Kesäloma on kohta ohitse

ja samalla tämänkin blogin kesäloma loppuu. Aloitetaan vaikkapa pienellä kesäisellä blogimerkinnällä mikä löytyy myös työpaikkani nettisivulta myös. Hieman muikaten kuitenkin. Aloitetaan.

Olen pyörinyt ympyrää jo hyvän aikaa. Tarkastelen kaikkea mahdollista hyvin epäluuloisena. Oksakin voi olla jotain muuta kuin oksa. Viimein melkein tekisi mieli hyppiä ilosta kun aarre (muovipurkki) viimeinkin löytyy. Noita hetkiä on nyt kesälomalla jokunen jo koettu. Niinhän se on. Ihminen ei koskaan lopeta leikkimistä, leikit vain muuttuvat toisenlaisiksi.

 

Hetkinen.

 

Onkohan leikit sittenkään muuttuneet lapsuudesta? Edellä mainittu touhu nimittäin kuulostaa aivan aarteenmetsästykseltä. Sellaista se oikeastaan onkin. Muistatteko mitä olette lapsena pitäneet aarteina. Itse muistan kuinka kalastelin kissankulta hippuja hiekasta. Ei ollut ihan helppo homma. Toinen aarre oli isovanhempieni varastot jotka olivat täynnä kaikkea vanhaa, uutta ja mielenkiintoista.

Entä aikuisina? Mitä me aikuiset pidämme aarteena? Itselleni aarre voi olla mielenkiintoinen kirja, jokin hetki, tunnetila kun on tapahtunut jotain ihanaa, toinen ihminen kuten kerholainen, omat vanhemmat, oma puoliso, sukulaiset taikka joku ihan tuntematon tyyppi oikealla hetkellä. Aarre voi olla myös materiaa, mutta sitä emme täältä kuitenkaan mukaan saa. Tärkeämpää on vaalia materiattomia aarteita. Kauniita sanoja, kohteliaisuuksia, muistoja… Monta muuta mainitsinkin tuossa aiemmin jo. Materiattomissa aarteissa on sekin hyvä puoli, että kasvavat ja siirtyvät ihmiseltä ihmisille. Nuo aarteet varastoituvat taivaan aarrekammioihin.

 

Vaalikaamme siis aarteita joita kannattaa vaalia ja ei murehdita turhaan mikäli materia saa pienen kolauksen.

Ensi maanantaina päättyy tapahtumarikas kesäloma ja alkaa uusi työkausi. Mielenkiintoinen työkausi kylläkin, ei voi muuta sanoa.

Loppuun vielä pieni kevennys. Kävin Porkkalanniemessä ja minusta tuntui siltä, että tuo tiira tiirasi minua kesken valokuvauksen.

tiira_kurkkii

– Jani –

 

Perheen arjessa -blogi: Hellettä, kesäkerhoa ja saippuakuplia

Huh hellettä tuli todettua eilen kesäkerhossa. Mitä muuta tapahtui? Ja mitä tapahtui kun innoistuin saippuakuplista sisätiloissa.

Hassua kun kaksi perättäistä postausta linkittyykin toisiin blogeihin. Ei kai sen väliä ole kun ole 🙂

Olen tosiaan yhä vielä mukana Perheen arjessa -blogissa ja alla olevasta linkistä pääset luoskelemaan viimeisintä raapusteluani 🙂

Hellettä, kesäkerhoa ja saippuakuplia

Ihanaa kesänalkua

– Jani –

Sulon ja Taavin blogin mainostusta

Moikkelis.

suopursu

Tällä kertaa työajatukset ovat huomenna alkavissa kesäkerhoissa. Toisaalta en ajatellut niistä paljon sanoa vain sen, että tulee mielenkiintoinen kerho kun olemme uudessa paikassa kaukana kerhotilasta. Normaalistihan kesäkerhot ovat olleet kerhon pihalla.

Nyt kuitenkin asiaan eli toisen blogini mainostukseen. Sallitaanhan se minulle eli kyseessä on Sulon ja Taavin blogi. Blogissa kaksi n. 10 senttistä nukkea seikkailee eripaikoissa. Niin kirjastoissa kuin luonnossakin. Tällä kertaa he ovat olleet matkalla Porkkalanniemessä.

Tästä klikkaamalla pääsette vilkaisemaan miten heidän retki meni: Sulon ja Taavin seikkailut – Porkkalanniemi

Lehmillä kevättä rinnassa

Ajattelin, että nytpä on aika pienelle kevennykselle. Kävin tänään katsomassa kun Viikissä lehmät pääsivät pitkän talven jälkeen vihreälle laitumelle.

Kuvat puhunevat puolestaan. Lehmillä tuntui olevan aivan mielettömän lystiä kun pääsivät kevään vihreyteen 🙂

cows_1 cows_2 cows_3

Näiden kanssa ihanaa kevään jatkoa jokikiselle 🙂

– Jani –

Janin Maailma Facebookissa

Janin Maailma on nyt aloittanut uuden ”lisäosansa”.

Suomeksi sanottuna. Janin Maailman päivitykset saat nyt myös näkymään omassa Facebookin uutisvirrassasi. Päivitykset ovat kuitenkin linkkauksia, joten kaikki tekstit tulevat yhä tänne. Kuitenkin jotain pientä ekstraa ilmestyy silloin tällöin Facebook-sivulle, mitä ei välttämättä tänne ilmesty.

Käykäähän siis tykkäämässä, mikäli siis haluatte, uusista sivuista osoitteessa www.facebook.com/janinmaailma

Kyllä se kevät sieltä selvästi tulee. Oikeammin se on jo täällä, mutta käynnistyy hitaasti kuten joskus ihmisilläkin aamut 🙂

– Jani –

Ikuinen kysymys on jälleen kysytty.

valoa pimeässä

Olen ollut tämän talven / kevään mukana kirjoittamassa Perheen arjessa nimistä blogia. Blogia kirjoittamassa on mm. kotiäitejä, koti-isä, Kirkkohallituksen porukkaa ja yksi lastenohjaaja eli minä.

Alapuolella on linkki uusimpaa blogikirjoitukseeni, missä kysytään suuria kysymyksiä.Käy ihmeemmä tutustumassa mikäli et vielä tunne Perheen arjessa -blogia.

Perheen arjessa – ikuinen kysymys on jälleen kysytty

Janin Maailma Facebookissa

Hyvää ensimmäistä pääsiäisen jäljeistä sunnuntaita 🙂

Päätin viimein pitkäaikaisen tuuminnan pohjalta perustaa Janin Maailmalle myös oman Facebook sivun. Blogikirjoitukset pysyvät kuitenkin yhä täällä, mutta linkit juttuihin löytyvät myös tätä nykyään sieltä. Käy ihmeessä tykkäämässä Janin Maailman Facebook sivusta.

Ehkäpä sivuille tulee joskus jotain ekstra juttujakin.

Tässä muuten vielä tuo osoite sivulle: Janin Maailman Facebook sivu

Perheen arjessa -blogi

Oletko huomannut, että tässä jokin aika sitten on bongahtanut pystyyn uusi blogi. Sinne kirjoittaa monia ihmisiä eri taustoista. Itsekin olen siellä kirjoittamassa joka toinen viikko. Tässä edellinen kirjoitukseni: http://perheenarjessa.blogspot.fi/2013/02/lomalla-salien-hamarissa-mita.html

Käykäähän rakkaat lukijat kurkkimassa erilaisia juttuja osoitteessa perheenarjessa.blogspot.com

Ai niin muistinhan mainostaa, että kevät on virallisesti alkanut *tuuletusta tuuletusta* Mitenköhän sen muistaisi huomenna pihatapahtumassa pakkasen ja lumen keskellä 😉

– Jani –

 

5 v. arvonnan voittaja

Arvonta-aika on päättynyt ja nyt olen arponut onnettaren suosiollisella avustuksella voittajan.

Trrrrrr…. Jännitys tiivistyy

SAMSUNG

Ja hatusta nousi tämä nimi.

SAMSUNG

Paljon onnea Kirsille arvonnan voittamisesta 😀 

Kiitos myös kaikille osallistujille. Yhä vielä jatkan tämän blogin eteenpäin rullaamista. Ehkä ennen kuin huomataan vietetään tämän blogin kymppisynttäreitä.

5-v. arvonta

IMG_1066

Uskokaa tai älkää Janin Maailma on ollut 10.2.2013 toiminnassa jo 5 vuotta. Mihin aika on oikein mennyt. Viiteen vuoteen on mahtunut vaikka mitä ja vielä enemmän. Opiskelua, valmistumista, töihin pääsyä, kirjoittamista, tarinointia, monia kohtaamisia, iloja ja suruja. Joitakin teistä olen nähnyt livenä erilaisissa tilanteissa. Toivottavasti saan jatkossakin teihin törmätä.

Tosiaan, pääjuttu. Puolivuosikymmentä on niin suuri asia, että järjestän Janin Maailman historian ensimmäiset ARPAJAISET.

Osallistuminen tapahtuu niin, että kommentoi tätä julkaisua ja jätä s-postisi s-postin kenttään. Sähköposti ei näy muille käyttäjille. Osallistuminen päättyy 17.2.2013 klo 23.59. Tuon jälkeen arvon osallistuneiden kesken pienen paketin mikä tulee sisältämään jotain mistä voi olla hyötyä kertomusten ja tarinoiden kerronnassa.

Kiitos kaikille lukijoilleni

– Jani –

 

1 2 3