Kerronnan matkassa 1: Minustako kertoja?

Sinustapa hyvinkin, voisi tähän kohtaan sanoa. Miksikö? Koska jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tulla hyväksi kertojaksi. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että kertomisen tapoja on monia. Myönnettäköön, että jos on niin ujo ettei uskalla olla paljon yhtään esillä, asia on hieman hankalampi. Kuitenkin uskon, että sellaisenkin ihmisen on mahdollista tulla kertojaksi. Silloin vaaditaan niin luotettava ilmapiiri, että uskaltaa olla katseitten keskipisteenä. Olin eräällä klovneria-kurssilla, jossa ensimmäisiä harjoituksia oli vain tulla yleisön eteen. Tehtävänä oli seistä hetki paikallaan ja katsoa jokaiseen yleisössä niin, että saa heihin jonkinlaisen kontaktin vain katsomalla. Kannattaa kokeilla jos on joskus mahdollista.

Millainen hyvä kertoja siis mahtaisikaan olla. Alla joitakin asioita.

 

  • Ulospäin suuntautunut, ainakin jonkin verran. Itse pidän itseäni Ekstroverttinä introverttinä. Joten ei haittaa vaikka olisikin sisäänpäin suuntautunut. Siitä voi olla hyötyäkin, jos sen avulla pystyy menemään syvälle kertomukseen ja kertomaan kertomusta samalla antaumuksella.

 

  • Tuntee paljon kertomuksia. Tästä on hyötyä silloin kun tulee tarve nykäistä tarina niin sanotusti hatusta. Lastenohjaajalle tuttu tilanne. Kannattaa aloittaa yhdestä jonka opettelee hyvin pistää takataskuun. Vedän kuitenkin eron tarinan tuntemisen ja osaamisen välille. Tunteminen on sitä, että tietää tarinan olemassa olon ja hieman sen sisältöä. Osaaminen tarkoittaa sitä, että olet harjoitellut sen kertomista ja osaat kertoa sen.

 

  • Lukee ja miettii ensin mitä ja miten kertoo. Näin voi välttää kerrottaessa yllätyksiä. Muistan itse, että olen ruvennut lukemaan erästä satukirjaa ja yhtäkkiä tajunnut kirjan kertovan syöpään kuolevasta lapsen omaisesta. Kirjan oli kylläkin käteeni tuonut eräs lapsi ja kehoittanut lukemaan. Tämä kuitenkin esimerkkinä mitä saattaa tulla eteen.

 

  • Improvisointikykyisyys. Lapset saattavat sanoa tai tehdä jotain minkä voi ottaa kertomukseen mukaan. Ilmapiiri voi vaatia myös tarinan muuttamista.

 

  • Kärsivällinen. Joskus saattaa tulla sellaisia välikohtauksia, että pitää ensin selvittää asiat jotta voi jatkaa.

 

  • Kyky kertoa selvästi. Tämä kyky kehittyy kokoajan.

 

  • Pystyy tuomaan kertomuksen kuulijakunnan ajatusmaailmaan taikka sillä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen.

 

  • Kiinnostunut kaikenlaisista asioista. Kun tietää jotakin useista asioista, pystyy helpommin kertomaan ja eritoten improvisoimaan.
  • Tulee toimeen ihmisten kanssa.

Tuossa taisikin tulla aika monta tärkeätä asiaa jo. Ei varmasti tullut kaikkia, mutta ainakin sellaiset mitkä tuli itselleni mieleen. Ei kannata säikähtää, jos tuntui hankalalta listalta. Noita kaikkia voi harjoitella ja opella. Itseasiassa kertomaan oppiminen on elämänikäinen taival, kuten kaikki oppiminen.

Ensi kerralla listataan erilaisiin kertomisen tapoja. Kertominen ei välttämättä ole pelkkää puhetta.

Huomasin, että minullahan oli piilossa koneella tätä sarjaa eteenpäin kirjoitettuna. Kerronnan matkassa-sarja saa siis jälleen jatkua 🙂

Edellisen eli sarjan ensimmäisen kirjoituksen löydät tästä:

Kerronnan matkassa johdanto: Nyt se alkaa…

– Jani –

Ankanpoika Nöpön lammella

Edellisessä postauksessa kerroin luomiskertomuksesta, joka kertoo ankanpojasta sekä sen kotilammesta. Joten olkaa hyvä ja tervetuloa tutustumaan ankanpoika Nöpöön ja hänen kotilampeensa.

Tarvikkeet:

Ankanpoika tai miksei ankkatyttökin esim. pehmolelu. Itselläni oli marionetti

Vihreä kangas niityksi

Sininen kangas lammeksi.

Kolme vihreää kangasta joiden sisään on piilotettu kierrätysroskat. Itselläni oli pieni säilykepurkki, lasipurkki ja kartonkinen fondi pakkaus.

Yksi vihreä kangas lumpeen lehdeksi.

Erilaisia eläimiä joita voi elää lammella. Esim. sammakko, koira, perhonen, mehiläinen, kala jne.

Erivärisiä huiveja kukiksi.

Kolme laatikkoa kierrätyspisteiksi. Metalli, lasi ja kartonki

Alkuvalmistelut:

  • Piilota ankanpoika omaan pesään. Se voi olla kankaalla peitetty kori, kankaasta pyöräytetty tai ihan mikä vain mistä se on helppo ottaa ja ankanpoika on piilossa.
  • Piilota vihreiden puu ja pensas kankaiden sisälle roskat ja laita sivummalle.
  • Varmista, että vierailevat eläimet ovat piilossa, mutta helposti saatavilla.
  • Laita kankaat siihen järjestykseen jossa käytät niitä eli ylhäältä alas vihreä niitty kangas, sininen kangas, puu ja pensas kankaat roskineen. Huivit voivat olla toisaallakin. Itselläni ne ei ainakaan pysyisi pinossa 🙂

Kulku:

Alkurutiinit. Minulla ne ovat korvien lämpimiksi hierominen jotta niillä kuulisi oikein hyvin, kellojen soiton laskeminen ja kynttilän sytytys.

Tarinamme alkaa niitystä. Asetellaan vihreä kangas lattialla

Sen keskellä on pieni lampi. Asetellaan sininen kangas keskelle vihreää kangasta.

Lammen rannalla kasvaa monenlaisia puita ja pensaita. Asetellaan vihreitä kankaita esim. lattiakuva kankaita puiksi ja pensaiksi. Pidä varasi, että niiden sisälle piilotetut roskat eivät putoa taikka pidä meteliä jotta yllätys ei paljastu.

Mitä puita tai pensaita tiedät?

Niityllä, lammen ympärillä kasvaa paljon erivärisiä kukkia. Nyt voisimme asetella lammen ympärille paljon kukkia.

Laitetaan tänne lampeen vielä yksi lumpeen lehtikin.

Mitä lammessa asuu? Vierailuta lasten ehdottama asukki lammella. Jos sinulla ei sitä ole mukana niin voi improvisoida käden liikkeellä eläintä. Voit hieman ohjailla pohdintaa esim. mitä voisi olla vedessä, mitä lentäviä voisi lammella asua ja niin päin pois. Kun pohdintaa on jatkunut hetki niin jatka kertomusta.

Nuo kaikki voivat asua lammella. Tällä lampi on erityisesti yhden eläimen koti. Katsotaan millainen se on. “Herättele” ankkaa ja kävelytä se pesästään katsomaan lapsia. Anna sen ihastella kauniita kukkia.

Kvak. Voi miten kauniita kukkia. Minä rakastan kukkia. Tuolla punaisia kukkia ja tuolla sinisiä, lieneekö kissankelloja… Ankanpoika taapertaa samaan tyyliin lammen rannalle.

Niin. Minun nimeni on Nöpö koska emon mielestä höpötän niin paljon ja olen syötävän söpö.

Tämä on minun rakas kotilampeni. Kokeilee vettä varpaalla. Hui onpa viileätä vettä. Onneksi meillä ankoilla on hyvät höyhenet, jotka suojaavat kylmältä.

Onpa täällä kaunista. Emoni kertoi Jumalan luoneen kaikki kukat, puut, veden, minut ja kaikki ystäväni lammella. Näittekö muuten mehiläisen (yksi niistä jotka lapset ovat alussa ehdottaneet lammen asukiksi) äsken. Hienoa, Jumala on luonut senkin. Jumala loi ihmisenkin pitämään huolta tästä kaikesta ja hyvin ovat pitäneetkin. Ainakin tätä lampea. Täällä on niin kirkas vesi ja niin kaunista.

Hetkinen. Ankanpoika haistelee ilma

Mikä tuo haju on? Se tulee täältä. Ankka lähestyy yhtä puuta / pensasta ja haistelee sekä lopulta kaivaa roskan esille.

Mikä tämä on? Roskia! Minun kauniilla lammellani on roskia!

Hetkinen. Haistanko niitä lisää? Ankka menee seuraavan puun / pensaan luo ja löytää jälleen roskan, siirtää sen toisen viereen sekä voivottelee roskattua lampea. Haistelee vielä ja löytää kolmannenkin roskan. Siirtää senkin samaan paikkaan muiden kanssa. Kun kaikki roskat on löydetty ankka menee tarkastelemaan niitä lähemmin.

Koko lampi on täynnä roskia. Mitä tälle metalli purkille voi tehdä? Onko teillä lapsilla ehdotuksia? Ai roskiin. Hyvä idea sinne sen voisi laittaa. Olen kuullut kuitenkin vielä paremmasta paikasta. Tietääkö kukaan? Metallin keräykseenkö? Se kuulostaa hyvältä. Mitä purkeista siellä kierrätyksessä tehdään? Minun käsittääkseni näistä purkeista saadaan uutta metallia. Samaa pohdintaa jatketaan kaikkien roskien kohdalla kunnes kaikille on keksitty paikka.

Hienoa nyt tiedämme mihin nämä kuuluu. Nyt vuorollaan jokainen saa ottaa yhden roskan viedä sen oikeaan paikkaan. Tuolla vähän matkan päässä kierrätyspisteitä. Voitte viedä ne sinne. Lapset vievät roskat oikeisiin laatikoihin.

Kiitos lapset. Nyt lampi jälleen kaunis niin kuin pitää. Onpa ollut pitkä päivä. Tietäisittekö jonkin unilaulun jota voisitte laulaa minulla.

Lauletaan unilaulu esim. tuiki tuiki tähtönen tai mikä tahansa minkä lapset ehdottavat, jos se pystytään yhdessä laulamaan. Ankka nukahtaa lumpeen lehdelle laulun tahdissa.

Onnistuttiin. (hiljaisella äänellä) Nostetaan varovasti ankka lumpeen lehdellä takaisin omaan pesäänsä nukkumaan.

Loppujutustelua. Esim. Pitivätkö lapset ankasta? Mikä oli hauskinta? Oliko jokin jännittävää? Ja niin päin pois.

Loppumaneerit joita sinulla saattaa olla. Itselläni maneerit ovat että kerään tarinan / kertomuksen takaisin laukkuun. Minulla ns. tarinalaukku aina mukana. Soitetaan loppukellot ja puhalletaan kynttilä.

 

Toivottavasti kohta alkaa kesäiset ilmat iloksemme ja ehkä pääsemme tarkastelemaan ankanpoikiakin lammilla. Olen kuullut, että ainakin sorsanpoikia on jo näkynyt 🙂

– Jani –

Hyvää joulua: Ruuben-enkeli ja kettu

Hyvää joulu kaikille teille rakkaat lukijat pienen joulusadun saattelemana 🙂

lyhdyt

Ruuben-enkeli ja kettu

(c) Jani Suurnäkki

Ruuben-enkeli lensi metsässä pujotellen puiden väleissä, tehden voltteja ja lentäen niin lähellä latvoja, että ne kutittavat hänen varpaitaan. Välillä hän auttoi metsän asukkaita kun he sitä tarvitsitsivat ja jälleen jatkoi lentämistään. Niin kului Ruubenin päivät eikä hän tiennyt mikä olisi voinut olla parempaa.

Eräänä iltana kun ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat taivaalla, Ruuben lensi tarkkailemaan metsän laidalla asuvia ihmisiä. Ihmiset olivat laittaneet ikkunoihin ja pihapuihin kirkkaita, vihreitä, punaisia, keltaisia ja vaikka minkävärisiä valoja. Kun Ruuben kurkisti sisälle, hän näki ihmisten koristelevan talojaan kynttilöin, tontuin ja kaikella muulla kauniilla. Ruuben ei ymmärtänyt miksi ihmiset toimivat niin. Silloin hän huomasi liikettä erään talon pihalta. Isä oli ulkona lapsensa kanssa. Puolivälissä pihaa isä pysähtyi ja osoitti taivaalle. Hän kertoi lapselle kuinka kauan aikaa sitten syntyi uusi tähti. Enempää Ruuben ei kuullut, sillä isä ja lapsi siirtyivät sisälle. Ruuben lensi metsän ylle ja laskeutui männyn latvaan. Häntä mietitytti miksi aikanaan syntyi uusi tähti taivaalle. Sitä miettiessään Ruuben huomasi männyn ohi juoksevan ketun. Ruuben kysyi tietääkö kettu miksi syntyi uusi tähti taivaalle. Kettukaan ei tiennyt, mutta se lupasi ottaa selvää. Kettu lähti juoksemaan.

Se juoksi pitkin metsää, ui yli meren, juoksi teiden varsilla ja kipusi vuorien yli. Pysähtyessään kysymään, kukaan ei tiennyt miksi uusi tähti oli syntynyt taivaalle. Eräänä päivänä kun kettu oli juossut pitkän päivän pitkin niittyjä, vastaan tuli paimen. Kettu kysyi paimenelta tiesikö hän miksi uusi tähti oli syntynyt. Paimen kertoi, että aikoinaan syntyi kuningas, pieni lapsi tallin nurkkaan eikä lapsi ollut mikä tahansa lapsi vaan Jumalan oma poika. Kettu kiitti paimenta ja lähti kotimatkalle. Se juoksi pitkän päivän läpi niityn, kiipesi yli vuorten, juoksi teiden varsilla, ui yli meren ja juoksi pitkin metsää kotiin asti. Sieltä kettu löysi Ruubenin ja kertoi miksi uusi tähti oli syntynyt taivaalle. Tuon jälkeen kettu livahti takaisin metsän siimekseen. Kuinka Ruuben oli unohtanut. Uusi tähti tarkoitti sitä, että Jeesus syntyi pienessä tallissa. Siksi ihmiset laittavat kotinsa niin kauniiksi. He odottavat joulua. Niiltä sijoiltaan Ruuben lensi metsään valmistelemaan sitä joulun odotukseen

( Satu on saanut vaikutteensa Neitsy Maarian virren osasta )

– Jani –

Satu: Jänistyttö ja uusi ystävä

Hups. Onpa tullut taukoa edelliseen postaukseen. Tässä tulisi nyt kuitenkin uusi tarina ystävyydestä. Olen tehnyt tämän pohjalta pienen varjoteatteriesityksen jota kävin pitämässä. Toimi todella kivasti lasten kanssa. Lopuksi laulettiin ja leikittiin vielä Matkimisleikki (Sinä olet siellä ja minä olen täällä). Se löytyy Missä ilo asustaa cd:ltä ja nuotti löytyy Nuotteja nimisestä kirjasta.

JÄNISTYTTÖ JA UUSIYSTÄVÄ

Päästäksemme tarinan syntysijoille, meidän on lähdettävä matkalle. Ensin on ylitettävä meri, joka kuohuaa ja aaltoilee. Kun olemme päässeet meren yli, päädymme rannalle. Rannalta lähdemme metsään, jossa tuuli kahisuttaa lehtiä ja sammaleet tuoksuvat. Hetken käveltyämme saavumme kylän. Tuosta kylästä voit löytää rouva ja herra Mäyrän, vanhan Merihiiren taikka pöllöperheen, jolle on syntynyt uusi lapsi. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro kenestäkään heistä. Tämä kertoo jänisperheen tytöstä, siitä kaikkein villeimmästä. Jänistyttö rakasti pomppimista ja tanssimista. Yksi hänen lempileikeistään on piiloleikki. Eräänä marraskuisena päivä hän oli pomppinut, tanssinut ja leikkinyt koko päivän ja oli väsynyt. Sinä iltana jänistyttö katseli ikkunasta ulos ja kuinka lumi leijaili hiljakseen taivaalta. Jänistyttö toivoi, että aamulla maanpinnalla olisi lumikerros. Seuraavana aamuna hän heräsi ja näki, että lunta oli maassa juuri ja juuri sen verran, että voisi laskea mäkeä. Niinpä jänistyttö otti pulkkansa ja kiiruhti ovesta ulos. Hän pomppi suurimmalle mäellä minkä kylästä löysi. Hän kiipesi sen huipulle, asettui istumaan pulkkaan ja laski. Eikä vain kerran vaan kolme kertaa. Jänistyttö olisi varmaan laskenut useammankin kerran ellei hän olisi kuullut ääntä. Aivan kuin joku itkisi. Jänistyttö päätti etsiä äänen pitäjän. Hän kiipesi mäen päälle ja huhuili, mutta ei nähnyt ketään. Hän hyppi alarinteelle ja huhuili, mutta ei sielläkään ollut ketään. Jänistyttö oli jo luovuttamassa kunnes näki vilauksen jostakin lumivallin takaa.

”Hei tule esiin.” Jänistyttö sanoi. Ei vastausta.

”Tule vain esille. Ihan rohkeasti. En minä sinua pure. Pidän enemmän porkkanoista.”

Hitaasti lumivallin takaa asteli keinuvin askelin esille pieni pingviini.

”Hei tulithan sinä. Sinäkö äsken itkit?” Jänistyttö kysyi. Pieni pingviini nyökkäsi.

”Kuka sinä olet? Minä olen jänistyttö.”

”Minä on olen pingviini.” Pieni pingviini sanoi hiljaa ja katseli räpylöitään.

”Olen juuri muuttanut tänne ja olen aivan yksin. Kylän lapset eivät halunneet leikkiä minun kanssani.” Se jatkoi hiljaa.

”Outoa.” Jänistyttö sanoi. ”Yleensä he leikkivät kaikkien kanssa. Mistä muuten olet kotoisin?”

”Olen kaukaa etelästä.”

”Etelästä! Siellä on varmaan lämmintä ja hiekkarantoja sekä palmupuita.” Jänistyttö sanoi ja laittoi silmät kiinni ja kuvitteli hyppivänsä hiekkarannalla.

”Itseasiassa tulen niin etelästä, että siellä on kokoajan pakkasta, lunta ja jäätä.”

”Oho!” Jänistyttö sanoi ja avasi jälleen silmänsä. ”Sittenhän osaat varmasti laskea mäkeä.”

”Osaan.” Pieni pingviini sanoi ja katseli jälleen räpylöitään.

”Hienoa. Tule minun kanssani tuonne huipulle. Voidaan vaikka laskea yhdessä pulkallani.”

Pieni pingviini ilahtui ehdotuksesta ja niin he kiipesivät huipulle. Istuivat samaan pulkaan ja laskivat alas. Eikä vain kerran, vaan niin monta kertaa etteivät he enää kyenneet niitä laskemaan. Kun metsässä alkoi hämärtyä, he palasivat yhdessä kylään. Kylässä he leikkivät vielä hetken piilosta, jonka jälkeen he lähtivät koteihinsa. Illalla jänistyttö katseli ikkunasta ja ajatteli uutta ystäväänsä. Aamulla hän esittelisi pienen pingviinin muille lapsille. Niin kävikin. Eikä siitä päivästä lähtien pienen pingviinin tarvinnut olla yksin.

(c) Jani Suurnäkki

Ihanaa joulunodotusta teille kaikille 🙂

– Jani –

Kerronnan matkassa johdanto: Nyt se viimein alkaa…

Olen jo pitkään halunnun koota ajatuksiani kerronnasta muutamaksi blogipostaukseksi. Nyt kuitenkin vasta rohkenin kunnolla aloittaa. Tähän alkuun haluan mainita, että halusin nimittää tarinankerronnan kerronnaksi. Tämä päätös siksi, koska kerronta tuntuu minusta jotenkin laajemmalta termiltä asiaan.

Lastenohjaajan työssä tarinoiden, satujen ja kertomusten kertominen on luontainen osa arkipäivää. Kun aloitin opiskelemaan lastenohjaajaksi, en ollut kummoinen kertomusten kertoja. Myönnettäköön kuitenkin, että olin pitänyt siihen mennessä kohtuullisen monta hartautta ja  joskus muistan kertoneeni satujakin. Opiskeluaika oli siitä ihanaa, että sain kokeilla erilaisia ilmaisun ja kertomisen tapoja. Kiitokset näistä mahdollisuuksista saavat opettajani. He jaksoivat kannustaa ja katsoa hullua opiskelijaa, jonka luonto ei antanut periksi pitää ”normaalia” aamuhartautta. Niinpä olenkin saanut kertoa ihmisille kertomuksia mm. nukketeatterilla, vaelluksilla, pianon säestyksellä kuin tanssin ja teatterin keinoinkin. Aamuhartausvuorot olivatkin minulle kokeiluympäristöjä erilaisille tekniikoille. Harvemmin aamuhartauksia on taidettu harjoitella niin paljon kuin itse harjoittelin. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa.

 

Rakkaudesta kertomiseen ajattelinkin koota omia ja oppimiani asioita kokonaisuudeksi. Tästä alkaakin muutaman kirjoituksen pohdinta kertomisesta. Katsotaan millainen tästä tulee. Nämä ajatukset ovat tämän hetken aivoituksia. Viiden vuoden päästä voi olla, että ajattelen eri tavalla joistakin asioista. Toivottavasti tästä on jollekulle hyötyä. Koska on olemassa hyviä kertomisesta kertovia kirjoja, kuten Petri Luumin Kertojan käsikirja, niin en kirjoittele pahemmin ns. ”teoriaa”. Yritän pitää näkökulman käytännöllisenä. Kehoitan lukemaan tuon edellä mainitsemani kirjan, jos kertominen kiinnostaa enemmänkin.

Seuraavassa kirjoituksessa pohditaan kenestä voi tulla kertoja.

– Jani –

Pieni kynttilä sakastin nurkasta

Kirjoitin tämän sadun hyvän aikaa sitten ja hämmästyksekseni en löytänyt tätä täältä Jani Maailmasta. Tässä tämä nyt kuitenkin olisi teille joulusaduksi 🙂

pikku_kynttilä

PIENI KYNTTILÄ SAKASTIN NURKASTA

(c) Jani Suurnäkki

 

Olipa kerran pieni kynttilä. Se asui kirkon sakastin nurkassa muiden kynttilöiden kanssa. Harva se päivä se katseli kun isommat kynttilät pääsivät alttarille tuomaan valoa ihmisille.

Isommat kynttilät huomauttivat pienen kynttilän koosta useasti. Ne sanoivat, että ei noin pientä kynttilää missään tarvita. Kun taas he toisivat valoa monille ihmisille. Tätä jatkui kauan. Pieni kynttilä alkoi uskomaan, että hän ei päässyt koskaan tuomaan valoa ihmisille toisten lailla. Marraskuu alkoi kääntymään loppua kohti. Isommat kynttilät tiesivät mitä se tarkoitti. Pian alkaisi joulunaika ja se toi tullessaan adventit. Joka joulu kynttilät kilpailivat keskenään, ketkä heistä olisivat kaikista parhaita. Jokainen havitteli pääsyä adventtikynttelikköön, mutta vain neljä valittiin joka vuosi.

Ensimmäinen adventtisunnuntai koitti ja suntio alkoi valitsemaan kynttilöitä. Hän valitsi neljä kauniin muotoista, pitkää kynttilää. Nuo neljä röyhistelivät itseään kirkkosalin adventtikynttelikössä. Pieni kynttilä jäi taas sakastin nurkkaan. Ensimmäinen kynttilä sytytettiin sinä sunnuntaina. Seuraavana sunnuntaina toinen ja niin jatkui kunnes kaikki neljä kynttilää loistivat valoansa kirkkosalissa. Pian koitti jouluyö. Sinä yönä pieni kynttilä kuunteli kuinka tuuli alkoi nousta ulkona. Tuuli natisutti vanhaa puukirkkoa. Pieni kynttilä valvoi ja kuunteli natinaa. Jostain syystä se rauhoitti sitä.

Yö kääntyi aamuksi ja kun suntio laittoi valot päälle, ei tapahtunutkaan mitään. Hän harmitteli ja kaivoi lisää kynttilöitä laatikoista. Hän asetteli ne telineisiinsä ympäri kirkkosalia. Uneliaan tuntuiset ihmiset saapuivat yksitellen narahtelevista ovista. Pian ihmisiä oli monta sataa. Monen monituiset kynttilät valaisivat ihmisiä ja tanssittivat varjoja seinille. Jouluaamun Jumalanpalvelus alkoi. Urut soivat ja pappi puhui ja lauloi. Koitti aika lukea jouluevankeliumi. Evankeliumin lukija, katsoi tekstiä lukeakseen sen. Kynttilöiden valo ei kuitenkaan kantanut lukupulpetille asti. Suntio kiirehti sakastiin hakemaan kynttilää. Yhtään kynttilää ei kuitenkaan näyttänyt olleen jäljellä. Suntio sulki laatikon, mutta kuulikin rullaavan äänen. Hän avasi laatikon uudestaan ja siellä nurkassa makasi pieni kynttilä. Suntio otti sen käteensä ja vei kirkkosaliin. Hän laittoi sen lukupulpetin reunalla olevaan kynttiläänjalkaan ja sytytti sen. Hetkeen pieni kynttilä ei tajunnut mitä oli tapahtumassa. Pian se kuuli kuinka jouluevankeliumi alkoi.

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn…”

Pieni kynttilä tajusi luovansa valoa joulunsanomalle. Se nosti liekkiään niin, että sanaakaan ei jäänyt varjoon. Se tunti olevansa iso ja katseli kuinka jouluevankeliumi levisi koko kirkkosaliin.

Tähtipoika joulukalenteri

Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä ja sitä myöten ensimmäinen adventti. Samalla myös aukeaa ensimmäiset luukut joulukalentereista. Tähtipoika on myös yksi uusista kalentereista. Olen saanut kunnian nähdä hieman ennakkoa noista luukuista ja voin kyllä suositella 🙂

Ihanaa ja siunattua ensimmäistä adventtia jokaiselle

– Jani –

Tarina: Eksynyt leluhyllyillä

Tämän kertomuksen olen ottanut mikkelipäivä teemaisessa kirkkohetkessä. Olen itse soittanut kitaraa / ukulela taustalla kun olen kertonut kertomusta. Kautta merkki sen takia koska kesken ensimmäistä ryhmää kitaran olkahihnan kiinnike katkesi. Ukulele oli minulla kuitenkin mukana, joten vaihdoin siihen lennossa. Se itseasiassa sopi minusta tähän jopa paremmin kuin rämisevä kitarani.

Ajatus: Voimme olla toinen toisillemme enkelinä.

Tarvikkeet: Nainen, mies ja lapsi nukke. Mahdollisesti myös kangasta jolla voi pöydän peittää. Soitin mikäli haluat. Ei ole pakollista.

Alkuasetelma: Aseta pöytä niin, että kaikki näkevät sille. Laita nuket piiloon esim. pöydän taakse. Tämä siis jos kankaasi on tarpeesi suuri.

Eräässä talossa asuu pieni lapsi. (Nostetaan lapsi nukke esille.)

No hyvä on asuu samassa kodissa myös äiti ja isä. (Nostetaan heidätkin lapset vierelle) Päivät hän touhuaa kaikkea mitä lapset nyt touhuavat. Mitä tuo lapsi voisi tehdä aamu / päivällä / illalla / yöllä? Tästä voi tehdä pienen laulun esim. yksinkertaisella SO-MI laululla, kalevalalaisella  melodialla.

Eräänä lauantaiaamuna äiti ja isä kysyi haluaisiko lapsi lähteä kauppaan. Lapsihan tahtoi ja niin he hyppäsivät autoon ja lähtivät ajamaan kohti kauppaa.

Pyörät ne pyörivät ympäri -laulu.

Tuolla kauppa jo onkin. Isä parkkeerasi auton ja he lähtivät kävelemään kohti kauppaa.

Kävelen kävelen -laulu.

Kauppa olikin suuri. He kävelivät pitkin kauppaa.

Kävelen kävelen laulu. Pysäys, oho tuossahan on jauhoja, maitoa, leipää, telkkareita jne.

Korkeissa ja pitkissä hyllyissä oli mitä erilaisempia asioita. Yksi hylly oli kuitenkin kaikista houkuttelevin, leluhyllyt. Lapsi pysähtyi ja jäi katselemaan. Tuossahan mahtava rakennussarja ja tuossa uusi juna ja oi miten hieno pallo. Hetken katseltuaan lapsi näki sen. Lelun minkä hän ehdottomasti haluaisi.  Hän osoitti sormellaan sitä ja sanoi.

“Isä! Saanko tuollaisen.”

Kun hän nosti päänsä. Isää ollut missään. Äitiäkään ei näkynyt missään. Hän katsoi toisen hyllyn välistä. Sielläkään ei ollut oman äidin ja isän näköisiä aikuisia. Nyt alkoi itku jo tehdä tuloaan. Ennen kuin se kerkesi kunnolla alkaa, kuuli lapsi lempeän äänen viereltään. “Oletko lapsi hyvä eksynyt? Näytät hieman siltä.” Puhuja oli vanha mies. Lapsi nyökkäsi hieman.

“Näin minä hieman arvelin. Oletko täällä äidin tai isän kanssa vai kenties molempien?”

“Molempien.” Lapsi kuiskasi.

“Osaisitko kertoa minkä näköisiä vanhempasi on?”

“No isällä on ainakin parta ja tämän kokoinen maha. ( näyttää hieman pyöreää mahaa) Äidillä on mustat hiukset. Ei kun. Nyt ne taitaakin olla punaiset.”

“Muistaisitko heidän nimensä?”

Ne lapsi muistikin.

“Tiedätkö. Mennään tuonne info-pisteelle ja he voivat kuuluttaa vanhempasi. Haluatko ottaa kädestä kiinni, niin mennään yhdessä.” Lapsi otti ja niin he lähtivät kohti info-pistettä.

Kävele, kävelen. Ei olla ihan vielä perillä

Kävelen, kävelen. “Hei nyt keksin mikä auttaa harmiin.” Tuo vanha mies otti kaksi jäätelö mukaan jäätelöaltaasta.

Kävelen, kävelen. Kassa. Maksetaan ostokset ( rahan antaminen taikka luvun näppäileminen) Kohta ollaan jo perillä

Kävelen, kävelen. Vihdoin perillä.

Info-pisteessä työskentelee mukava rouva. Hän kuulutti vanhemmat ja pian isä ja äiti juoksivat paikalle. He halasivat lasta. Kiittivät todella paljon vanhaa miestä ja sanoivat häntä enkeliksi.

He huiskuttivat hyvästit. Lapsi perheineen nousi autoon. Ja ajoi kotiin.

Pyörät ne pyörivät -laulu nopeammalla tempolla.

Kotiovi häämötti. Avataan se. ( avaan kädellä ilma ovi ), mennään sisään ja suljetaan.

Näin onnellisesti päättyi tämän reissu. Meillä jokaisella on oma Enkeli jota ei yleensä näe, mutta se kuitenkin iloitsee kanssasi kun olet iloinen. Lohduttaa kun olet surullinen. Antaa rohkeutta kun olet arka. Ja kulkee vierelläsi minne sitten menetkin. Joskus voi toinen ihminen olla toiselle enkeli auttamalla, lohduttamalla, rohkaisemalla tai vaikka kävelemällä vain vieressä.

– Jani –

Kesäloma on kohta ohitse

ja samalla tämänkin blogin kesäloma loppuu. Aloitetaan vaikkapa pienellä kesäisellä blogimerkinnällä mikä löytyy myös työpaikkani nettisivulta myös. Hieman muikaten kuitenkin. Aloitetaan.

Olen pyörinyt ympyrää jo hyvän aikaa. Tarkastelen kaikkea mahdollista hyvin epäluuloisena. Oksakin voi olla jotain muuta kuin oksa. Viimein melkein tekisi mieli hyppiä ilosta kun aarre (muovipurkki) viimeinkin löytyy. Noita hetkiä on nyt kesälomalla jokunen jo koettu. Niinhän se on. Ihminen ei koskaan lopeta leikkimistä, leikit vain muuttuvat toisenlaisiksi.

 

Hetkinen.

 

Onkohan leikit sittenkään muuttuneet lapsuudesta? Edellä mainittu touhu nimittäin kuulostaa aivan aarteenmetsästykseltä. Sellaista se oikeastaan onkin. Muistatteko mitä olette lapsena pitäneet aarteina. Itse muistan kuinka kalastelin kissankulta hippuja hiekasta. Ei ollut ihan helppo homma. Toinen aarre oli isovanhempieni varastot jotka olivat täynnä kaikkea vanhaa, uutta ja mielenkiintoista.

Entä aikuisina? Mitä me aikuiset pidämme aarteena? Itselleni aarre voi olla mielenkiintoinen kirja, jokin hetki, tunnetila kun on tapahtunut jotain ihanaa, toinen ihminen kuten kerholainen, omat vanhemmat, oma puoliso, sukulaiset taikka joku ihan tuntematon tyyppi oikealla hetkellä. Aarre voi olla myös materiaa, mutta sitä emme täältä kuitenkaan mukaan saa. Tärkeämpää on vaalia materiattomia aarteita. Kauniita sanoja, kohteliaisuuksia, muistoja… Monta muuta mainitsinkin tuossa aiemmin jo. Materiattomissa aarteissa on sekin hyvä puoli, että kasvavat ja siirtyvät ihmiseltä ihmisille. Nuo aarteet varastoituvat taivaan aarrekammioihin.

 

Vaalikaamme siis aarteita joita kannattaa vaalia ja ei murehdita turhaan mikäli materia saa pienen kolauksen.

Ensi maanantaina päättyy tapahtumarikas kesäloma ja alkaa uusi työkausi. Mielenkiintoinen työkausi kylläkin, ei voi muuta sanoa.

Loppuun vielä pieni kevennys. Kävin Porkkalanniemessä ja minusta tuntui siltä, että tuo tiira tiirasi minua kesken valokuvauksen.

tiira_kurkkii

– Jani –

 

1 2 3 4