Muskari: Aarteitako sienten alta?

Muskarikausi on jälleen avattu. Tämä runko on tehty perhemuskaria varten mihin aikuiset voivat saapua lapsinensa. Ikähaitari on ihan vauvasta n. 6-vuoteen. Tällä kertaa lähdemme syksyiselle matkalle metsään.

Alkulaulu: Taas saan leikkimään tulla ( lauletaan myös: taas saan muskariin tulla) Tämän tilalle muutin extempore viime kevään alkulaulun koska vanhojakin kasvoja oli paljon. Tämä Jukka Salmisen laulu on kuitenkin myös aivan mainio aloituslaulu

Kynttilänsytytyslaulu: Pienen kynttilän sytytän (kynttilä kannattaa nostaa jonnekin mistä lapset eivät saa sitä käsiinsä. Liikkeelle lähdettäessä sammutetaan, ettei tapahdu mitään ikävää. Voidaan myös jättää kokonaan sytyttämättä.)

Viljellen ja varjellen (uusi lasten virsi )

Alkulämmittely: Pää olkapää peppu

Tällä kertaan lähdetään matkalle syksyiseen metsään. Syksyllä metsässä tuoksuu koskealta maalta ja kasveilta. Kuuset varjostavat metsän sammalia. Siellä sammalen keskellä kasvaa pieni sieni. Sen lakki on aivan lättänä ja siitä se on saanut nimensäkin, lättänäsieni. Sienellä on myös oma laulunsa.

Lättänäsieni.

Voi ei. Alkaa satamaan. Syksyllä sataa paljon ja siitä sienet pitävät.

Liti, liti, loti, loti (uusi lasten virsi)   Otetaan sormet esiin ja aloitetaan rummuttamalla sormenpäillä laulun tahtiin päätä, käsiä, jalkoja muita ruumiin osia (itselle, aikuinen lapselle ja toisin päin, lapsi lapselle) Sade kovenee. Taputellaan kämmenillä kevyesti kaikkialta. Sade vain yltyi.

Taskussa on majaillut pieni hiiri, joka nyt lähtee juoksentelemaan sateensuojaan.

rauha

Minun taskustani löytyi tuo keltainen hiiri. Olen neulonut sen joskus kauan aikaa sitten, mutta se kulkee mukanani melkein joka päivä töissä 🙂

Juokse metsän hiiroset Piilometsän sävelistä. Lähdetään kulkemaan ympäri tilaa hiiren askelilla ja välillä pysähdytään heiluttelemaan viiksiä ja häntää ja taas jatkaen juoksua.

Hiiri löytää sateensuojan lättänäsienen lakin alta. Sade vain jatkui ja rummutti sienen lakkia.

Sade lyö rumpua sienten hattuun, myös hidas B-osa. Tähän voidaan ottaa mukaan rytmimunat, marakassit tai muut sen tapaiset.

Kuunnelkaa. Sade taukoaa viimein. Jostain pilvenraosta valonsäde pääsee laskeutumaan maanpinnalle. Se pysähtyy tanssimaan sormenpäille.

Valonsäde (uusi lasten virsi)

Puhu mulle hellästi. (Jukka Salminen) Vielä otetaan lapset syliin tai keinutaan ominpäin rauhallisesti. Voi myös sulkea silmät hetkeksi.

Suljen ihan soittorasian. Tähän legendaariseen lopetuslauluun on hyvä lopettaa.

Värikästä ja ihanaa syksyn alkua

– Jani –

Perheen arjessa -blogi: Hellettä, kesäkerhoa ja saippuakuplia

Huh hellettä tuli todettua eilen kesäkerhossa. Mitä muuta tapahtui? Ja mitä tapahtui kun innoistuin saippuakuplista sisätiloissa.

Hassua kun kaksi perättäistä postausta linkittyykin toisiin blogeihin. Ei kai sen väliä ole kun ole 🙂

Olen tosiaan yhä vielä mukana Perheen arjessa -blogissa ja alla olevasta linkistä pääset luoskelemaan viimeisintä raapusteluani 🙂

Hellettä, kesäkerhoa ja saippuakuplia

Ihanaa kesänalkua

– Jani –