Kerrontaa keinuen ja laulaen

Laulatko yhdessä valo laulun? Tai jotenkin tuolla tavalla tyttäreni esitti minulle pyynnön osallistua improvisoituun laulun luonti hetkeen.

Hän oli keinussa ja minä isän elkein antamassa vauhtia (yleensä lapsen pyynnöstä vauhtien on oltava päätä huimaavat). Yritin tarkasti kuunnella, mitä hän laulaa osatakseni jatkaa alettua laulua ja sen tarinaa, niin että tarina jatkuisi loogisesti. Ei siitä meinannut mitään tulla. Kuvittele kuinka lapsi keinuu vauhdilla edestakaisin, tuuli humisee viereisen metsän puissa eikä lapsen ääni ole mitä kantavin hänen kehitellessään lauluaan. Onnistuin saamaan sanan sieltä ja sanan täältä sekä pätkiä melodiasta. Niiden pohjalta jatkoin laulua omasta päästäni ja yritin samalla jatkaa ja kehitellä hänen aloittamaansa melodiaa. Vaikka yleensä osun nuottiin, tällä kertaa mukaan saattoi päästä jokin kaunis nuotin vieressä sijaitseva mikrointervalli. Karummin sanottuna, lauloin rippusen nuotin vierestä, kun yritin äkkiä keksiä sanoja ja melodiaa. Onneksi pääasia oli yhdessä luotu laulu valosta, auringosta, kuusta ja katulampuista.

Jäin miettimään miten ihanaa oli luoda tarinaa laulaen. Toki meillä saatetaan muutenkin puhjeta laulamaan esimerkiksi ohjeita tai vaihdetaan puhe huvin vuoksi vain lauluksi. Yritän toisinaan laulaa myös satukirjoja, mutta se ei ole vielä tähän päivään mennessä nauttinut suurta kansansuosiota perheeni nuorimmissa jäsenissä.

Ehkä seuraavaksi kokeilen yhdessä laulaa usein kerrottua satua vaikka kolmesta pienestä porsaasta ja mikä estäisi kehittämästä siihen myös nukketeatterin sävyjä.

-Jani-

Tarinankerronta maanantai osa 2: Nukkeja tikun nenässä

Tikkuja, paperia, liimaa / teippiä, kyniä. Lisäksi vielä ripaus mielikuvitusta.

Yksinkertaista, mutta tuo paljon iloa ja voi toteuttaa hyvin yksinkertaisin materiaalein.

Nämä synnyttävät itsessään jo ihania tarinankerronta ja nukketeatterihetkiä. Näitä voi tehdä spontaanilla aiheella ja limittää esim. sadun hahmoihin tai Raamatun kertomukseen. Entä jos ottaisikin kuvan lapsesta ja tekisi siitä nuken. Mihin seikkailuihin voisikaan päästä, kun on nukkehahmossa?

Tikkunukkeja voi liikuttaa alhaalta käsin. Tällöin näyttämöksi käy vaikka pöytä tai tuolin selkänoja, jonka takaa näytellään. Nukkia voi liikuttaa myös päältä päin, jolloin niistä saa pöytänukkeja. Tällöin suosittelen tekemään kaksipuolisena ja laittamaan nukkien alaosaan kappaleiden väliin esim. tyhjän tulitikkurasian. Tällöin nukke pysyy myös pystyssä pöydällä.

Nuket voit tehdä esim. yksipuolisina tai kaksi puoleisina. Nopea versio on tehdä yksipuolisena ja se onkin pienten lasten kanssa helppo tapa aloittaa.

Näin pääsiäisen jälkeen kotoamme löytyi pääsiäismunien kääreitä ja niistä syntyi myös hienoja tikkunukkeja.

-Jani-

Tarinankerronta sunnuntai osa 1: Lelut mukaan

Aloitetaanpa tällainen tarinankerronta vinkki sarja. Ei mitään pitkää sepustusta, vaan yksinkertaisia itse kokeiltuja vinkkejä tarinankerrontaan lasten kanssa. Osaa voi soveltaa toki myös vanhemmille ja osa onkin muokattu aikuisten tai vanhempien lasten työskentelyistä.

Mikä olisikaan parempi hetki aloittaa, kuin palmusunnuntai ja sen kertomus. Etsi kotoa tai töistä erilaisia leluhahmoja rekvisiitaksi. Tyttäreni valitsi Jeesukseksi Woodyn ja Riku Ryhmä Hausta sai olla yksi opetuslapsista.

Kannattaa aluksi kertoa tarina lähellä alkuperäistä, jotta lapsi oppii tuntemaan pohjatekstin. Esimerkiksi saduista ja Raamatun kertomuksista ns. perusmuoto. Tämän jälkeen tarina voi lähteä omille raiteilleen lapsen omassa leikissä. Minulle käy näin oman tyttäreni kanssa useinkin. Esimerkiksi viisi leipää ja kaksi kalaa muuttuu pitsaksi ja lisähahmoja ilmestyy sekoittamaan soppaa. Pohjakertomus kuitenkin näkyy siellä leikin improvisoidussa tarinankerronnassa.

Tällaisin ajatuksin tänään, niin ja hyvää palmusunnuntaita

-Jani-

Miksi lukisin kuvaa?

Oletko joskus katsellut taideteosta ja pysähtynyt miettimään mitä kaikkea se voisi kertoa? Entä oletko milloinkaan pysähtynyt katselemaan sanomalehden kuvaa tarkemmin ja miettinyt mitä siinä tapahtuu? Missä se on otettu? Antaako saman viestin, kuin teksti? Entä onko kuva edes totta?

Samanlaisiin hetkiin pohjautuu Lue kuvaa metodi. Olen itse vasta hiljakseen tutustumassa siihen, vaikka olen tämän kaltaista ennenkin tehnyt. Nyt sillä on mukavasti teoriaa taustalla ja nimi.

Essi Ikonen kertoo uskonnonopetus.fi sivuston materiaaleissa, että Lue kuvaa menetelmän takana on ajatus monilukutaidon kehittämisestä ja visuaalisen viestinnän lukemisen opettelusta. Näin siis yksinkertaistettuna ja vapaasti sanoitettuna. Tarkemmin voit lukea Lue kuvaa menetelmästä täältä https://www.uskonnonopetus.fi/materiaalit/ Sivuilta löytyy myös muita mielenkiintoisia työvälineitä, joita voi muokata myös varhaiskasvatuksen käyttöön.

Itseäni kiinnostaa erityisesti tämän menetelmän tarinankerronnalliset elementit. Lasten parissa työskennellessä voin nähdä, että samasta kuvasta voidaan lähteä luomaan lasten kanssa ihan omaa kertomusta tai sitten sitä voisi käyttää pohjustamaan itse tarinaa/kertomusta. Koko kertomuksen voisi minusta sujauttaa osaksi kuvan lukemista.

Miltäköhän näyttäisi tarinankerronta hetki yhdistettynä kuvan lukemiseen? Ensin katseltaisiin kuvaa ja virittäydyttäisiin sen tunnelmiin. Tämän jälkeen kerrottaisiin kertomus havainnollistettuna tai puhtaasti kertoen puheella. Lopuksi vielä palattaisiin kuvaan ja syvennettäisiin kerrottua vielä sen kautta.

Tällaisin ajatuksin tällä erää.

-Jani-

Tarinoita, vanhoja niteitä ja ajatelmia.

Muistikirjoja pinossa

”… lasten kanssa tutustutaan tarinoihin ja kertomuksiin ja pohditaan niitä sekä maailmaa avoimessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä.

Tarinat, sadut ja kertomukset ovat kuin pankkeja, joista voi nostaa viisautta, henkistä vaurautta, energiaa, toivoa ja paljon muuta.

Tarinoihin, satuihin ja kertomuksiin voi kasata kuorrutukseksi musiikkia, liikuntaa, teatteria ja kädentaitoja. Aina kuitenkin tarinat, sadut ja kertomukset sykkivät sydämenä kaiken keskellä.” 31.8.2011

Edellinen pätkä löytyi vanhasta muistikirjastani ja sen sanoma on henkilökohtaisessa elämässäni sekä työssäni vain kasvanut. Tarinat voivat koskettaa, inspiroida, lohduttaa, opettaa, kasvattaa, pelottaa… Tämän vuoksi niitä olisi minun mielestäni käsiteltävä kunnioittavasti, luovasti ja niin, että niistä saa jokainen nauttia omalta paikaltaan. Tulkintaa on niin monta, kuin on kuulijaakin. Milloin viimeksi tarina resonoi sinussa?

Olen kirjoittanut muistikirjoja aktiivisesti vuodesta 2006, joka sattumoisin on myös sama vuosi, kun aloitin opiskelemaan lastenohjaajaksi. Näitä on kyllä mielenkiintoista lukea ja ne tulevat jotenkin enemmän lähelle, kuin digitaalinen teksti, vaikka niilläkin on oma paikkansa nykyaikana 🙂

– Jani-

Vanupallo

Oli ensimmäinen adventti. Eteisen lipaston päälle nostettiin talon näköinen rakennelma. Siinä oli kuitenkin vain yksi seinä ja hieman kattoa. Tämän jälkeen seinän eteen aseteltiin puusta veistetyt härkä ja aasi. Ne iloitsivat siitä, että olivat jälleen päässeet esille. Eläimet olivatkin hienoa käsityötä. Tänä vuonna niiden keskelle kuitenkin laitettiin jokin valkoinen ja karvainen möykky. Härkä ja aasi eivät olleet varmoja, mikä se oli. Niiden hämmästys oli suuri möykyn määkäistessä. 

”Lammasko se on!” kumpikin niistä huudahti. 

”Mitä se oikein tekee täällä? Eihän se ole edes puuta”, aasi nurisi, ”se pilaa juhlallisen kokonaisuuden!”

Härkä ja aasi eivät yhtään käsittäneet, miksi moinen möykky oli liitetty osaksi heidän seimeään.

Lammas katseli toisia eläimiä hymyillen, mutta ne keskittyivätkin kuiskimaan vain toisilleen. Uusi tulokas huokaisi ja asettui oikein pieneksi ja huomaamattomaksi.

Päivät kuluivat ja valkoinen lammas katseli hiljaa alaspäin. Eräänä päivänä seimeen ilmestyi muita lampaita paimenen kanssa. Niidenkin keskeltä kantautui ihmettelevää supinaa pienen lampaan korviin. Sitä oli alettu kutsumaan vanupalloksi. Ainoastaan yksi lapsi kävi sitä välillä silittämässä. Muuten se sai olla yksin toisten keskellä.

Tätä oli jatkunut monta päivää. Eräänä aamuna seimeen aseteltiin kaksi uutta hahmoa, mies ja nainen. Nainen, jota toiset kutsuivat Mariaksi, istui penkillä ja huomasi vieressään pieneksi painautuneen hahmon. Hän alkoi hiljaa rapsutella sitä. 

”Oletkin ihan pehmeä”, Maria sanoi ja jatkoi rapsutustaan. Pieni lammas nojasi ihan varovaisesti naisen jalkoja vasten. 

”Noin juuri. Tervetuloa tänne seimelle.” 

Muut hahmot katsoivat Mariaa ja sen jälkeen toisiaan. Jos puu voisi punastua, niin sen ne olisivat tehneet. Yksi toisensa jälkeen muut hahmot pyysivät pehmeältä lampaalta anteeksi. Kun jouluaamu koitti, eläinten ruokakaukalossa makasi pieni vauva. Pehmeä lammas katseli sitä yhdessä veistettyjen lampaiden kanssa ja hymyili välkehtivän tähden alla.

(c) Jani Suurnäkki

Ihanaa ja rauhallista joulua sinulle tämän tarinan myötä

– Jani –

Tuoksuva joulu -satu

Tänä vuotta joulusatu lähti hieman myöhään kirjallisena niille, jotka sen saavat. Tässä kuitenkin virtuaalinen versio siitä teille kaikille. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta teille kaikille.

Tuoksuva joulu

(c) Jani Suurnäkki

Vanhan riihen lattioiden alla on viihtyisä hiirenkolo. Sen lattioita koristi olkimatto ja seiniä sammal. Se oli Sebastian-hiiren koti. Jouluaatto aamuna Sebastian heräsi sängystään. Eihän kyllä tiennyt jouluaaton saapuneen. Se oli sentään vain pieni hiiri. Sebastian hipsutteli ikkunalle ja imaisi pienet hiiren keuhkot täyteen tuoksuvaa aamuilmaa. Sinä aamuna ilma tuoksui erilaiselta. Sebastian ei ollut haistanut koskaan mitään sen kaltaista. Tuoksui yhtä aikaa mausteiselta, paahteiselta ja makealta. Hänen oli selvitettävä mistä oli kyse. Ilmeisesti tuoksu kiiri isolta talolta, missä ihmiset asuivat. Sebastianin hännänpäätä värisytti. Se nimittäin pelkäsi hieman isoja ihmisiä. Nyt Sebastian kuitenkin tunsi nenän ja viiksien päässä halua lähteä selvittämään tuoksun alkuperää. Se otti repun ja pakkasi sinne juuston palan sekä kauranjyviä. Kun se seisoi riihen edessä ja näki kasvimaan ja monet pienet rakennukset ennen isoa taloa, meinasi se kääntyä ympäri. Totta puhuen se oli jo avannut oven ja mennyt sisään, kun tuuli toi tuoksut entistä vahvemmin sen nenään.

 

”Pakko selvittää ja ehkä maistaakin.” Tuumi Sebastian ja laittoi oven kiinni. Se alkoi tarpoa läpi kasvimaan. Tai ainakin se oli vielä syksyllä ollut sellainen. Nyt se muistutti pikemminkin lumista erämaata, jonka valkoisen vaipan alta pilkotti omituisia talventörröttäjiä. Onneksi oli aamu. Illalla ne olisivat olleet pelottavia Sebastianille. Lumi oli kuitenkin niin pehmeää, että sen tassut pikemminkin aurasivat tietä lumeen kuin astuivat sen poikki. Sebastian pyyhkäisi otsaansa. Olisi edes kantohanki eikä uusi pehmeä pakkaspölly. Se oli sitä mieltä, että tie oli liian raskas ja oli parasta vain kääntyä ympäri. Juuri kun Sebastian oli kääntymässä, petti lumi hänen tassujen alla. Yhdessä lumipölähdyksessä se huomasi makaavansa tunnelin lattialla. Sebastian puisteli lumet itsestään ja katseli tunnelia. Tunneli tuntui jakautuvan siinä kohtaa kahdeksi. Toinen tunneli näytti menevän suoraan taloa kohti ja toinen kiersi keskemmälle kasvimaata. Sebastian rohkaisi mielensä ja valitsi sen tunnelin mikä vei suoraan taloa kohti. Silloin joku puhui verkkaalla äänellä Sebastianin takaa.

“Mikäs kumma otus se on tunnelini rikkonut?”

Puhuja oli myyrä. Se tutkaili samalla tunnelin romahtanutta kattoa.

Sebastian vinkaisi. “En se ollut minä, en ainakaan tarkoituksella, ei saa suuttua.”

“Tjaa. Olen tehnyt tästä liian ohuen.” Myyrä kääntyi takaisin Sebastiania kohti. “Satutitko itsesi?”

“Minä, en satuttanut. Minä tästä siis menenkin isolle talolle. Näkemiin.” Pajatti Sebastian pelästyneenä ja riensi isoa taloa kohti menevää tunnelia päin.

“Hetki.” Pysäytti myyrä. “Jos sinä sinne haluat. Valitse tuo toinen tunneli. Se vie sinut mutkan kautta, mutta pääset väistämään talon kissan vaanimisreitin. “

“Kissa! Oi voi, en muistanut sitä. Ikävä tyyppi meille hiirille. No kiitos. Minä menenkin sitten tänne toiseen.” Niin sanottuaan Sebastian pujahti myyrän neuvomaan suuntaan. Perästään hän kuuli myyrän huutavan jotain joulusta. Sebastian ei tunnistanut sanaa. Nyt sen kuitenkin teki mieli livahtaa niin kauas kissasta, kuin vain pienillä jaloillaan pääsi. Pian se saapui kasvimaan laidalle, ihan aitan nurkalle.

 

Sebastian hiipi seinän viertä. Se näki jo ison talon. Jotenkin pitäisi vielä päästä avonaisen pihan poikki. Tuoksu miltei nosti Sebastianin ilmaan tai ainakin siitä tuntui siltä. Se oli siirtynyt aitan kivijalan koloon ja tarkkaili nyt tilannetta. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin puikkia suoraan pihan läpi. Niinpä se veti henkeä ja pinkaisi juoksuun. Se livahti lumiukon takaa, lyhteen editse ja lumivallin yli ja suoraan etuovelle. Sebastiania huohotti, mutta se oli kuin olikin päässyt isolle talolle. Se kiipesi ikkunalle ja kurkisti sisälle. Siellä ihmiset koristelivat taloa oljesta tehdyillä kauniilla koristeilla ja jostain syystä tuvan keskellä komeili kuusi ja sekin oli koristeltu. Erityisesti Sebastian piti tähdestä kuusen latvassa. Tuoksun lähdettä se ei kuitenkaan nähnyt, vaikka pakko sen talosta oli kiiriä. Sebastian päätti lähteä kiertämään taloa ja etsimään toista ikkunaa mistä kurkistaa.

Yhtäkkiä se kuuli maukaisun ja näki suuren oranssi raidallisen kissan hyppäävän lumivallin takaa hänen eteensä. Sebastian kaatui pelkästä säikähdyksestä.

“Katsos, katsos, mitäs meillä täällä onkaan. Hiiri ja vielä repun kera. Ai ai. Mitäs minä nyt tekisin?” Sen enempää sanomatta, kissa nappasi suullaan Sebastianin repusta kiinni ja siitä roikottaen vei repun hiirineen mukanaan. Sebastiania pelotti. Nyt sen kyllä hukka perii. Kissa meni talon sivuovesta sisälle. Siihen oli laitettu sitä varten oma luukku. Silloin Sebastian unohti hetkeksi kurjan tilansa. Sen nenää kutitteli mitä herkullisimmat tuoksut. Se näki pöydällä pipareita, mitkä oli muotoiltu kukiksi ja sydämiksi. Erilaiset tuoksuvat laatikot olivat joko uunissa tai jo sieltä poissa. Sebastian oli löytänyt tuoksujen lähteen. Ne kaikki tulivat täältä ison talon keittiöstä. Se oli taivaallista. Pian Sebastian kuitenkin palasi takaisin todellisuuteen. Hän joutuisi kohta itse päivälliseksi. Juuri silloin talon emäntä huomasi kissan ja sen suusta roikkuvan Sebastianin. Emäntä kauhistui, mutta sääli pientä hiirtä. Joutua nyt kissan nappaamaksi jouluna.

 

“Misse, päästä se hiiri alas.” Emäntä pyysi. Misse-kissa ei voinut uskoa korviaan. Pitäisikö muka sen, laskea hiiri alas.

“Tottele. Laske se alas.” Emäntä toisti jo kärsimättömästi. Hitaasti kissa avasi suunsa ja pudotti Sebastianin alas. Misse käänsi selkänsä hiirelle ja istui alas.

“Hei pieni hiiri. Jouluna saa Misse tyytyä keittiön antimiin.” Emäntä nosti hiiren kädelleen. “Mutta mikäs se tämä on.” Emäntä ihmetteli Sebastianin reppua. Häntä alkoi naurattaa. “Onko kummempaa nähtykään. Hiiri jolla on reppu.”

Emäntä rapsutti huivin peittämää päätään. Silloin hän sai ajatuksen ja otti pienen piparin ja mursi siitä palasen ja antoi sen hiirelle.

“Hyvää joulua. Kyllä talon hiirtenkin näistä herkuista on osansa saatava. Ehkä et syö sitten niin paljoa viljojamme.” Sebastian otti varovasti piparin, Missen mulkoillessa samaan aikaan lattialla. Enää se ei kestänyt, vaan maukaisi lujempaa kuin koskaan ennen.

“Hyvä on. Ota sinäkin, jos saisit siitä joulumieltä.” Totesi emäntä. Misse haisteli piparia ja puraisi siitä pienen palan. Ei se ollut ihan hänen mieleensä. Samalla se mulkaisi jälleen Sebastiania ja näki kun se näytti kieltään sille. Nyt Misselle riitti ja se hyppäsi kohti hiirtä.

“Kuulkaas nyt te kaksi.” Emäntä sanoi ja nappasi kissan suoraan hypystä.

“Joulu on rauhan ja meille annetun suuren lahjan juhla.” Emäntä katsoi niitä kumpaakin vuoron perään.

“Tehkää nyt jouluksi sovinto.” Sebastian vingahti ja oli taas hieman peloissaan, mutta ojensi kuitenkin tassunsa kohti Misseä.

“Hyvä on.” Misse maukaisi ja kätteli varpaan päällä Sebastiania.

“Hyvä. Nyt saatte kumpikin jäädä tänne taloon ja osallistua joulujuhliin.” Emäntä sanoi ja vei kummatkin tuvan puolelle. Juhlista tuli hauskat ja sen loppupuolella huomattiin Sebastianin ja Missen jo laulavan yhdessä joululauluja kuusen juurella. Nyt Sebastian tiesi, mikä joulu on.

Kerronnan matkassa 1: Minustako kertoja?

Sinustapa hyvinkin, voisi tähän kohtaan sanoa. Miksikö? Koska jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tulla hyväksi kertojaksi. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että kertomisen tapoja on monia. Myönnettäköön, että jos on niin ujo ettei uskalla olla paljon yhtään esillä, asia on hieman hankalampi. Kuitenkin uskon, että sellaisenkin ihmisen on mahdollista tulla kertojaksi. Silloin vaaditaan niin luotettava ilmapiiri, että uskaltaa olla katseitten keskipisteenä. Olin eräällä klovneria-kurssilla, jossa ensimmäisiä harjoituksia oli vain tulla yleisön eteen. Tehtävänä oli seistä hetki paikallaan ja katsoa jokaiseen yleisössä niin, että saa heihin jonkinlaisen kontaktin vain katsomalla. Kannattaa kokeilla jos on joskus mahdollista.

Millainen hyvä kertoja siis mahtaisikaan olla. Alla joitakin asioita.

 

  • Ulospäin suuntautunut, ainakin jonkin verran. Itse pidän itseäni Ekstroverttinä introverttinä. Joten ei haittaa vaikka olisikin sisäänpäin suuntautunut. Siitä voi olla hyötyäkin, jos sen avulla pystyy menemään syvälle kertomukseen ja kertomaan kertomusta samalla antaumuksella.

 

  • Tuntee paljon kertomuksia. Tästä on hyötyä silloin kun tulee tarve nykäistä tarina niin sanotusti hatusta. Lastenohjaajalle tuttu tilanne. Kannattaa aloittaa yhdestä jonka opettelee hyvin pistää takataskuun. Vedän kuitenkin eron tarinan tuntemisen ja osaamisen välille. Tunteminen on sitä, että tietää tarinan olemassa olon ja hieman sen sisältöä. Osaaminen tarkoittaa sitä, että olet harjoitellut sen kertomista ja osaat kertoa sen.

 

  • Lukee ja miettii ensin mitä ja miten kertoo. Näin voi välttää kerrottaessa yllätyksiä. Muistan itse, että olen ruvennut lukemaan erästä satukirjaa ja yhtäkkiä tajunnut kirjan kertovan syöpään kuolevasta lapsen omaisesta. Kirjan oli kylläkin käteeni tuonut eräs lapsi ja kehoittanut lukemaan. Tämä kuitenkin esimerkkinä mitä saattaa tulla eteen.

 

  • Improvisointikykyisyys. Lapset saattavat sanoa tai tehdä jotain minkä voi ottaa kertomukseen mukaan. Ilmapiiri voi vaatia myös tarinan muuttamista.

 

  • Kärsivällinen. Joskus saattaa tulla sellaisia välikohtauksia, että pitää ensin selvittää asiat jotta voi jatkaa.

 

  • Kyky kertoa selvästi. Tämä kyky kehittyy kokoajan.

 

  • Pystyy tuomaan kertomuksen kuulijakunnan ajatusmaailmaan taikka sillä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen.

 

  • Kiinnostunut kaikenlaisista asioista. Kun tietää jotakin useista asioista, pystyy helpommin kertomaan ja eritoten improvisoimaan.
  • Tulee toimeen ihmisten kanssa.

Tuossa taisikin tulla aika monta tärkeätä asiaa jo. Ei varmasti tullut kaikkia, mutta ainakin sellaiset mitkä tuli itselleni mieleen. Ei kannata säikähtää, jos tuntui hankalalta listalta. Noita kaikkia voi harjoitella ja opella. Itseasiassa kertomaan oppiminen on elämänikäinen taival, kuten kaikki oppiminen.

Ensi kerralla listataan erilaisiin kertomisen tapoja. Kertominen ei välttämättä ole pelkkää puhetta.

Huomasin, että minullahan oli piilossa koneella tätä sarjaa eteenpäin kirjoitettuna. Kerronnan matkassa-sarja saa siis jälleen jatkua 🙂

Edellisen eli sarjan ensimmäisen kirjoituksen löydät tästä:

Kerronnan matkassa johdanto: Nyt se alkaa…

– Jani –

Ankanpoika Nöpön lammella

Edellisessä postauksessa kerroin luomiskertomuksesta, joka kertoo ankanpojasta sekä sen kotilammesta. Joten olkaa hyvä ja tervetuloa tutustumaan ankanpoika Nöpöön ja hänen kotilampeensa.

Tarvikkeet:

Ankanpoika tai miksei ankkatyttökin esim. pehmolelu. Itselläni oli marionetti

Vihreä kangas niityksi

Sininen kangas lammeksi.

Kolme vihreää kangasta joiden sisään on piilotettu kierrätysroskat. Itselläni oli pieni säilykepurkki, lasipurkki ja kartonkinen fondi pakkaus.

Yksi vihreä kangas lumpeen lehdeksi.

Erilaisia eläimiä joita voi elää lammella. Esim. sammakko, koira, perhonen, mehiläinen, kala jne.

Erivärisiä huiveja kukiksi.

Kolme laatikkoa kierrätyspisteiksi. Metalli, lasi ja kartonki

Alkuvalmistelut:

  • Piilota ankanpoika omaan pesään. Se voi olla kankaalla peitetty kori, kankaasta pyöräytetty tai ihan mikä vain mistä se on helppo ottaa ja ankanpoika on piilossa.
  • Piilota vihreiden puu ja pensas kankaiden sisälle roskat ja laita sivummalle.
  • Varmista, että vierailevat eläimet ovat piilossa, mutta helposti saatavilla.
  • Laita kankaat siihen järjestykseen jossa käytät niitä eli ylhäältä alas vihreä niitty kangas, sininen kangas, puu ja pensas kankaat roskineen. Huivit voivat olla toisaallakin. Itselläni ne ei ainakaan pysyisi pinossa 🙂

Kulku:

Alkurutiinit. Minulla ne ovat korvien lämpimiksi hierominen jotta niillä kuulisi oikein hyvin, kellojen soiton laskeminen ja kynttilän sytytys.

Tarinamme alkaa niitystä. Asetellaan vihreä kangas lattialla

Sen keskellä on pieni lampi. Asetellaan sininen kangas keskelle vihreää kangasta.

Lammen rannalla kasvaa monenlaisia puita ja pensaita. Asetellaan vihreitä kankaita esim. lattiakuva kankaita puiksi ja pensaiksi. Pidä varasi, että niiden sisälle piilotetut roskat eivät putoa taikka pidä meteliä jotta yllätys ei paljastu.

Mitä puita tai pensaita tiedät?

Niityllä, lammen ympärillä kasvaa paljon erivärisiä kukkia. Nyt voisimme asetella lammen ympärille paljon kukkia.

Laitetaan tänne lampeen vielä yksi lumpeen lehtikin.

Mitä lammessa asuu? Vierailuta lasten ehdottama asukki lammella. Jos sinulla ei sitä ole mukana niin voi improvisoida käden liikkeellä eläintä. Voit hieman ohjailla pohdintaa esim. mitä voisi olla vedessä, mitä lentäviä voisi lammella asua ja niin päin pois. Kun pohdintaa on jatkunut hetki niin jatka kertomusta.

Nuo kaikki voivat asua lammella. Tällä lampi on erityisesti yhden eläimen koti. Katsotaan millainen se on. “Herättele” ankkaa ja kävelytä se pesästään katsomaan lapsia. Anna sen ihastella kauniita kukkia.

Kvak. Voi miten kauniita kukkia. Minä rakastan kukkia. Tuolla punaisia kukkia ja tuolla sinisiä, lieneekö kissankelloja… Ankanpoika taapertaa samaan tyyliin lammen rannalle.

Niin. Minun nimeni on Nöpö koska emon mielestä höpötän niin paljon ja olen syötävän söpö.

Tämä on minun rakas kotilampeni. Kokeilee vettä varpaalla. Hui onpa viileätä vettä. Onneksi meillä ankoilla on hyvät höyhenet, jotka suojaavat kylmältä.

Onpa täällä kaunista. Emoni kertoi Jumalan luoneen kaikki kukat, puut, veden, minut ja kaikki ystäväni lammella. Näittekö muuten mehiläisen (yksi niistä jotka lapset ovat alussa ehdottaneet lammen asukiksi) äsken. Hienoa, Jumala on luonut senkin. Jumala loi ihmisenkin pitämään huolta tästä kaikesta ja hyvin ovat pitäneetkin. Ainakin tätä lampea. Täällä on niin kirkas vesi ja niin kaunista.

Hetkinen. Ankanpoika haistelee ilma

Mikä tuo haju on? Se tulee täältä. Ankka lähestyy yhtä puuta / pensasta ja haistelee sekä lopulta kaivaa roskan esille.

Mikä tämä on? Roskia! Minun kauniilla lammellani on roskia!

Hetkinen. Haistanko niitä lisää? Ankka menee seuraavan puun / pensaan luo ja löytää jälleen roskan, siirtää sen toisen viereen sekä voivottelee roskattua lampea. Haistelee vielä ja löytää kolmannenkin roskan. Siirtää senkin samaan paikkaan muiden kanssa. Kun kaikki roskat on löydetty ankka menee tarkastelemaan niitä lähemmin.

Koko lampi on täynnä roskia. Mitä tälle metalli purkille voi tehdä? Onko teillä lapsilla ehdotuksia? Ai roskiin. Hyvä idea sinne sen voisi laittaa. Olen kuullut kuitenkin vielä paremmasta paikasta. Tietääkö kukaan? Metallin keräykseenkö? Se kuulostaa hyvältä. Mitä purkeista siellä kierrätyksessä tehdään? Minun käsittääkseni näistä purkeista saadaan uutta metallia. Samaa pohdintaa jatketaan kaikkien roskien kohdalla kunnes kaikille on keksitty paikka.

Hienoa nyt tiedämme mihin nämä kuuluu. Nyt vuorollaan jokainen saa ottaa yhden roskan viedä sen oikeaan paikkaan. Tuolla vähän matkan päässä kierrätyspisteitä. Voitte viedä ne sinne. Lapset vievät roskat oikeisiin laatikoihin.

Kiitos lapset. Nyt lampi jälleen kaunis niin kuin pitää. Onpa ollut pitkä päivä. Tietäisittekö jonkin unilaulun jota voisitte laulaa minulla.

Lauletaan unilaulu esim. tuiki tuiki tähtönen tai mikä tahansa minkä lapset ehdottavat, jos se pystytään yhdessä laulamaan. Ankka nukahtaa lumpeen lehdelle laulun tahdissa.

Onnistuttiin. (hiljaisella äänellä) Nostetaan varovasti ankka lumpeen lehdellä takaisin omaan pesäänsä nukkumaan.

Loppujutustelua. Esim. Pitivätkö lapset ankasta? Mikä oli hauskinta? Oliko jokin jännittävää? Ja niin päin pois.

Loppumaneerit joita sinulla saattaa olla. Itselläni maneerit ovat että kerään tarinan / kertomuksen takaisin laukkuun. Minulla ns. tarinalaukku aina mukana. Soitetaan loppukellot ja puhalletaan kynttilä.

 

Toivottavasti kohta alkaa kesäiset ilmat iloksemme ja ehkä pääsemme tarkastelemaan ankanpoikiakin lammilla. Olen kuullut, että ainakin sorsanpoikia on jo näkynyt 🙂

– Jani –

Hyvää joulua: Ruuben-enkeli ja kettu

Hyvää joulu kaikille teille rakkaat lukijat pienen joulusadun saattelemana 🙂

lyhdyt

Ruuben-enkeli ja kettu

(c) Jani Suurnäkki

Ruuben-enkeli lensi metsässä pujotellen puiden väleissä, tehden voltteja ja lentäen niin lähellä latvoja, että ne kutittavat hänen varpaitaan. Välillä hän auttoi metsän asukkaita kun he sitä tarvitsitsivat ja jälleen jatkoi lentämistään. Niin kului Ruubenin päivät eikä hän tiennyt mikä olisi voinut olla parempaa.

Eräänä iltana kun ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat taivaalla, Ruuben lensi tarkkailemaan metsän laidalla asuvia ihmisiä. Ihmiset olivat laittaneet ikkunoihin ja pihapuihin kirkkaita, vihreitä, punaisia, keltaisia ja vaikka minkävärisiä valoja. Kun Ruuben kurkisti sisälle, hän näki ihmisten koristelevan talojaan kynttilöin, tontuin ja kaikella muulla kauniilla. Ruuben ei ymmärtänyt miksi ihmiset toimivat niin. Silloin hän huomasi liikettä erään talon pihalta. Isä oli ulkona lapsensa kanssa. Puolivälissä pihaa isä pysähtyi ja osoitti taivaalle. Hän kertoi lapselle kuinka kauan aikaa sitten syntyi uusi tähti. Enempää Ruuben ei kuullut, sillä isä ja lapsi siirtyivät sisälle. Ruuben lensi metsän ylle ja laskeutui männyn latvaan. Häntä mietitytti miksi aikanaan syntyi uusi tähti taivaalle. Sitä miettiessään Ruuben huomasi männyn ohi juoksevan ketun. Ruuben kysyi tietääkö kettu miksi syntyi uusi tähti taivaalle. Kettukaan ei tiennyt, mutta se lupasi ottaa selvää. Kettu lähti juoksemaan.

Se juoksi pitkin metsää, ui yli meren, juoksi teiden varsilla ja kipusi vuorien yli. Pysähtyessään kysymään, kukaan ei tiennyt miksi uusi tähti oli syntynyt taivaalle. Eräänä päivänä kun kettu oli juossut pitkän päivän pitkin niittyjä, vastaan tuli paimen. Kettu kysyi paimenelta tiesikö hän miksi uusi tähti oli syntynyt. Paimen kertoi, että aikoinaan syntyi kuningas, pieni lapsi tallin nurkkaan eikä lapsi ollut mikä tahansa lapsi vaan Jumalan oma poika. Kettu kiitti paimenta ja lähti kotimatkalle. Se juoksi pitkän päivän läpi niityn, kiipesi yli vuorten, juoksi teiden varsilla, ui yli meren ja juoksi pitkin metsää kotiin asti. Sieltä kettu löysi Ruubenin ja kertoi miksi uusi tähti oli syntynyt taivaalle. Tuon jälkeen kettu livahti takaisin metsän siimekseen. Kuinka Ruuben oli unohtanut. Uusi tähti tarkoitti sitä, että Jeesus syntyi pienessä tallissa. Siksi ihmiset laittavat kotinsa niin kauniiksi. He odottavat joulua. Niiltä sijoiltaan Ruuben lensi metsään valmistelemaan sitä joulun odotukseen

( Satu on saanut vaikutteensa Neitsy Maarian virren osasta )

– Jani –