Iltasadut: Hiirenpolku Hupalaan

 

Tällä kertaa iltasatujen maailmassa tallataan hiirenpolkua pitkin Hupalaan tutustumaan Huru ja Hömelö-hiireen, Emppu Etsivään, Karpaloiseen, Ruusukauppiaaseen ja Häärösen hiiriperheeseen. Kirja koostuu tavallaan yhdestä kokonaisuudesta mikä kestää syksystä jouluun. Kirja on kuitenkin jaettu useampaan lyhyempään tarinaan, joten tätä pystyy lukemaan vaikka aika olisi hieman kortillakin. Tuo on tietenkin huono hetki lukea kirjaa, mutta jokainen varmaan tietää tunteen, että joskus olisi kiva saada ujutettua esim. kerhon loppuun yksi pieni satu. Toisaalta minun tekisi kauheasti mieli tehdä tästä projektin omainen juttu. Ehkäpä sen tänne kirjoittelen mikäli ehdin ja jaksan.

Tosiaan tämä kirja on Inkeri Karvosen ensimmäinen saturomaani minkä hän on kirjoittanut (vuonna 1978) ja jatkoa Hurun ja Hömelön tarinoille tuli vasta 2005. Tietenkin Inkeri oli kirjoittanut muitakin kirjoja tällä välillä, mutta hiiren polulle palattiin vasta pitkän ajan päästä. En ole vielä tuota kirjaa lukenut, mutta asia korjaantuu tässä jossain vaiheessa.

Nyt näkemiiin ensi kertaan

– Jani –

Iltasadut: Kate DiCamillo – Eetu Keinäsen seikkailut

Tällä kertaa vuorossa on Kate DiCamillon Eetu Keinäsen ihmeelliset seikkailut. Tämä kirja tarttui kirjastossa käsiini koska rakastin DiCamillon Desperon taru kirjaa. Odotukset olivat siis todella koholla, eikä turhaan. Luettuani kirjan silmiini kihosi kyynel. Kirja kertoo hienoihin asuihin sonnustautuneen posliinista tehdyn jänisnuken elämän tarinan, siis siihen pisteeseen mihin se kirjassa päättyy. Alussa Eetu oli omahyväinen, itseensä hyvin tyytyväinen ja mikäli saan sanoa aika mahdoton tapaus.

Eetun elämään mahtui paljon kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja ihmisiä jotka häntä rakastivat. Mitä sitten tapahtui tai keitä nuo ihmiset olivat saat selville mikäli luet tämän kirjan ja suositten mitä lämpimämmin tekemään niin.

Muista myös lukea tuo Desperon taru sekin on aivan valloittava kirja.

Tällaista tällä kertaa ja joku päivä taasen jotain aivan muuta 🙂

Musiikkihetki metsässä

Pidän työkseni myös kirkon avointa perhemuskaria – Vernerin laulubussia. Ajattelin jakaa kanssanne tämän hetkisen teemamme ohjelmarungon. Ai niin ja tuo Verneri on siis niskatappinukke minkä olen tehnyt Kansan Raamattuseuran nukketeatteri Sananjalan Merja Luukkosen vetämällä kurssilla. Suuri kiitos hänelle opeistaan 

Verneri on näistä herroista tuo oikean puolimmainen. Vasemmalla taasen istuu Eevertti.

Kesto: n. 30 minuuttia

Tavoite: Kehonhallinta, ääneen tutustuminen

Tarvikkeet: jumppapallo, Piilometsän säveliä-cd, kellopeli, kynttilä, musiikkiliikuntaperhe Ostinatot, cd-soitin.

Kulku:

Hei hei tule laulamaan

On sydän pieni kynttilällä + kynttilöiden sytytys + kellopeli Soitetaan ensin kellopelillä laulunmelodiaa ja sen jälkeen sytytetään kynttilä palamaan turvalliseen paikkaan.

Lastenvirsi: Jumalan kämmenellä

Pää olkapää peppu polvet varpaat

Liikutan musiikintahtiin pysäytetään välillä ja tervehditään naapuria, liike vaihtuu. Liikkuminen musiikkiliikunta perhe ostinaattojen avulla. Musiikkina: Metsäpolkka Käydään ensin läpi Ostinatojen perheestä isän, äidin ja tyttären liikkeet sekä näytetään kuvat. Tämän jälkeen lähdetään kävellen liikkeelle musiikin tahtiin.

Hiiripallo. Iso jumppapallo jota ensin liikutetaan rinkiä pitkin ja sitten niin, että yksi on keskellä ja palauttaa seuraavalle. Käydään kaikki läpi. Musiikki: Juoksee metsän hiiroset

Loppurentoutus: Musiikki Lauluoravasta + saippukuplat. Lapset saavat rikkoa niitä

Loppulaulu: Suljen ihanan soittorasian

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti ensi kerralla jotain muuta 🙂

Iltasadut 4: Paholaisen nokinen veli

Grimmin veljekset: Paholaisen nokinen veli

Tällä kertaa sukellamme sadun mukana suoraan helvettiin ja sieltä jälleen ylös kera virkaheitto sotilaan. Sotilas ei tiennyt mitä tekisi hengen pitimikseen ja törmäsi metsässä itseensä paholaiseen. Tämä tarjosi sotilaalle töitä hänen renkinään. Ehdot olivat kuitenkin aika pahat. Palvelusaika olisi seitsemän vuotta jonka aikana sotilas ei saanut peseytyä, kammata tukkaa, niistää nenää, leikata kynsiä eikä hiuksia, edes silmistä ei saanut pyyhkiä vettä. Sotilas suostui kun ei muutakaan voinut. Toimenkuvaan helvetissä kuului kohentaa tulta hornankattiloiden alla, siivota talo, viedä rikat oven taakse ja pitää kaikki järjestyksessä. Kattiloihin ei kuitenkaan saanut kurkistaa, sillä jos niin tekisi kävisi kalpaten.

Arvannette varmaan, että kyllähän sotilas uteliaisuuksissaan kurkisti kattiloihin ja niistä löytyi hänen vanhoja upseereitaan. Sotilas päättikin kohentaa jokaisen kattilan alusroihuja kunnolla, että nämä upseerit oikein kypsyisivät hornankattiloissa. Tätä hän ei kuitenkaan kertonut paholaiselle, mutta kysyessä myönsi asian. Paholainen kuitenkin katsoi asiaa läpi sormien koska sotilas oli lisännyt tulta upseerien kattiloiden alle. Nyt sotilas sai kerätä reppuunsa rikat ja palata takaisin maan päälle. Siellä rikat muuttuivatkin kullaksi. Vitsi oli kuitenkin, että sotilaan oli oltava saman näköisenä maanpinnalla kuin helvetistä lähtiessäänkin. Hänen oli myös kerrottava hänen tulleen helvetistä mikäli joku kysyi. Jos joku kysyi kuka hän oli, piti vastata: paholaisen nokinen veli ja oman itsensä herra. Majataloon sotilas ei meinannut päästä kun isäntä kammoksui sotilaan ulkomuotoa. Kultaa näyttäessään majatalon isäntä kuitenkin oikein avasi oven hänen huoneeseensa. Kullan tuo konna kuitenkin varasti. Sotilas huomasi asian ja palasi helvettiin kysymään apua paholaiselta. Tuolloin Paholainen siisti sotilaan ja käski hänen mennä sanomaan isännälle, että jos ei hän palauta kultaa sai hän itse tulla tulta kohentamaan sotilaan tilalle. Se onnistuikin. Sotilas, jota alettiin kutsumaan puolessa välissä satua Hannuksi, lähti kulkemaan kohti kotia vanha hurstimekko päällään ja kierteli soittelemassa. Sen taidon hän oli oppinut paholaisen luona. Vanha kuningas mieltyi soittoon ja lupasi Hannulle ensin vanhimman tyttärensä vaimoksi, mutta tämä kieltäytyi, nuorin taasen suistuikin. Näin Hannu, virhaheitto sotilas, paholaisen nokinen veli sai omakseen kuninkaan tyttären ja ajan päästä myös valtakunnan.

Tämä satu on jotenkin erikoinen siitä puolen, että paholainen kuvataan teoriassa hyväksi tyypiksi, joka auttoi ihmistä. Yleensä paholaislegendoissa ja taruissa vanha vihtahousua kuvataan kieroksi, joka aiheuttaa vain hankaluuksia vaikka toisin saattoi aluksi näyttää.  Näin siis niissä mitä olen itse lukenut. On perin mielenkiintoista lukea niitä vanhoja satuja ja tarinoita mitä Suomessakin on kerrottu paholaisesta. Muistaakseni ks. tarinoita on koottukin ainakin yhdeksi kirjaksi. En nyt vain muista minkä niminen moinen on. Laitan sen tähän alle, mikäli nimi palautuu mieleen.

Satu löytyy kirjasta Grimmin sadut II, Tuhkimo

Iltasadut 3: Kolme lintua & Elämänvesi

Grimmin veljekset: Kolme lintusta

Vasta eilen taisin harmitella, että haluaisin kohdata sadun jossa vanhin sisarussarjasta ei olisi aina se ilkeä. Kuinkas ollakaan heti seuraava satu minkä luin oli juurikin tällainen. Hieman huvittavaa voisin kait sanoa 🙂

Mistä sitten on sadussa kyse? Se kertoo Koiravuorella asuvasta kuninkaasta joka metsästysretkellä törmäsi kolmeen tyttäreen ministeriensä kanssa. Noista tytöistä tuli heille vaimot, vanhimman nai itse kuningas. Toiset sisaret eivät saaneet omia lapsia, mutta kuningatar sai pojan jonka otsassa oli hehkuvan punainen tähti otsassa. Toiset sisaret tulivat kateelliseksi ja heittivät pojan jokeen kun kuningas oli poissa ja väittivät kuningattaren synnyttäneen koiran. Heittäessään lapsen jokeen ilmaan lennähti lintu joka lauloi:

Valmis kuolemaan luottain tulevaan. Liljankukka valkea olet, poika sorea.”

Tämä toistui toisen kerran ja vielä kolmannenkin jolloin syntyi tyttö ja sisaret väittivät kuningattaren synnyttäneen kissan ja lintu laulu kolmannen kerran

Valmis kuolemaan luottain tulevaan. Liljankukka valkea olet, tyttö sorea.”

Silloin kuninkaalle riitti ja heitätti kuningattaren vankilaan jossa hän sai viettää vuosia. Lapset kuitenkin pelasti vanha kalastaja joka vaimonsa kanssa kasvatti heidät omina poikinaan. Eräänä päivänä kun vanhin poika oli jo varttunut, toiset kylän pojat kiusasivat häntä sanoen: Painu tiehesi, löytölapsi!”

Vanhan kalastajan oli kerrottava totuus ja  niin halusi jokainen lapsista vuorollaan lähteä etsimään vanhempiaan.

Tässä kohtaa kuitenkin tulee taas nuorin mukaan kuvaan sankarina. Mutta loput sadusta sinun pitää lukea itse, mikäli siis haluat tietää mitä sitten tapahtui.

Hyvin perinteinen satu tämä joka tapauksessa on. Selvästi tämä on jaeattavissa kahteen osaan menneisyyteen ja nykyisyyteen jolloin menneisyyttä lähdetään tutkimaan.

Grimmin veljekset: Elämänvesi

Olipa kerran kuningas, joka oli niin sairas ettei kukaan enää uskonut hänen jäävän henkiin.”

Näin alkaa satu elämänveden metsästyksestä ja seikkailijoina ovat kuninkaan kolme poikaa ja yllätys yllätys nuorin heistä pääsee taas sankariksi. Vuorotellen he lähtevät matkaan vastustuksesta huolimatta ja kohtaavat kääpiön, joka kyselee minne veljes on moisella kiireellä menossa. Vanhemmat veljet eivät vastanneet vaan tiuskahtivat:

Ei kuuluu sinulle, senkin tyhmä käppänä.” 

Jokainen varmasti arvaa, että ei moisesta mitään hyvää seurannut. Heidän matkansa katkesi, mutta en kerro miten.

Nuorin lähti viimeisenä matkaan ja vastasikin rehellisesti kääpiölle ja se auttoi häntä kertomalla mistä elämänvettä voisi löytää. Lumotun linnan pihalla olevasta kaivosta kääpiö kertoi vettä löytyvän ja antoi vielä sisäänpääsy ohjeet ja välineet. Yksi ohjeista oli, että nuorimman veljeksen oli päästävä pois linnasta ennen keskiyötä. (Mielenkiintoista miksi aina keskiyöllä. Se on tietenkin maagisen ja mystisen kuuloista, uuden ja vanhan raja sekä portti. Taisin vastata omaan kysymykseeni.)

Nuorin veli sai kuin saisikin elämänvettä, mutta kuinka kävi kun hän pyysi kääpiötä vapauttamaan vanhemmat veljensä. No se sinun pitää selvittää itse, mutta kerrottakoon sen verran, että nuorin veli saa lopuksi kauniin prinsessan käden. Mikä prinsessa ja kuinka ja mistä nuorin moisen kaunistuksen on löytänyt. Siinäpä jotain mitä en sinulle kerro. Tiedän olevani hieman inhottava, mutta joka tapauksessa ;)

Sadut löytyvät kirjsta: Grimmin sadut II, Tuhkimo

Iltasadut 2: Maahinen & Vanha Hildebrand

Iltasatu sarja jatkuu…

Grimmin veljekset: Maahinen

Olipa kerran rikas kuningas, jolla oli kolme tytärtä.” 

Aivan kuin olisin kuullut tämän ennenkin, mutta odottakaas… Kuningas rakasti kaikenlaisia kauniita puita, mutta yhtä hän rakasti kaikkein eniten. Hän langetti puulle kiroukset; joka puusta yhdenkin omenan ottaa, joutuu sadan sylen syvyyteen.

Pahaksi onneksi puun veren punaiset omenat olivat liian kova houkutus prinsessoille. Heti kun kolme tyttärtä olivat maistaneet puun omenaa, vajosivat he maan uumeniin.

“…ken toisi tyttäret hänelle takaisin, saisi yhden heistä vaimokseen.” antoi kuningas kuuluttaa. Matkaan lähti monet, muun muossa kolme metsästäjä veljestä. Matkallaan he törmäsivät pienen pieneen äijään joka pyysi leipää. Erinnäisten mutkien kautta tuo pienen pieni äijä auttoi nuorinta veljestä prinsessojen pelastuksessa. Kaksi muuta veljestä eivät olleet tästä hyvillään ja kuten perinteisesti pettivät nuorimman veljensä.

Lopussa on satujen tyyliin sopivasti onnellinen loppu, mutta se mitä kaikkea muuta sadussa tapahtui, saat lukea itse.

Tästäkin sadusta löytyy vanha opetus, että miten voi käydä tottelemattoman ja kuten perinteisesti, ohraisesti.  Myös nuorimman rohkeus pääsee reilusti esille. Näin isoveljenä joskus toivoisin näkeväni sadun missä isoveljet eivät aina joutuisi konnan rooliin. Toisaalta onneksi pienten ja nuorten puolta pidetään siitä huolimatta saduissa hyvin monesti. Ainakin klassisissa saduissa 🙂

Grimmin veljekset: Vanha Hildebrand

Olipa kerran isäntä ja emäntä. Ja kylän pappi oli mieltynyt emäntään ja aina toivonut saavansa edes kerran pitää kokonaisen päivän lystiä emännän kanssa kahdestaa, ja sehän olisi ollut emännällekin mieleen.”

Jo alku saa pyörittelemään päätään ja mielessään torumaan pappia ja emäntää. Sanotaan tämän sisällöstä sen verran, että kyllähän papin ja emännän onnistui hetki aikaa saada. Sitä kuinka kauan ja miten se päättyi on sitten aivan toinen asia. Suosittelen lukemaan, mutta ei liian ryppyotsaisesti kuten ei mitään muutakaan satua 🙂

Kummatkin sadut löytyvät kirjasta: Grimmin sadut II Tuhkimo

Iltasadut 1: Peluri-Hannu & Kultalapset

Tällä hetkellä käyn läpi Grimmin satujen toista kirjaa. Ensimmäinen on jo takana ja toinenkin jo hyvää matkaa edennyt.

Tällainen kansi siinä kirjassa on. Eilen luin kaksi satua.

Ensimmäinen oli nimeltään Peluri-Hannu. Se kertoi miehestä joka kärsi pahasta pelihimosta ja oli niin menettänyt kaiken omaisuutensa. Hän kuitenkin sai vieraiksi kaksi henkilöä, Pyhän Pietarin ja Meidän Herramme, jotka pyysivät päästä sisälle. Erinnäisten tapahtumien jälkeen vierailijat antoivat Peluri-Hannulle mahdollisuuden toivoa kolme toivomusta. Hän toivoi kortit ja nopat joilla ei voinut hävitä ja hedelmä puun josta ei päässyt alas ilman Hannun lupaa. Ne hän saikin vaikka vierailijat olivat toivoneet Hannun toivovan iankaikkista elämää taivaassa. En paljasta tässä mitä tämän jälkeen tapahtuu, mutta aika moinen ongelma oli kuitenkin edessä.

Mielenkiintoista miten paljon Gimmin saduissa on kristillisyydestä napattuja henkilöhahmoja ja teemoja. Tämä satu on myös hyvin surullinen kuvaus miten voi ihmisen käydä jos jokin ottaa liian suuren vallan itsestään. Hyvin ajankohtainenkin tämä valitettavasti on.

Toinen satu oli Kultalapset.

Tästä sadusta nousi monta teemaa. Ainakin sinnikkyys oli kantava teema niin kalastajan vaimon tivatessa kuka on heille suonut onnen saada hieno talo ja ruokaa, vaikka joka kerta kun oli saanut läpi tahtonsa, kaikki katosi. Myöskin siinä näkyy sinnikkyys, että toinen pariskunnan veljeksistä menee eteen päin ja ratkaisee haasteet koska joskus on tehtävä mitä on tehtävä.

Myöskin mitä haittaa saattaa olla mikäli tekee liian hätiköityjä päätöksiä. Saattaa onni jäädä vain ovelle.

Myöskin uskollisuus nousi vahvasti toisen veljen lähtiessä pelastamaan veljeänsä pulastava vaikka oli itse alussa kääntynyt kannoillaan takaisin kotiin.

Tämä satu tuntui hyvin tutulta, mutta olen huomannut Grimmin saduissa olevan hyvin paljon saman saturungon kierrätystä. Esimerkiksi tästä tuli selvästi mieleen satu miehestä, joka pyydysti myös puhuvan kalan (olikohan kampela tai jokin sellainen) mikä lupasi toteuttaa miehen toiveen. No mies toivoi hieman isompaa taloa ja niin tapahtuikin, mutta hänen vaimonsa ei ollut tyytyväinen vaan pyysi aina vain lisää ja lisää kunnes menetti kaiken. Tästäkin sadusta on vaikka mitä versioita, milloin vaimo haluaa olla jokin aina isompi: kuningas -> keisari -> paavi jne.

Tulipa tästä pitkä kirjoitus, mutta ehkä pääsit tänne loppuun asti :)

Mäyrämäki: Kelluva mysteeri

Mäyrämäessä jälleen tapahtuu. Oletteko valmiita.

Löydät sadun myös pdf-tiedostona tästä: Kelluva mysteeri

Tuosta tiedostosta löydät kuvitusta ja muutakin.

KELLUVA MYSTEERI

Kirjoittanut: Jani Suurnäkki ©

Mäyrämäkeä lämmitti itä-auringon säteet. Yksittäisiä eläimiä kuljeskeli haukotellen pitkin katuja. Mitä korkeammalle auringo ylti sitä enemmän täyttyi kadut myös askelista. Kylän vierellä virtaavan joen töyräällä kumarteli pöllö-tyttö. Pienen matkan päässä nurmikolla isompi pöllö, tytön isä, haukotteli ja hörppi teetä.

Isä, isä! Löysin tällaisen.” Pöllö tyttö huusi yhtäkkiä ja juoksi isänsä luokse.

Minkä oikein löysit.” Isä-pöllö sanoi ja tarkasteli silmälasien yli esinettä.

Tämähän on muovipurkki. Mistä sinä tyttöni olet tämän löytänyt.”

Pöllö-tyttö kertoi sen kelluneen joessa.

Isä-pöllö tarkasteli kulmiaan kurtistellen purkkia. Hetken hiljaa oltuaan totesi pöllö-tytölle:

Pitäisitkö tänään jokea silmällä. Tule kertomaan minulle heti, jos näet lisää tämän tapaista.”

Meni parisen tuntia ja Isä-pöllön korviin kantautui ääni. Sitä hän oli pelännyt. Kohta Pöllö-tyttö riensi ovesta sisään, muutaman muun lapsen pinkoessa kannoilla. Heillä oli mukanaan muovipussi ja jokin muu roska.

Meidän on mentävä Mäyrien luokse, tulkaa mukaani.” Isä-Pöllö sanoi. Pöllöt ja kylän lapset kiirehtivät Herra ja Rouva Mäyrän talolle.

Herra ja Rouva Mäyrä tarkastelivat olohuoneen pöydällä kasattuja tavaroita kulmia kurtistellen.

Sanoitteko, että nämä kelluivat joessa?” Herra Mäyrä sanoi kuin itselleen ja käyskenteli ympäri olohuonetta. Hän pysähtyi ikkunan luokse ja katseli hiljaa virtaavaa jokea kohti.

Meidän on selvitettävä mistä nuo roskat on peräisin. Jumala antoi veden lahjaksi kun maailma luotiin ja meidän tehtävämme on pitää siitä huolta. Me tarvitsemme puhdasta vettä.” Herra mäyrä tuumi.

Hän kääntyi ja katsoi kohti Isä-Pöllöä.

Kerää muutama kyläläinen ja lähtekää seuraamaan jokea. Epäilen suden tai ketun tekevän jälleen kolttosiaan.”

Seuraavana aamuna joen rantaan kokoontui Isä-Pöllö, Pöllö-tyttö ja Koira-Isä. Isä-Pöllö ei olisi halunnut tyttöään mukaan, mutta suostui pienen väittelyn jälkeen.

Matkan varrella he näkivät välillä jokea pitkin ajelehtivia roskia.

Puolisen tuntia kuljettuaan, he saapuivat Suden ja Ketun asuinalueille. Joukko kulki varovasti eteenpäin, ei tekisi mieli törmätä alueen asukkeihin. Missään ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään sudesta taikka ketusta. Juuri kun he olivat menossa tutkimaan aluetta lähempää, Pöllö-tyttö huomasi muovipurkin ajelehtivan joessa. Eikä se ollut lähtöisin suden ja ketun alueelta. Jokainen hämmentyi, jos ei susi ja kettu ole syypäitä, niin kuka sitten.

He hiipivät puiden suojissa läpi suden ja ketun pihapiirin ja jatkoiva jokea ylöspäin. Jonkin aikaa taivallettuaan heidät pysäytti paikoilleen odottamaton näky. Joen vierelle oli kasattu iso roskakasa. Ketään ei kuitenkaan näkynyt lähistöllä. Joukkio piiloutui kasvillisuuteen ja jäi odottamaan mahdollisia kasan kasaajia. Hetken odottamisen jälkeen Isä-Koira haukahti muille.

Katsokaa. Näkevätkö silmäni oikein. Eikö tuo ole varis ja se kantaa mukanaan jotain.” Varis pudotti joukkion katsellessa tavaran kasaan. Samalla kasaa pitkin vierähti sen huomaamatta roskia suoraan jokeen.

Variksen jälkeen paikalla saapui muitakin lintuja. Jokainen kantoi mukanaan roskia.

Silloin Isä-Pöllö nousi siivilleen piilosta. Siinä samassa kaikki muut linnut lopettivat touhunsa ja riensivät puiden oksille. Isä-Pöllön rauhoitteli lintuja. Keskusteltuaan niiden kanssa kävi ilmi, että linnut siivosivat omaa metsäänsä talven jäljiltä. Ne eivät meinanneet uskoa, kun pöllö kertoi roskien joutuivat jokeen ja sitä myöten heidän kyläänsä. He pohtivat pitkään mitä pitäisi tehdä. Pohdittuaan eläimet päättivät hankkia jostain itselleen paljon pusseja. Pussien löydyttyä koko joukko rupesi keräämään yhteistuumin roskia. Metallit ja lasit omiin pusseihin, kun kerran menivätkin eri paikkoihin. Päivä oli kääntynyt iltaan kun viimein kaikki roskat oli saatu pussitettua ja vietyä oikeille paikoille.

Eläinten joulurauha

Jänis pomppi henkeään haukkoen läpi kuusikon kettu kintereillään. Kettu toivoi kantavansa joulupöytään jänistä Á la kuusisto.

Jänis piiloutui metsätuvan ikkunan alla kasvavaan pensaaseen. Sen tarkkoihin korviin kiiri talon radiosta sanat: ”Tästä hetkestä lähtien julistettakoon alkavaksi eläinten joulurauha.”

Pah! Vai muka joulurauha!” Jänis tuhahti. ”Ole itse jahdattavana ja tule sitten sanomaan.”

Kettu tarkkaili tilannetta ruusupensaan toisella puolella. Se oli myös kuullut saman kuin jänis. Kettu kurkkasi uteliaisuuttaan ikkunasta, riemastui näkemästään ja loikkasi pensaan toiselle puolelle.

Se nappasi jänistä niskasta ja vastoin kaikkia olettamuksia, nosti sen katsomaan sisälle. Kettu laski jäniksen alas ja kuiskasi jotain sen korvaan. Se nyökkäsi ja kumpakin lähti omille teilleen.

Kuun valaistessa jänis ja kettu palasivat. Kummallakin oli perhe mukanaan. Kettu avasi ikkunan varovasti. Kaikki kiipesivät yhteistuumin sisälle, toinen toistaan auttaen. Keskellä huonetta seisoi pöytä. Sen vasemmalle puolelle kävi jänis perheineen ja oikealle kettu perheineen.

Kummatkin vahvistivat joulurauhan, ja upottivat yhdessä hampaat joulupöydän antimiin.

Valo ja varjo -hartaus

Teema ja ajatus: 

Jokaista voi pelottaa, mutta pelot voi voittaa. Jokainen meistä voi olla valo toiselle. Raamatussakin on monia kertomuksia kuinka pelot voi voittaa taikka valo voittaa. Yksi esimerkki tästä joulukertomuksen paimenet kedolla.

Materiaalit: 
Tyttönukke (Sofi), taskulamppu, valkoinen A3 – A2 kokoinen paksu paperi / kartonki (mieluummin koko vihko koska silloin on helpompi asettaa pystyyn), erilaisia pieniä esineitä, leluja ja pehmoleluja, pieni lasikulho, Lasten Raamattu tai muu kuvitettu Raamattu, Sofin varjomysteeri -satu. Tuo satu löytyy täältä Sofin varjomysteeri

Esivalmistelut: 
Asettele esineet ja lasimalja hieman piiloon josta ne on helppo ottaa esille. Aseta paperi vierellesi pystyyn esim. nojaamaan tuolia vasten. Ota myös taskulamppu esille. Valmistele alttari ja muut mitä tarvitset omiin alkurutiineihisi.

Kulku:

1. Aloita hetki omilla alkurutiineilla. Minulla ne ovat alkupulinat, alkukellojen kuuntelu, kynttilöiden sytytys ja laulu ja Jumalan kämmenellä -laulun laulaminen.

2. Esittele Sofi lapsille ja ala kertoa omaan suuhun sopivin sanoin Sofin varjomysteeri -satua.

3. Kun tulet kohtaan missä kerrotaan varjoista, pohdi lasten kanssa yhdessä mitä kaikenlaisia varjoja on olemassa.

4. Kun kerrot varjoteatterista ota vuorotellen erilaisia pehmoleluja ja esineitä sekä kokeilkaa miltä niiden varjot näyttävät. Laita esine paperin eteen ja valaise sitä taskulampulla. Kokeilkaa mitä tapahtuu kun valoa tai esinettä vetää kauemmaksi taikka lähemmäksi. Valaise esinettä myös eri kulmista. Kokeilkaa myös lasikulhoa. Lapset lasikulhon varjo kiehto ainakin minulla.

5. Jatka kertomista. Kun pääset kohtaan jossa Sofi miettii kuinka voisi auttaa varjoa pääsemään pelosta, pohdi lasten kanssa kuinka varjoa voisi auttaa pääsemään pelosta. Jonkin aikaa pohdittuanne kerro kuinka Sofi sai suostuteltua varjon pois nurkasta kokeilemaan valoa. Ota tässä vaiheessa taskulamppu ja kerro, että katsotaanpa onnistuiko Sofin suostuttelu. Kierrä taskulampun keilaa niin, että se ei heti osu Sofi-nukkeen vaan tavallaan varjo tulee kasvaen ja salaa. Kannattaa kokeilla ensin.

6. Kerro tämän jälkeen satu loppuun.

7. Lopuksi kerro kuinka myös Raamatusta löytyy monia kertomuksia rohkeudesta, pelkojen voittamisesta ja valosta. Voit käyttää esimerkkinä vaikka joulukertomuksen paimenten enkeleiden kohtaamista.

8. Laulakaa lopuksi jokin mukava valo laulu / leikki. Itse käytin erästä laulua minkä nimi on Valonsäde. Sen on kirjoittanut Hannele Huovi ja säveltänyt Soili Perkiö. Sitä ei ole kuitenkaan vielä julkaistu, jotenka joudut sitä vielä odottelemaan, ellet ole sitä jotakin kautta onnistunut saamaan haltuusi ennen sitä.

1 2 3 4 5