan kolme kertaa. Jänistyttö olisi varmaan laskenut useammankin kerran ellei hän olisi kuullut ääntä. Aivan kuin joku itkisi. Jänistyttö päätti etsiä äänen pitäjän. Hän kiipesi mäen päälle ja huhuili, mutta ei nähnyt ketään. Hän hyppi alarinteelle ja huhuili, mutta ei sielläkään ollut ketään. Jänistyttö oli jo luovuttamassa kunnes näki vilauksen jostakin lumivallin takaa.

”Hei tule esiin.” Jänistyttö sanoi. Ei vastausta.

”Tule vain esille. Ihan rohkeasti. En minä sinua pure. Pidän enemmän porkkanoista.”

Hitaasti lumivallin takaa asteli keinuvin askelin esille pieni pingviini.

”Hei tulithan sinä. Sinäkö äsken itkit?” Jänistyttö kysyi. Pieni pingviini nyökkäsi.

”Kuka sinä olet? Minä olen jänistyttö.”

”Minä on olen pingviini.” Pieni pingviini sanoi hiljaa ja katseli räpylöitään.

”Olen juuri muuttanut tänne ja olen aivan yksin. Kylän lapset eivät halunneet leikkiä minun kanssani.” Se jatkoi hiljaa.

”Outoa.” Jänistyttö sanoi. ”Yleensä he leikkivät kaikkien kanssa. Mistä muuten olet kotoisin?”

”Olen kaukaa etelästä.”

”Etelästä! Siellä on varmaan lämmintä ja hiekkarantoja sekä palmupuita.” Jänistyttö sanoi ja laittoi silmät kiinni ja kuvitteli hyppivänsä hiekkarannalla.

”Itseasiassa tulen niin etelästä, että siellä on kokoajan pakkasta, lunta ja jäätä.”

”Oho!” Jänistyttö sanoi ja avasi jälleen silmänsä. ”Sittenhän osaat varmasti laskea mäkeä.”

”Osaan.” Pieni pingviini sanoi ja katseli jälleen räpylöitään.

”Hienoa. Tule minun kanssani tuonne huipulle. Voidaan vaikka laskea yhdessä pulkallani.”

Pieni pingviini ilahtui ehdotuksesta ja niin he kiipesivät huipulle. Istuivat samaan pulkaan ja laskivat alas. Eikä vain kerran, vaan niin monta kertaa etteivät he enää kyenneet niitä laskemaan. Kun metsässä alkoi hämärtyä, he palasivat yhdessä kylään. Kylässä he leikkivät vielä hetken piilosta, jonka jälkeen he lähtivät koteihinsa. Illalla jänistyttö katseli ikkunasta ja ajatteli uutta ystäväänsä. Aamulla hän esittelisi pienen pingviinin muille lapsille. Niin kävikin. Eikä siitä päivästä lähtien pienen pingviinin tarvinnut olla yksin.

(c) Jani Suurnäkki

Ihanaa joulunodotusta teille kaikille 🙂

– Jani –

Nuotti: Karhun talviunilaulu

Nyt sain viimeinkin nuotinnettua Karhun talviunilaulun minkä olin säveltänyt tähän näytelmään.

Lisäsin lauluun vielä kolmannen säkeistön. Siinä karhua herätellään talviunia uneksimasta.

Laulun voit ladata tästä linkistä pdf-muodossa: Karhun talviunilaulu

Video kappaleesta tulee kunhan sen ehdin jossain vaiheessa tehdä.

Nyt voi varmaan jo sanoa, että kevät on harpannut aimo askeleen eteenpäin. Joten iloista kevätviikonloppua jokaiselle 🙂

– Jani –

Mäyrämäen jänisperheen tyttö

Sain tänään esittää perhekerhossa musiikkisadun. En tiedä oliko se musiikkisatu siinä merkityksessä mitä toivottiin, mutta ainakin lapset ja aikuiset seurasivat kiinteästi. Sen verran kiinteästi siis kun perhekerhoikäiset lapset jaksavat. Se kertoi Karhusta joka herää linnunlauluun luullen kevään koittaneen. Sadun toinen päähenkilö oli tuo jänisperheen tyttö, mutta en löytänyt mistään sopivaa nukkea. Tietäähän sen mitä se silloin tarkoittaa, sain hyvän ”tekosyyn” uppoutua nuken tekoon 😉

Tässä teille kuva jänistytöstä

käsityöt3

Mukaan oli myös päässyt laulu Karhun talviunilaulu. Laitan senkin, ehkä, jossain vaiheessa teille tänne. Tai teen siitä videon. Katsoo nyt. Satukin on jossain vaiheessa tänne pyörähtämässä.

Ihanaa kevättalvea

– Jani –

Musiikkihetki metsässä

Pidän työkseni myös kirkon avointa perhemuskaria – Vernerin laulubussia. Ajattelin jakaa kanssanne tämän hetkisen teemamme ohjelmarungon. Ai niin ja tuo Verneri on siis niskatappinukke minkä olen tehnyt Kansan Raamattuseuran nukketeatteri Sananjalan Merja Luukkosen vetämällä kurssilla. Suuri kiitos hänelle opeistaan 

Verneri on näistä herroista tuo oikean puolimmainen. Vasemmalla taasen istuu Eevertti.

Kesto: n. 30 minuuttia

Tavoite: Kehonhallinta, ääneen tutustuminen

Tarvikkeet: jumppapallo, Piilometsän säveliä-cd, kellopeli, kynttilä, musiikkiliikuntaperhe Ostinatot, cd-soitin.

Kulku:

Hei hei tule laulamaan

On sydän pieni kynttilällä + kynttilöiden sytytys + kellopeli Soitetaan ensin kellopelillä laulunmelodiaa ja sen jälkeen sytytetään kynttilä palamaan turvalliseen paikkaan.

Lastenvirsi: Jumalan kämmenellä

Pää olkapää peppu polvet varpaat

Liikutan musiikintahtiin pysäytetään välillä ja tervehditään naapuria, liike vaihtuu. Liikkuminen musiikkiliikunta perhe ostinaattojen avulla. Musiikkina: Metsäpolkka Käydään ensin läpi Ostinatojen perheestä isän, äidin ja tyttären liikkeet sekä näytetään kuvat. Tämän jälkeen lähdetään kävellen liikkeelle musiikin tahtiin.

Hiiripallo. Iso jumppapallo jota ensin liikutetaan rinkiä pitkin ja sitten niin, että yksi on keskellä ja palauttaa seuraavalle. Käydään kaikki läpi. Musiikki: Juoksee metsän hiiroset

Loppurentoutus: Musiikki Lauluoravasta + saippukuplat. Lapset saavat rikkoa niitä

Loppulaulu: Suljen ihanan soittorasian

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti ensi kerralla jotain muuta 🙂

Mäyrämäki: Kelluva mysteeri

Mäyrämäessä jälleen tapahtuu. Oletteko valmiita.

Löydät sadun myös pdf-tiedostona tästä: Kelluva mysteeri

Tuosta tiedostosta löydät kuvitusta ja muutakin.

KELLUVA MYSTEERI

Kirjoittanut: Jani Suurnäkki ©

Mäyrämäkeä lämmitti itä-auringon säteet. Yksittäisiä eläimiä kuljeskeli haukotellen pitkin katuja. Mitä korkeammalle auringo ylti sitä enemmän täyttyi kadut myös askelista. Kylän vierellä virtaavan joen töyräällä kumarteli pöllö-tyttö. Pienen matkan päässä nurmikolla isompi pöllö, tytön isä, haukotteli ja hörppi teetä.

Isä, isä! Löysin tällaisen.” Pöllö tyttö huusi yhtäkkiä ja juoksi isänsä luokse.

Minkä oikein löysit.” Isä-pöllö sanoi ja tarkasteli silmälasien yli esinettä.

Tämähän on muovipurkki. Mistä sinä tyttöni olet tämän löytänyt.”

Pöllö-tyttö kertoi sen kelluneen joessa.

Isä-pöllö tarkasteli kulmiaan kurtistellen purkkia. Hetken hiljaa oltuaan totesi pöllö-tytölle:

Pitäisitkö tänään jokea silmällä. Tule kertomaan minulle heti, jos näet lisää tämän tapaista.”

Meni parisen tuntia ja Isä-pöllön korviin kantautui ääni. Sitä hän oli pelännyt. Kohta Pöllö-tyttö riensi ovesta sisään, muutaman muun lapsen pinkoessa kannoilla. Heillä oli mukanaan muovipussi ja jokin muu roska.

Meidän on mentävä Mäyrien luokse, tulkaa mukaani.” Isä-Pöllö sanoi. Pöllöt ja kylän lapset kiirehtivät Herra ja Rouva Mäyrän talolle.

Herra ja Rouva Mäyrä tarkastelivat olohuoneen pöydällä kasattuja tavaroita kulmia kurtistellen.

Sanoitteko, että nämä kelluivat joessa?” Herra Mäyrä sanoi kuin itselleen ja käyskenteli ympäri olohuonetta. Hän pysähtyi ikkunan luokse ja katseli hiljaa virtaavaa jokea kohti.

Meidän on selvitettävä mistä nuo roskat on peräisin. Jumala antoi veden lahjaksi kun maailma luotiin ja meidän tehtävämme on pitää siitä huolta. Me tarvitsemme puhdasta vettä.” Herra mäyrä tuumi.

Hän kääntyi ja katsoi kohti Isä-Pöllöä.

Kerää muutama kyläläinen ja lähtekää seuraamaan jokea. Epäilen suden tai ketun tekevän jälleen kolttosiaan.”

Seuraavana aamuna joen rantaan kokoontui Isä-Pöllö, Pöllö-tyttö ja Koira-Isä. Isä-Pöllö ei olisi halunnut tyttöään mukaan, mutta suostui pienen väittelyn jälkeen.

Matkan varrella he näkivät välillä jokea pitkin ajelehtivia roskia.

Puolisen tuntia kuljettuaan, he saapuivat Suden ja Ketun asuinalueille. Joukko kulki varovasti eteenpäin, ei tekisi mieli törmätä alueen asukkeihin. Missään ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään sudesta taikka ketusta. Juuri kun he olivat menossa tutkimaan aluetta lähempää, Pöllö-tyttö huomasi muovipurkin ajelehtivan joessa. Eikä se ollut lähtöisin suden ja ketun alueelta. Jokainen hämmentyi, jos ei susi ja kettu ole syypäitä, niin kuka sitten.

He hiipivät puiden suojissa läpi suden ja ketun pihapiirin ja jatkoiva jokea ylöspäin. Jonkin aikaa taivallettuaan heidät pysäytti paikoilleen odottamaton näky. Joen vierelle oli kasattu iso roskakasa. Ketään ei kuitenkaan näkynyt lähistöllä. Joukkio piiloutui kasvillisuuteen ja jäi odottamaan mahdollisia kasan kasaajia. Hetken odottamisen jälkeen Isä-Koira haukahti muille.

Katsokaa. Näkevätkö silmäni oikein. Eikö tuo ole varis ja se kantaa mukanaan jotain.” Varis pudotti joukkion katsellessa tavaran kasaan. Samalla kasaa pitkin vierähti sen huomaamatta roskia suoraan jokeen.

Variksen jälkeen paikalla saapui muitakin lintuja. Jokainen kantoi mukanaan roskia.

Silloin Isä-Pöllö nousi siivilleen piilosta. Siinä samassa kaikki muut linnut lopettivat touhunsa ja riensivät puiden oksille. Isä-Pöllön rauhoitteli lintuja. Keskusteltuaan niiden kanssa kävi ilmi, että linnut siivosivat omaa metsäänsä talven jäljiltä. Ne eivät meinanneet uskoa, kun pöllö kertoi roskien joutuivat jokeen ja sitä myöten heidän kyläänsä. He pohtivat pitkään mitä pitäisi tehdä. Pohdittuaan eläimet päättivät hankkia jostain itselleen paljon pusseja. Pussien löydyttyä koko joukko rupesi keräämään yhteistuumin roskia. Metallit ja lasit omiin pusseihin, kun kerran menivätkin eri paikkoihin. Päivä oli kääntynyt iltaan kun viimein kaikki roskat oli saatu pussitettua ja vietyä oikeille paikoille.

Tassun ensimmäinen pyhis

Eräässä Mäyrämäen talossa herättiin kutkuttelevaan aamuun. Koira perheen nuorimmalla, Tassulla, oli sinä aamuna ensimmäinen pyhäkoulu.
Tassu jännitti niin paljon ettei aamiainenkaan oikein maistunut.
Nyt ei muutakuin reppu selkään. Tuumi Tassu ja laittoi  tassua toiseen eteen ja paineli ulos.

Tassulla oli reilusti aikaa. Hän päättikin koukata niityn kautta. Tassu painoi kuononsa kukasta kukkaan ja haisteli niin montaa erilaista kuin vain kerkesi. Pian hän kaatui selälleen keskelle kukkamerta ihailemaan taivaan pilviä.

O-ou! Tassu säpsähti ja ponnisti ylös. Hän hän myöhästyy kohta. Ja niin matka jatkui aavistuksen ripeämmillä askelilla.

Matkalla Tassu yritti löytää mahdollisimman monta eri väristä kasvia polun varrelta. Mitä värejä sinä löydät?

Pian alkoi näkyä jo kirkontorni ja sen risti. “Miksiköhän se on tuonne ylösnostettu keikkumaan?” Tassu tuumi ja seisahtui huomaamattaan.

O-ou! Tassu säpsähti. Hän hän myöhästyy kohta. Ei muuta kuin tassua toisen eteen.
Mahtoikohan Tassu ehtiä ajoissa?

Tassu asteli sisälle taloon. Rouva-Mäyrä tervehti häntä eteisessä ja kutsui alttarin äärelle.

Alttarille sytytettiin kynttilä kuvaamaan rukousta. Rouva-Mäyrä alkoi kertomaan alttarista kuinka risti kuvasi rakkautta sekä kukat elämää ja luontoa. Alttarille asetettiin myös eri värisiä kankaita. Valkoinen tarkoitti juhlaa, vihreä arkea ja luontoa. Violetti ja sininen kuvaavat odotusta ja valmistautumista.
Rouva-Mäyrä kertoi värien vaihtuvan alttarilla sen mukaan mikä aika on. Esimerkiksi joulua odottaessa on violetti tai sininen kangas ja jouluksi väri vaihtuu valkoiseksi.
Toki alttarin keskeltä löytyy myös kirja. Siitä löytyy monenlaisia kertomuksia ja vinkkejä kuinka voisi elää hyvin. Tuo kirja on Raamattu.

Alttarihetken jälkeen oli leikkejä ja eväiden syöntiä. Äiti oli pakannut jälkiruoaksi, Tassun iloksi, mustikkapiirakkaa.

Kotimatkalla Tassu huudahti kirkon ristille. “Nyt minä tiedän mitä sinä siellä keikut kaiket päivät!”.

Kirjoittanut ja sanaillut (c) Jani Suurnäkki

Sammakkolammesta mereen

Tämä tarina löytyy myös kuvitettuna versiona tästä linkistä: Sammakkolammesta mereen

Muistatko Mäyrämäen ja sen asukkaat? Koiraperheen, suden, pingviiniperheen, jänikset ja jopa itsensä kuninkaaksi kruunanneen karhun. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro heistä. Ainakaan suoraan. Tämän kertaisen tarinan sankari näyttää tältä. Hän oli mäyrämäen sammakkolammen sammakko. Hän ei enään asu Mäyrämäessä. Kerran hän asui siellä, mutta hänen veri veti seikkailemaan. Eräänä aamuna Sammakko lähti kohti meren rantaa. Rannalta Sammakko löysi laivan. Hän katseli ja huhuili yrittäen löytää laivan kapteenia. Pian purjeen takaanta kuuluikin ääni. ”Kuka siellä oikein huhuilee?” Esiin käveli vanha merihiiri. Sammakko tiedusteli mahdollisuutta päästä laivan mukaan. Vanha merihiiri katseli hetken aikaa ja tokaisi. ”Kai minä voin sinut mukaan ottaa?”

Aamuaurinkon säteiden vasta kurkistellessa, lähtivät nämä kaksi. Sammakko ja vanha laivahiiri. Tuuli oli myötäinen joten matka kulki nopeasti. Iltapäivällä sammakko ihmetteli omituista ääntä. Aivan kuin jokin hankaisi pohjaa. Ennen kuin kumpikaan huomasi, laiva oli seisahtunut. He olivat joutuneet laskuveden paljastamalle hiekkasärkälle. Vanha merihiiri ei ymmärtänyt miten moinen pystyi tapahtumaan. Ei siinä auttanut muutakuin odottaa nousuvettä.

Sammakko ja vanha merihiiri yrittivät saada ajan kulumaan. Välillä he kalastivat, välillä pelasivat, mutta yleensä vain katselivat ympäröivää merta ja särkkää. Sammakko rupesi itsekseen tuumimaan. Miten ihmeessä kaikki ympärillä oleva vesi, kasvit, maa, kalat, pilvet, linnut ja kaikki muu oli tullut tänne.

Vanha merihiiri huomasi sammakon pohdinnan. Hän aloitti hyräilemään: ”Linnut nyt, linnut nyt. Mistä tuli linnut nyt…” Ja nojautui laitaa vasten sammakon viereen.

Olen kuullut monenlaisia versiota kuinka tämä kaikki on tullut” Tokaisi Vanha merihiiri. ”Eräästä versiosta pidän kaikista eniten. Kerrotaan, että aluksi ei ollut yhtään mitään. Oli vain pimeätä. Siellä pimeässä kajahti ääni joka käski valon tulla. Tuon äänen omisti Jumala. Ja valo tuli. Tuon jälkeen ääni sanoi tulkoon kaari erottamaan taivaan vedestä. Ja niin tapahtui. Ääni sanoi myös tulkoon maata ja niin maa ilmestyi veden alta.

Seuraavaksi ääni sanoi kasvakoon kaikenlaisia puita, pensaita, kukkia ja muita kasveja. Ääni loi myös päiväksi aurinkon ja yöksi tähdet sekä kuun. Seuraavaksi kuului vilisköön taivaalla, maassa ja vedessä kaikenmaailman eläimiä. Niin siivekkäitä kuin kaksi, neljä, kuusi ja vielä useampi jalkaisia eläimiä. Joillain ei ollut jalkoja ollenkaan ja joillakin taasen oli jopa evät.

Seuraavaksi kuului sanat tulkoon ihminen. Niin tuli maailmaan ensimmäiset ihmiset Aatami ja Eeva. Heille annettiin tehtäväksi huolehtia kaikesta mitä oli taivaalla, merissä ja maalla. Niin eläimistä kuin kasveistakin. Niin ilmasta kuin vedestäkin. Tämä tehtävä on myös annettu meille jokaiselle.

Vanha merihiiri haukotteli ja totesi, että lopuksi luotiin myös lepopäivä. Tuon sanottuaan hän nukahti ja kohta perään nukahti sammakko. Kumpikin heistä heräsi jonkin ajan päästä laivan keinumiseen. Vesi oli viimeinkin noussut. He ottivat kurssin kohti kotisatamaa. Sammakko jäi miettimään kertomusta ja katseli ohi mennessään monenmoisia eläimiä mitä meressä eli.

Ehkä seuraavan kerran kun oikein tarkasti katsot merta. Näet nuo kaksi pienessä laivassaan.

Kirjoittanut ja sanaillut (c) Jani Suurnäkki

Tassun laskiaisvieras

Nouse Tassu ylös!” Kuului äidin ääni alakerrasta. ”Yöllä on satanut uutta lunta!”

Tassua ei tarvinnut enempää kehoittaa. Hän hyppäsi ylös ja riensi alakertaan. Aamiaisen syötyään Tassu nappasi pulkan ja lähti lähimmälle mäelle. Kiipesi sen huipulle ja vilkaisi sieltä alas. ”Klups!” Tassu nielaisi. Mäkinäytti aika hurjalta. Tassu nuhteli itseään, että meni tuolla tavalla säikähtämään. Hän hengitti syvään ja ”huiiiiiii…!” laski alas.

Eihän se nyt niin kamalaa ollut. Tuumi Tassu ja laski toisen kerran ja kolmannen ja neljännen. Pian hän ei enään muistanut monesko lasku oli kyseessä. Yleensä Tassu pitkään ja suoraan. Joskus taasen mentiin ihan kuperkeikkaa. Se ei kuitenkaan haitannut menoa.

Ties kuinka monennen laskun jälkeen Tassu kuuli murinaa. Ihmeteltyään hetken hän hoksasi. Mahahan se huomautteli ruoka-ajan lähestymisestä. Tassu päätti kuitenkin laskea vielä kerran. Mäen huipulla hän yhtäkkiä kuuli jostain laulua. Tassu tähyili ympärilleen yrittäen nähdä kuka lauloi. Läheisten puiden luona vilahtikin jotain. Tassu laski alas nähdäkseen paremmin. Nyt hän näki laulajan. Sen näköistä olentoa ei ole metsässä ennen nähtykään.

Hyvien tapojen mukaisesti Tassu esittäytyi vieraalle. Hän myös kysyi mistä vieras oli tullut. Vieras katseli hetken aikaa. Pian hän vastasi tulleensa niin etelästä, että kuumuus oli muuttunut kylmäksi. Vieras oli nimittäin Etelämantereen pingviini. Tassu kummasteli hetken aikaa. Lähes heti hän tiedusteli mitä laulua pingviini oli laulanut. Räpylöitään katsellen pingiivi kertoi sen olevan Laskiainen lasketaan, paaston aika alkaa. Hänen äitinsä oli opettanut sen. Tassu rapsutteli hetken aikaa päätään ja kysyi: ”Mitä kummaa on paasto?”.

Pingviini kertoi sen olevan valmistautumista pääsiäisjuhlaan. Hänen äitinsä oli kertonut näin aamulla kun oli asetellut violettia liinaa tuvanpöydälle. Violetti on kuulemma odottamisen ja valmistautumisen väri.

Tassun maha piti arvaamatta kova äänisen murauksen. Kumpaakin rupesi naurattaamaan ja päättivät tavata samalla paikkaa seuraavanakin päivänä.

Kirjoittanut ja sanaillut (c) Jani Suurnäkki