Missä sitä luurataan?

Pitkään olen ollut poissa blogi-maailmasta, missä siis olen ollut.

Ensimmäiseksi, olen viettänyt enemmän ja vähemmän rentouttavaa kesälomaa, sillä olemme myös muuttaneet kesän lopulla noin 300 kilometrin päähän vanhasta kodistamme. Samalla se on myös vienyt minut hetkeksi pois seurakunnan varhaiskasvatuksen työntekijästä, sen asiakkaaksi. Olenkin viettänyt aikaa elokuusta lähtien pienen tyttäreni kanssa koti-isänä.

On kiehtovaa seurata perhekerhoilua ja muuta seurakunnan lapsi- ja perhetyötä osallistujan näkökulmasta. Minulle kerho ja muskari ovat olleet monesti hengähdyspaikkoja ja erityisesti hetkiä, jossa lapseni pääsee leikkimään muiden lasten kanssa. Silloin isäkin jää monesti toisella sijalla. Pihallamme käy harvoin muita lapsia, niin huomaa kuinka tärkeitä kerhot ovat lapselle. Ilme kirkastuu entisestään, kun mainitsee että mennään kerhoon. Tärkeintä minulle kerhoissa on myös ilmapiiri joka kertoo, että olet tervetullut ja olemme odottaneet sinua. Siihen ei tarvita paljoa. Iloinen tervehdys ohjaajalta ja sanat: ”Hei, kiva nähdä sinua/teitä.”, riittää jo pitkälle. Ja miten mukavaa on jutella myös pari sanaa ohjaajallekin lapsesta tai arjen hetkistä.

Toiseksi blogiin kirjoitus aikaa on syönyt avoimen yliopiston kasvatustieteen opinnot. Naiivisti ajattelin alussa, että kyllä ne tehtävät päiväunien aikana etenee. Siinä olin hieman väärässä, sillä kun on saanut kaikki muut tehtävät tehtyä (kotiaskareet), jää opiskelulle vähän aikaa. Illat tuntuvat kuitenkin olevan se kaikkein hedelmällisin aika kirjoitella. Hitaasti hyvää tulee, vai miten se olikaan 🙂

Tähän loppuun voisin vielä listata muutaman asian, joita olen oppinut koti-isänä taaperoikäisen kanssa.

 

1. Ota lähtöihin reilusti aikaa ja varaudu siitä huolimatta yllätyksiin, kuten piilossa oleviin tavaroihin. Yllättävän hyvin lapsi rakkaamme on vielä näyttänyt piilottamansa esineet.

2. Hermot jotenkin kasvavat ja venyvät

3. Kahdestakymmenestä alaspäin laskeminen oikeasti auttaa.

4. On ihanaa kun aamulla voi jäädä kotiin, kun ulkona sataa vettä tai muuten vain laiskottaa.

5. Taaperot pääsevät yllättämään lähes joka päivä jollain tavalla.

6. Joskus Pikku kakkosen ohjelmat ovat kullanarvoisia.

 

Hyvää loppusyksyä teille kaikille vai pitäisikö sanoa alkavaa talvea. Yritän laitella välillä myös kokemuksia lapsityöstä ja muusta näin toiselta puolelta katsottuna 🙂

-Jani-

 

Juhlaa, pätkittäisiä unia ja avokado

Kuten otsikko ehkä antaa ymmärtää, olen rutistanut pitkien iltojen, epätoivon hetkien, ilon hetkien, rakentamise, harjoittelemisen ja runsaan kirjoittamisen jälkeen itselleni tällaisen tutkinnon:

20160219_203659

Nyt on olo onnellinen, kun yksi haave on toteutunut. Valmistumisen jälkeen on saanut tuumia paljon aihetta, että mitä tämän jälkeen. Ammatti-identiteettiä ainakin on saanut päivitellä.

Read more

Pyhäkoulu symposium vuosimallia 2015

Uusi lastenvirsi

Näillä tunnelmilla alkoi tämän vuoden pyhäkoulusymposium. Aluksi kokoonnuimme urheiluhalliin leikkimään ja liikkumaan uuden lasten virren tahtiin. Erityisesti rytmirinkula muistutti minua jälleen olemassa olostaan ja siitä etten ole muistanut sitä lähiaikoina pahemmin käyttää. Pitääkin yrittää kaivaa se tuolta kaapista pölyttymästä.

jongleeraus-pallot

Liikunnan jälkeen päästiin tekemään näitä Kontion Rekan ohjastuksella. Reka piti oman pyhäkoulu hetkensä teemalla siitä, että mihin voi päästä kun vain uskoo tai oikeammin luttaa uskaltaa luottaa ja uskoa. Uskoon ja keskittymiseen ohjasi myös nämä puuroriisistä, Elmu-kelmusta, ja ilmapalloista tehdyt jongleeraus-pallot. Kahden pallon heitto onnistui silloin tällöin, mutta paaaljon on vielä oppimista sillä saralla 🙂

Tuon jälkeen pääsimme kuulemaan Päivi Jordan-Kilkkiä aiheesta, Musiikki ja leikki lapsen hengellisessä kehityksessä. Tässä olisi pari asiaa jotka erityisesti jäivät minun mieleeni.

  • Lapsi uskaltaa leikkiä ja luottaa aikuiseen, kun aikuinen uskaltaa välillä olla ns. höperö ja leikkisä ja tällä tavalla päästä lapsen maailmaan.
  • Kuinka tarinoista tulisi musiikkia ja kuinka löytää omasta äänestä elävyys niin lauluun kuin tarinoihin.

Paljon muutakin jäi mieleen, mutta nuo jäivät päällimmäisinä mieleeni.

Illalla jaettiin sädekehät kahdelle jotka olivat jollain tavalla edistäneet pyhäkoulua. Illan päättivät Elias Kaskinen ja Niko Koivuhovi.

Sunnuntai saatiin aloittaa pyhien tanssien messulla. Itselleni tuollaiset tanssit sopivat erittäinkin hyvin rukoukseksi ja osallistumistavaksi.

Messun jälkeen jalat veivät kanaviin. Itse valitsin ensimmäiseksi pyhäkoulukanttoritoiminnan ja toiseksi Raamattuleikki kanavan. Ensimmäisestä heräsi ajatus, että miten hienoa olisi saada soittotaitoisia nuoria mukaan toimintaan. Toiseksi jäi mieleen idea siitä miten pikkuhiljaa kasvetaan pyhäkoulussa ja muussakin seurakunnan toiminnassa vastuunkantajiksi.

Raamattuleikistä jäi mieleen selvä draamakasvatuksellinen ote, mutta kuitenkin niin, että leikki pysyi leikkinä. Minulle tuli mieleeni tästä Raamattuseikkailu, jonka kurssin kävin Jaakkiman kristillisellä opistolla. Tutustukaan ihmeessä kumpaankin 🙂

Yleisesti jäi mieleen se kuinka paljon iloista liikettä oli saatu koko symposiumiin. Koko reissu antoi minulle paljon ajateltavaa ja uutta intoa työhöni. Puhumattakaan siitä miten paljon sai hartiaharjoitusta kun kädet olivat vähän väliä ylhäällä milloin säihkymässä milloin viuhkomassa puolelta toiselle 🙂

– Jani –

Ulkoasun päivitystä

Hei kaikki ja hyvää uutta vuotta jokaiselle 🙂

Uuden vuoden kunniaksi aion raikastaa tämän blogin ulkoasua. Joten jos tässä lähipäivinä blogi näyttää poikkeukselliselta niin se johtuu vain siitä, että leikin uusilla ulkoasuilla 😀

Mahtavaa tammikuun jatkoa

– Jani –

Maria-nukke melkein valmis

Ei ehditty ihan tehdä nukkejamme valmiiksi. Melkein tekisi mieleni jättää tämä nukke tällaiseksi ellei kyseessä olisi Maria. Tukkaa pitää vielä laittaa lisää ja ommella vaatteet. Hyvä tästä vielä tulee 😀

Maria-nukke

Katsotaan mitä kaikkea kivaa tämä syksy tuo tullessaan. Ehkä jotain pientä uudistusta tänne blogiinkin, katsotaan ehdinkö tehdä moista. Näette sitten jos ehdin 🙂

– Jani –

 

Uusi työkausi alkaa

Niin se vain jälleen käynnistyi uusi työkausi kesän jäljiltä. Oma kesäni meni aika vauhdikkaasti mm. Kolilla käyden. Oli myös runsaasti aikaa vain istua kallioilla ja rannoilla lukien kirjaa. Myönnettäköön, että geokätköilyyn kului myös runsaasti aikaa.

Nyt kuitenkin ensimmäisten työpäivien tunnelmiin. Ensimmäinen aamu alkoi ehtoollisella ja siitä jatkoi Riikka Reina puhuen mm. spiritualiteetista. Päivän lopuksi mietimme mitkä olisivat meidän lahjat. Mitkä mahtaisivat olla sinun lahjasi?

Maria

Tietenkin toisena päivänä laitettiin kalenterit kuntoon ja tutkittiin mitä kaikkea syksy tuo tullessaan. Toihan se vaikka mitä.

Tänään laitettiin perhekerhot kuntoon ja iltapäivä pyhitettiin nukkejen tekemiseen. Alla on Marian pää, usko tai älkää. Tämä tekniikka ei ole oikein tuttu, mutta tällä kertaa tällainen ja ehkä joku toinen kerta hieman parempi. Asiansa tulee kuitenkin ajamaan.

lahjat

Tällaista tällä kertaa. Huomenna nuket saavat hiukset ja vartalon. Ehkä laitan teille tänne valmiinkin Marian kuvan  🙂

Hyvää alkanutta syyskautta

– Jani –

Tähtipoika joulukalenteri

Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä ja sitä myöten ensimmäinen adventti. Samalla myös aukeaa ensimmäiset luukut joulukalentereista. Tähtipoika on myös yksi uusista kalentereista. Olen saanut kunnian nähdä hieman ennakkoa noista luukuista ja voin kyllä suositella 🙂

Ihanaa ja siunattua ensimmäistä adventtia jokaiselle

– Jani –

Uusi kausi käynnistelee

Neljä päivää on jo kulunut töiden aloituspäivillä. Kun olen katsellut tuossa kalenteriani niin näyttäisi siltä, että kovin paljoa ei tänä syksynä ole tyhjää kalenterissa. Päivä vain ja hetki kerrallansa, kuten laulussakin sanotaan 🙂

Näillä aloituspäivillä minulle on herännyt pari ajatusta pyörimään päässä.

Oletko koskaan päässyt huomaamaan miten erilaisilta kanteilta ihmiset tekevät samaa työtä.  Lähtökohta ja juuri lastenohjaajan työhön on jokaisella hieman erilainen. Millaista rikkautta se tuokaan työyhteisöön. Huomasin itsessäni, että on hyvä aina välillä tarkistaa miltä pohjalta itse työtä tekee.

Toinen asia mikä jäi elämään ajatuksiini on oman työn arvostaminen. Se, että olisimme rohkeasti sitä mitä olemme ja eläisimme sitä toisiamme arvostaen.

Tähän onkin hyvä päättää. Kirjoittelemisiin.

– Jani –

 

 

Kesäloma on kohta ohitse

ja samalla tämänkin blogin kesäloma loppuu. Aloitetaan vaikkapa pienellä kesäisellä blogimerkinnällä mikä löytyy myös työpaikkani nettisivulta myös. Hieman muikaten kuitenkin. Aloitetaan.

Olen pyörinyt ympyrää jo hyvän aikaa. Tarkastelen kaikkea mahdollista hyvin epäluuloisena. Oksakin voi olla jotain muuta kuin oksa. Viimein melkein tekisi mieli hyppiä ilosta kun aarre (muovipurkki) viimeinkin löytyy. Noita hetkiä on nyt kesälomalla jokunen jo koettu. Niinhän se on. Ihminen ei koskaan lopeta leikkimistä, leikit vain muuttuvat toisenlaisiksi.

 

Hetkinen.

 

Onkohan leikit sittenkään muuttuneet lapsuudesta? Edellä mainittu touhu nimittäin kuulostaa aivan aarteenmetsästykseltä. Sellaista se oikeastaan onkin. Muistatteko mitä olette lapsena pitäneet aarteina. Itse muistan kuinka kalastelin kissankulta hippuja hiekasta. Ei ollut ihan helppo homma. Toinen aarre oli isovanhempieni varastot jotka olivat täynnä kaikkea vanhaa, uutta ja mielenkiintoista.

Entä aikuisina? Mitä me aikuiset pidämme aarteena? Itselleni aarre voi olla mielenkiintoinen kirja, jokin hetki, tunnetila kun on tapahtunut jotain ihanaa, toinen ihminen kuten kerholainen, omat vanhemmat, oma puoliso, sukulaiset taikka joku ihan tuntematon tyyppi oikealla hetkellä. Aarre voi olla myös materiaa, mutta sitä emme täältä kuitenkaan mukaan saa. Tärkeämpää on vaalia materiattomia aarteita. Kauniita sanoja, kohteliaisuuksia, muistoja… Monta muuta mainitsinkin tuossa aiemmin jo. Materiattomissa aarteissa on sekin hyvä puoli, että kasvavat ja siirtyvät ihmiseltä ihmisille. Nuo aarteet varastoituvat taivaan aarrekammioihin.

 

Vaalikaamme siis aarteita joita kannattaa vaalia ja ei murehdita turhaan mikäli materia saa pienen kolauksen.

Ensi maanantaina päättyy tapahtumarikas kesäloma ja alkaa uusi työkausi. Mielenkiintoinen työkausi kylläkin, ei voi muuta sanoa.

Loppuun vielä pieni kevennys. Kävin Porkkalanniemessä ja minusta tuntui siltä, että tuo tiira tiirasi minua kesken valokuvauksen.

tiira_kurkkii

– Jani –

 

1 2