Kerrontaa keinuen ja laulaen

Laulatko yhdessä valo laulun? Tai jotenkin tuolla tavalla tyttäreni esitti minulle pyynnön osallistua improvisoituun laulun luonti hetkeen.

Hän oli keinussa ja minä isän elkein antamassa vauhtia (yleensä lapsen pyynnöstä vauhtien on oltava päätä huimaavat). Yritin tarkasti kuunnella, mitä hän laulaa osatakseni jatkaa alettua laulua ja sen tarinaa, niin että tarina jatkuisi loogisesti. Ei siitä meinannut mitään tulla. Kuvittele kuinka lapsi keinuu vauhdilla edestakaisin, tuuli humisee viereisen metsän puissa eikä lapsen ääni ole mitä kantavin hänen kehitellessään lauluaan. Onnistuin saamaan sanan sieltä ja sanan täältä sekä pätkiä melodiasta. Niiden pohjalta jatkoin laulua omasta päästäni ja yritin samalla jatkaa ja kehitellä hänen aloittamaansa melodiaa. Vaikka yleensä osun nuottiin, tällä kertaa mukaan saattoi päästä jokin kaunis nuotin vieressä sijaitseva mikrointervalli. Karummin sanottuna, lauloin rippusen nuotin vierestä, kun yritin äkkiä keksiä sanoja ja melodiaa. Onneksi pääasia oli yhdessä luotu laulu valosta, auringosta, kuusta ja katulampuista.

Jäin miettimään miten ihanaa oli luoda tarinaa laulaen. Toki meillä saatetaan muutenkin puhjeta laulamaan esimerkiksi ohjeita tai vaihdetaan puhe huvin vuoksi vain lauluksi. Yritän toisinaan laulaa myös satukirjoja, mutta se ei ole vielä tähän päivään mennessä nauttinut suurta kansansuosiota perheeni nuorimmissa jäsenissä.

Ehkä seuraavaksi kokeilen yhdessä laulaa usein kerrottua satua vaikka kolmesta pienestä porsaasta ja mikä estäisi kehittämästä siihen myös nukketeatterin sävyjä.

-Jani-

Tarinankerronta maanantai osa 2: Nukkeja tikun nenässä

Tikkuja, paperia, liimaa / teippiä, kyniä. Lisäksi vielä ripaus mielikuvitusta.

Yksinkertaista, mutta tuo paljon iloa ja voi toteuttaa hyvin yksinkertaisin materiaalein.

Nämä synnyttävät itsessään jo ihania tarinankerronta ja nukketeatterihetkiä. Näitä voi tehdä spontaanilla aiheella ja limittää esim. sadun hahmoihin tai Raamatun kertomukseen. Entä jos ottaisikin kuvan lapsesta ja tekisi siitä nuken. Mihin seikkailuihin voisikaan päästä, kun on nukkehahmossa?

Tikkunukkeja voi liikuttaa alhaalta käsin. Tällöin näyttämöksi käy vaikka pöytä tai tuolin selkänoja, jonka takaa näytellään. Nukkia voi liikuttaa myös päältä päin, jolloin niistä saa pöytänukkeja. Tällöin suosittelen tekemään kaksipuolisena ja laittamaan nukkien alaosaan kappaleiden väliin esim. tyhjän tulitikkurasian. Tällöin nukke pysyy myös pystyssä pöydällä.

Nuket voit tehdä esim. yksipuolisina tai kaksi puoleisina. Nopea versio on tehdä yksipuolisena ja se onkin pienten lasten kanssa helppo tapa aloittaa.

Näin pääsiäisen jälkeen kotoamme löytyi pääsiäismunien kääreitä ja niistä syntyi myös hienoja tikkunukkeja.

-Jani-

Tarinankerronta sunnuntai osa 1: Lelut mukaan

Aloitetaanpa tällainen tarinankerronta vinkki sarja. Ei mitään pitkää sepustusta, vaan yksinkertaisia itse kokeiltuja vinkkejä tarinankerrontaan lasten kanssa. Osaa voi soveltaa toki myös vanhemmille ja osa onkin muokattu aikuisten tai vanhempien lasten työskentelyistä.

Mikä olisikaan parempi hetki aloittaa, kuin palmusunnuntai ja sen kertomus. Etsi kotoa tai töistä erilaisia leluhahmoja rekvisiitaksi. Tyttäreni valitsi Jeesukseksi Woodyn ja Riku Ryhmä Hausta sai olla yksi opetuslapsista.

Kannattaa aluksi kertoa tarina lähellä alkuperäistä, jotta lapsi oppii tuntemaan pohjatekstin. Esimerkiksi saduista ja Raamatun kertomuksista ns. perusmuoto. Tämän jälkeen tarina voi lähteä omille raiteilleen lapsen omassa leikissä. Minulle käy näin oman tyttäreni kanssa useinkin. Esimerkiksi viisi leipää ja kaksi kalaa muuttuu pitsaksi ja lisähahmoja ilmestyy sekoittamaan soppaa. Pohjakertomus kuitenkin näkyy siellä leikin improvisoidussa tarinankerronnassa.

Tällaisin ajatuksin tänään, niin ja hyvää palmusunnuntaita

-Jani-

Miksi lukisin kuvaa?

Oletko joskus katsellut taideteosta ja pysähtynyt miettimään mitä kaikkea se voisi kertoa? Entä oletko milloinkaan pysähtynyt katselemaan sanomalehden kuvaa tarkemmin ja miettinyt mitä siinä tapahtuu? Missä se on otettu? Antaako saman viestin, kuin teksti? Entä onko kuva edes totta?

Samanlaisiin hetkiin pohjautuu Lue kuvaa metodi. Olen itse vasta hiljakseen tutustumassa siihen, vaikka olen tämän kaltaista ennenkin tehnyt. Nyt sillä on mukavasti teoriaa taustalla ja nimi.

Essi Ikonen kertoo uskonnonopetus.fi sivuston materiaaleissa, että Lue kuvaa menetelmän takana on ajatus monilukutaidon kehittämisestä ja visuaalisen viestinnän lukemisen opettelusta. Näin siis yksinkertaistettuna ja vapaasti sanoitettuna. Tarkemmin voit lukea Lue kuvaa menetelmästä täältä https://www.uskonnonopetus.fi/materiaalit/ Sivuilta löytyy myös muita mielenkiintoisia työvälineitä, joita voi muokata myös varhaiskasvatuksen käyttöön.

Itseäni kiinnostaa erityisesti tämän menetelmän tarinankerronnalliset elementit. Lasten parissa työskennellessä voin nähdä, että samasta kuvasta voidaan lähteä luomaan lasten kanssa ihan omaa kertomusta tai sitten sitä voisi käyttää pohjustamaan itse tarinaa/kertomusta. Koko kertomuksen voisi minusta sujauttaa osaksi kuvan lukemista.

Miltäköhän näyttäisi tarinankerronta hetki yhdistettynä kuvan lukemiseen? Ensin katseltaisiin kuvaa ja virittäydyttäisiin sen tunnelmiin. Tämän jälkeen kerrottaisiin kertomus havainnollistettuna tai puhtaasti kertoen puheella. Lopuksi vielä palattaisiin kuvaan ja syvennettäisiin kerrottua vielä sen kautta.

Tällaisin ajatuksin tällä erää.

-Jani-

Tarinoita, vanhoja niteitä ja ajatelmia.

Muistikirjoja pinossa

”… lasten kanssa tutustutaan tarinoihin ja kertomuksiin ja pohditaan niitä sekä maailmaa avoimessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä.

Tarinat, sadut ja kertomukset ovat kuin pankkeja, joista voi nostaa viisautta, henkistä vaurautta, energiaa, toivoa ja paljon muuta.

Tarinoihin, satuihin ja kertomuksiin voi kasata kuorrutukseksi musiikkia, liikuntaa, teatteria ja kädentaitoja. Aina kuitenkin tarinat, sadut ja kertomukset sykkivät sydämenä kaiken keskellä.” 31.8.2011

Edellinen pätkä löytyi vanhasta muistikirjastani ja sen sanoma on henkilökohtaisessa elämässäni sekä työssäni vain kasvanut. Tarinat voivat koskettaa, inspiroida, lohduttaa, opettaa, kasvattaa, pelottaa… Tämän vuoksi niitä olisi minun mielestäni käsiteltävä kunnioittavasti, luovasti ja niin, että niistä saa jokainen nauttia omalta paikaltaan. Tulkintaa on niin monta, kuin on kuulijaakin. Milloin viimeksi tarina resonoi sinussa?

Olen kirjoittanut muistikirjoja aktiivisesti vuodesta 2006, joka sattumoisin on myös sama vuosi, kun aloitin opiskelemaan lastenohjaajaksi. Näitä on kyllä mielenkiintoista lukea ja ne tulevat jotenkin enemmän lähelle, kuin digitaalinen teksti, vaikka niilläkin on oma paikkansa nykyaikana 🙂

– Jani-

Kerronnan matkassa 1: Minustako kertoja?

Sinustapa hyvinkin, voisi tähän kohtaan sanoa. Miksikö? Koska jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tulla hyväksi kertojaksi. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että kertomisen tapoja on monia. Myönnettäköön, että jos on niin ujo ettei uskalla olla paljon yhtään esillä, asia on hieman hankalampi. Kuitenkin uskon, että sellaisenkin ihmisen on mahdollista tulla kertojaksi. Silloin vaaditaan niin luotettava ilmapiiri, että uskaltaa olla katseitten keskipisteenä. Olin eräällä klovneria-kurssilla, jossa ensimmäisiä harjoituksia oli vain tulla yleisön eteen. Tehtävänä oli seistä hetki paikallaan ja katsoa jokaiseen yleisössä niin, että saa heihin jonkinlaisen kontaktin vain katsomalla. Kannattaa kokeilla jos on joskus mahdollista.

Millainen hyvä kertoja siis mahtaisikaan olla. Alla joitakin asioita.

 

  • Ulospäin suuntautunut, ainakin jonkin verran. Itse pidän itseäni Ekstroverttinä introverttinä. Joten ei haittaa vaikka olisikin sisäänpäin suuntautunut. Siitä voi olla hyötyäkin, jos sen avulla pystyy menemään syvälle kertomukseen ja kertomaan kertomusta samalla antaumuksella.

 

  • Tuntee paljon kertomuksia. Tästä on hyötyä silloin kun tulee tarve nykäistä tarina niin sanotusti hatusta. Lastenohjaajalle tuttu tilanne. Kannattaa aloittaa yhdestä jonka opettelee hyvin pistää takataskuun. Vedän kuitenkin eron tarinan tuntemisen ja osaamisen välille. Tunteminen on sitä, että tietää tarinan olemassa olon ja hieman sen sisältöä. Osaaminen tarkoittaa sitä, että olet harjoitellut sen kertomista ja osaat kertoa sen.

 

  • Lukee ja miettii ensin mitä ja miten kertoo. Näin voi välttää kerrottaessa yllätyksiä. Muistan itse, että olen ruvennut lukemaan erästä satukirjaa ja yhtäkkiä tajunnut kirjan kertovan syöpään kuolevasta lapsen omaisesta. Kirjan oli kylläkin käteeni tuonut eräs lapsi ja kehoittanut lukemaan. Tämä kuitenkin esimerkkinä mitä saattaa tulla eteen.

 

  • Improvisointikykyisyys. Lapset saattavat sanoa tai tehdä jotain minkä voi ottaa kertomukseen mukaan. Ilmapiiri voi vaatia myös tarinan muuttamista.

 

  • Kärsivällinen. Joskus saattaa tulla sellaisia välikohtauksia, että pitää ensin selvittää asiat jotta voi jatkaa.

 

  • Kyky kertoa selvästi. Tämä kyky kehittyy kokoajan.

 

  • Pystyy tuomaan kertomuksen kuulijakunnan ajatusmaailmaan taikka sillä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen.

 

  • Kiinnostunut kaikenlaisista asioista. Kun tietää jotakin useista asioista, pystyy helpommin kertomaan ja eritoten improvisoimaan.
  • Tulee toimeen ihmisten kanssa.

Tuossa taisikin tulla aika monta tärkeätä asiaa jo. Ei varmasti tullut kaikkia, mutta ainakin sellaiset mitkä tuli itselleni mieleen. Ei kannata säikähtää, jos tuntui hankalalta listalta. Noita kaikkia voi harjoitella ja opella. Itseasiassa kertomaan oppiminen on elämänikäinen taival, kuten kaikki oppiminen.

Ensi kerralla listataan erilaisiin kertomisen tapoja. Kertominen ei välttämättä ole pelkkää puhetta.

Huomasin, että minullahan oli piilossa koneella tätä sarjaa eteenpäin kirjoitettuna. Kerronnan matkassa-sarja saa siis jälleen jatkua 🙂

Edellisen eli sarjan ensimmäisen kirjoituksen löydät tästä:

Kerronnan matkassa johdanto: Nyt se alkaa…

– Jani –

Kerronnan matkassa johdanto: Nyt se viimein alkaa…

Olen jo pitkään halunnun koota ajatuksiani kerronnasta muutamaksi blogipostaukseksi. Nyt kuitenkin vasta rohkenin kunnolla aloittaa. Tähän alkuun haluan mainita, että halusin nimittää tarinankerronnan kerronnaksi. Tämä päätös siksi, koska kerronta tuntuu minusta jotenkin laajemmalta termiltä asiaan.

Lastenohjaajan työssä tarinoiden, satujen ja kertomusten kertominen on luontainen osa arkipäivää. Kun aloitin opiskelemaan lastenohjaajaksi, en ollut kummoinen kertomusten kertoja. Myönnettäköön kuitenkin, että olin pitänyt siihen mennessä kohtuullisen monta hartautta ja  joskus muistan kertoneeni satujakin. Opiskeluaika oli siitä ihanaa, että sain kokeilla erilaisia ilmaisun ja kertomisen tapoja. Kiitokset näistä mahdollisuuksista saavat opettajani. He jaksoivat kannustaa ja katsoa hullua opiskelijaa, jonka luonto ei antanut periksi pitää ”normaalia” aamuhartautta. Niinpä olenkin saanut kertoa ihmisille kertomuksia mm. nukketeatterilla, vaelluksilla, pianon säestyksellä kuin tanssin ja teatterin keinoinkin. Aamuhartausvuorot olivatkin minulle kokeiluympäristöjä erilaisille tekniikoille. Harvemmin aamuhartauksia on taidettu harjoitella niin paljon kuin itse harjoittelin. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa.

 

Rakkaudesta kertomiseen ajattelinkin koota omia ja oppimiani asioita kokonaisuudeksi. Tästä alkaakin muutaman kirjoituksen pohdinta kertomisesta. Katsotaan millainen tästä tulee. Nämä ajatukset ovat tämän hetken aivoituksia. Viiden vuoden päästä voi olla, että ajattelen eri tavalla joistakin asioista. Toivottavasti tästä on jollekulle hyötyä. Koska on olemassa hyviä kertomisesta kertovia kirjoja, kuten Petri Luumin Kertojan käsikirja, niin en kirjoittele pahemmin ns. ”teoriaa”. Yritän pitää näkökulman käytännöllisenä. Kehoitan lukemaan tuon edellä mainitsemani kirjan, jos kertominen kiinnostaa enemmänkin.

Seuraavassa kirjoituksessa pohditaan kenestä voi tulla kertoja.

– Jani –

Olipa kerran, toivottavasti ainakin.

satu käsinukke

Olipa kerran satuhetki mikä meni hyvin tai sitten ei. Oletko koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet lukenut satua tai aikomassa lukea satua ja lapset eivät jaksa yhtään keskittyä kuunteluun. Minulle on käynyt niin monesti. Ilmeisesti noina kertoina ei ole ollut otollinen satu aika. Mitä muuta. Käy lukaisemassa lisää raapustustustani aiheesta Perheen arjessa blogista 🙂

Linkki tässä alapuolella.
http://perheenarjessa.blogspot.fi/2013/04/olipa-kerran-satu.html

Pitkä joululoma on takana

Moikka kaikki 🙂

 

Pitkään olen ollut hiljakseen täällä blogissa, mutta paljon on kerennyt tapahtua. Olen töissä päässyt muuttamaan uusiin tiloihin ja siinä on mennyt aikamoisesti aikaa. Tuon lisäksi on tullut aloitettua kuorolaulu ja kaikenlaista muuta sellaista. Nyt kuitenkin kerhot ovat pyörineet parisen viikkoa ja eiköhän tämä blogikin voisi pikku hiljaa taasen lämmetä.

Tarinankerronta on tämän lyhen postauksen yksi aihe.

Tein lapsiryhmän kanssa ryhmäsadutuksen, mutta hieman eri tavalla kuin tavallisesti. Olin jemmannut erilaisia esineitä laukkuuni mm. pöllö, lintu, linnun poika, leijona, hevonen, hymy-suru ja hämmästys ilmeet, porkkana, ihmisnukke, taskulamppu, karhu, susi…

Laukusta  jokainen sai vuorollaan umpimähkään napata yhden esineen ja kertoa siitä pienen pätkän tarinaa aina eteenpäin. Kun jokaisella oli yksi esine ja oli kertonut oman pätkänsä tarinaa, otettiin uusi kierros missä tarinaa piti jatkaa oman esineen innoittamana eli uutta ei otettu vaan sama pysyi. Toinen vaihtoehto olisi antaa oma esine vieruskaverille ja sen jälkeen kertoa tarinaa eteenpäin saadun esineen innoittaman. Tuota en vielä testannut, mutta joku toinen kerta sitten. Lapset ( n. 5-6 v.) pystyivät tosi hyvin tällä tavalla kertomaan. Vain paria sai hieman rohkaista ideoinnissa.

Tarinassa käytetyt hahmot jäivät myös leikkeihin mukaan ja hyvin ne kyllä otettiinkin mukaan. Varsinkin karhu ja ihana suteni ( käsinukke ) lähtivät erityisesti elämään leikeissä.

Lähden tekemään enemmänkin erilaisia tarinankerrontaan rohkaisevia juttuja. Saa nähdä millaisia tarinoita saamme kuulla loppukeväästä 🙂

Tällaista tällä kertaa, ehkä jotain muuta toisella 🙂

– Jani –