Hyvää joulua: Ruuben-enkeli ja kettu

Hyvää joulu kaikille teille rakkaat lukijat pienen joulusadun saattelemana 🙂

lyhdyt

Ruuben-enkeli ja kettu

(c) Jani Suurnäkki

Ruuben-enkeli lensi metsässä pujotellen puiden väleissä, tehden voltteja ja lentäen niin lähellä latvoja, että ne kutittavat hänen varpaitaan. Välillä hän auttoi metsän asukkaita kun he sitä tarvitsitsivat ja jälleen jatkoi lentämistään. Niin kului Ruubenin päivät eikä hän tiennyt mikä olisi voinut olla parempaa.

Eräänä iltana kun ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat taivaalla, Ruuben lensi tarkkailemaan metsän laidalla asuvia ihmisiä. Ihmiset olivat laittaneet ikkunoihin ja pihapuihin kirkkaita, vihreitä, punaisia, keltaisia ja vaikka minkävärisiä valoja. Kun Ruuben kurkisti sisälle, hän näki ihmisten koristelevan talojaan kynttilöin, tontuin ja kaikella muulla kauniilla. Ruuben ei ymmärtänyt miksi ihmiset toimivat niin. Silloin hän huomasi liikettä erään talon pihalta. Isä oli ulkona lapsensa kanssa. Puolivälissä pihaa isä pysähtyi ja osoitti taivaalle. Hän kertoi lapselle kuinka kauan aikaa sitten syntyi uusi tähti. Enempää Ruuben ei kuullut, sillä isä ja lapsi siirtyivät sisälle. Ruuben lensi metsän ylle ja laskeutui männyn latvaan. Häntä mietitytti miksi aikanaan syntyi uusi tähti taivaalle. Sitä miettiessään Ruuben huomasi männyn ohi juoksevan ketun. Ruuben kysyi tietääkö kettu miksi syntyi uusi tähti taivaalle. Kettukaan ei tiennyt, mutta se lupasi ottaa selvää. Kettu lähti juoksemaan.

Se juoksi pitkin metsää, ui yli meren, juoksi teiden varsilla ja kipusi vuorien yli. Pysähtyessään kysymään, kukaan ei tiennyt miksi uusi tähti oli syntynyt taivaalle. Eräänä päivänä kun kettu oli juossut pitkän päivän pitkin niittyjä, vastaan tuli paimen. Kettu kysyi paimenelta tiesikö hän miksi uusi tähti oli syntynyt. Paimen kertoi, että aikoinaan syntyi kuningas, pieni lapsi tallin nurkkaan eikä lapsi ollut mikä tahansa lapsi vaan Jumalan oma poika. Kettu kiitti paimenta ja lähti kotimatkalle. Se juoksi pitkän päivän läpi niityn, kiipesi yli vuorten, juoksi teiden varsilla, ui yli meren ja juoksi pitkin metsää kotiin asti. Sieltä kettu löysi Ruubenin ja kertoi miksi uusi tähti oli syntynyt taivaalle. Tuon jälkeen kettu livahti takaisin metsän siimekseen. Kuinka Ruuben oli unohtanut. Uusi tähti tarkoitti sitä, että Jeesus syntyi pienessä tallissa. Siksi ihmiset laittavat kotinsa niin kauniiksi. He odottavat joulua. Niiltä sijoiltaan Ruuben lensi metsään valmistelemaan sitä joulun odotukseen

( Satu on saanut vaikutteensa Neitsy Maarian virren osasta )

– Jani –

Satu: Jänistyttö ja uusi ystävä

Hups. Onpa tullut taukoa edelliseen postaukseen. Tässä tulisi nyt kuitenkin uusi tarina ystävyydestä. Olen tehnyt tämän pohjalta pienen varjoteatteriesityksen jota kävin pitämässä. Toimi todella kivasti lasten kanssa. Lopuksi laulettiin ja leikittiin vielä Matkimisleikki (Sinä olet siellä ja minä olen täällä). Se löytyy Missä ilo asustaa cd:ltä ja nuotti löytyy Nuotteja nimisestä kirjasta.

JÄNISTYTTÖ JA UUSIYSTÄVÄ

Päästäksemme tarinan syntysijoille, meidän on lähdettävä matkalle. Ensin on ylitettävä meri, joka kuohuaa ja aaltoilee. Kun olemme päässeet meren yli, päädymme rannalle. Rannalta lähdemme metsään, jossa tuuli kahisuttaa lehtiä ja sammaleet tuoksuvat. Hetken käveltyämme saavumme kylän. Tuosta kylästä voit löytää rouva ja herra Mäyrän, vanhan Merihiiren taikka pöllöperheen, jolle on syntynyt uusi lapsi. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro kenestäkään heistä. Tämä kertoo jänisperheen tytöstä, siitä kaikkein villeimmästä. Jänistyttö rakasti pomppimista ja tanssimista. Yksi hänen lempileikeistään on piiloleikki. Eräänä marraskuisena päivä hän oli pomppinut, tanssinut ja leikkinyt koko päivän ja oli väsynyt. Sinä iltana jänistyttö katseli ikkunasta ulos ja kuinka lumi leijaili hiljakseen taivaalta. Jänistyttö toivoi, että aamulla maanpinnalla olisi lumikerros. Seuraavana aamuna hän heräsi ja näki, että lunta oli maassa juuri ja juuri sen verran, että voisi laskea mäkeä. Niinpä jänistyttö otti pulkkansa ja kiiruhti ovesta ulos. Hän pomppi suurimmalle mäellä minkä kylästä löysi. Hän kiipesi sen huipulle, asettui istumaan pulkkaan ja laski. Eikä vain kerran vaan kolme kertaa. Jänistyttö olisi varmaan laskenut useammankin kerran ellei hän olisi kuullut ääntä. Aivan kuin joku itkisi. Jänistyttö päätti etsiä äänen pitäjän. Hän kiipesi mäen päälle ja huhuili, mutta ei nähnyt ketään. Hän hyppi alarinteelle ja huhuili, mutta ei sielläkään ollut ketään. Jänistyttö oli jo luovuttamassa kunnes näki vilauksen jostakin lumivallin takaa.

”Hei tule esiin.” Jänistyttö sanoi. Ei vastausta.

”Tule vain esille. Ihan rohkeasti. En minä sinua pure. Pidän enemmän porkkanoista.”

Hitaasti lumivallin takaa asteli keinuvin askelin esille pieni pingviini.

”Hei tulithan sinä. Sinäkö äsken itkit?” Jänistyttö kysyi. Pieni pingviini nyökkäsi.

”Kuka sinä olet? Minä olen jänistyttö.”

”Minä on olen pingviini.” Pieni pingviini sanoi hiljaa ja katseli räpylöitään.

”Olen juuri muuttanut tänne ja olen aivan yksin. Kylän lapset eivät halunneet leikkiä minun kanssani.” Se jatkoi hiljaa.

”Outoa.” Jänistyttö sanoi. ”Yleensä he leikkivät kaikkien kanssa. Mistä muuten olet kotoisin?”

”Olen kaukaa etelästä.”

”Etelästä! Siellä on varmaan lämmintä ja hiekkarantoja sekä palmupuita.” Jänistyttö sanoi ja laittoi silmät kiinni ja kuvitteli hyppivänsä hiekkarannalla.

”Itseasiassa tulen niin etelästä, että siellä on kokoajan pakkasta, lunta ja jäätä.”

”Oho!” Jänistyttö sanoi ja avasi jälleen silmänsä. ”Sittenhän osaat varmasti laskea mäkeä.”

”Osaan.” Pieni pingviini sanoi ja katseli jälleen räpylöitään.

”Hienoa. Tule minun kanssani tuonne huipulle. Voidaan vaikka laskea yhdessä pulkallani.”

Pieni pingviini ilahtui ehdotuksesta ja niin he kiipesivät huipulle. Istuivat samaan pulkaan ja laskivat alas. Eikä vain kerran, vaan niin monta kertaa etteivät he enää kyenneet niitä laskemaan. Kun metsässä alkoi hämärtyä, he palasivat yhdessä kylään. Kylässä he leikkivät vielä hetken piilosta, jonka jälkeen he lähtivät koteihinsa. Illalla jänistyttö katseli ikkunasta ja ajatteli uutta ystäväänsä. Aamulla hän esittelisi pienen pingviinin muille lapsille. Niin kävikin. Eikä siitä päivästä lähtien pienen pingviinin tarvinnut olla yksin.

(c) Jani Suurnäkki

Ihanaa joulunodotusta teille kaikille 🙂

– Jani –

Tarina: Eksynyt leluhyllyillä

Tämän kertomuksen olen ottanut mikkelipäivä teemaisessa kirkkohetkessä. Olen itse soittanut kitaraa / ukulela taustalla kun olen kertonut kertomusta. Kautta merkki sen takia koska kesken ensimmäistä ryhmää kitaran olkahihnan kiinnike katkesi. Ukulele oli minulla kuitenkin mukana, joten vaihdoin siihen lennossa. Se itseasiassa sopi minusta tähän jopa paremmin kuin rämisevä kitarani.

Ajatus: Voimme olla toinen toisillemme enkelinä.

Tarvikkeet: Nainen, mies ja lapsi nukke. Mahdollisesti myös kangasta jolla voi pöydän peittää. Soitin mikäli haluat. Ei ole pakollista.

Alkuasetelma: Aseta pöytä niin, että kaikki näkevät sille. Laita nuket piiloon esim. pöydän taakse. Tämä siis jos kankaasi on tarpeesi suuri.

Eräässä talossa asuu pieni lapsi. (Nostetaan lapsi nukke esille.)

No hyvä on asuu samassa kodissa myös äiti ja isä. (Nostetaan heidätkin lapset vierelle) Päivät hän touhuaa kaikkea mitä lapset nyt touhuavat. Mitä tuo lapsi voisi tehdä aamu / päivällä / illalla / yöllä? Tästä voi tehdä pienen laulun esim. yksinkertaisella SO-MI laululla, kalevalalaisella  melodialla.

Eräänä lauantaiaamuna äiti ja isä kysyi haluaisiko lapsi lähteä kauppaan. Lapsihan tahtoi ja niin he hyppäsivät autoon ja lähtivät ajamaan kohti kauppaa.

Pyörät ne pyörivät ympäri -laulu.

Tuolla kauppa jo onkin. Isä parkkeerasi auton ja he lähtivät kävelemään kohti kauppaa.

Kävelen kävelen -laulu.

Kauppa olikin suuri. He kävelivät pitkin kauppaa.

Kävelen kävelen laulu. Pysäys, oho tuossahan on jauhoja, maitoa, leipää, telkkareita jne.

Korkeissa ja pitkissä hyllyissä oli mitä erilaisempia asioita. Yksi hylly oli kuitenkin kaikista houkuttelevin, leluhyllyt. Lapsi pysähtyi ja jäi katselemaan. Tuossahan mahtava rakennussarja ja tuossa uusi juna ja oi miten hieno pallo. Hetken katseltuaan lapsi näki sen. Lelun minkä hän ehdottomasti haluaisi.  Hän osoitti sormellaan sitä ja sanoi.

“Isä! Saanko tuollaisen.”

Kun hän nosti päänsä. Isää ollut missään. Äitiäkään ei näkynyt missään. Hän katsoi toisen hyllyn välistä. Sielläkään ei ollut oman äidin ja isän näköisiä aikuisia. Nyt alkoi itku jo tehdä tuloaan. Ennen kuin se kerkesi kunnolla alkaa, kuuli lapsi lempeän äänen viereltään. “Oletko lapsi hyvä eksynyt? Näytät hieman siltä.” Puhuja oli vanha mies. Lapsi nyökkäsi hieman.

“Näin minä hieman arvelin. Oletko täällä äidin tai isän kanssa vai kenties molempien?”

“Molempien.” Lapsi kuiskasi.

“Osaisitko kertoa minkä näköisiä vanhempasi on?”

“No isällä on ainakin parta ja tämän kokoinen maha. ( näyttää hieman pyöreää mahaa) Äidillä on mustat hiukset. Ei kun. Nyt ne taitaakin olla punaiset.”

“Muistaisitko heidän nimensä?”

Ne lapsi muistikin.

“Tiedätkö. Mennään tuonne info-pisteelle ja he voivat kuuluttaa vanhempasi. Haluatko ottaa kädestä kiinni, niin mennään yhdessä.” Lapsi otti ja niin he lähtivät kohti info-pistettä.

Kävele, kävelen. Ei olla ihan vielä perillä

Kävelen, kävelen. “Hei nyt keksin mikä auttaa harmiin.” Tuo vanha mies otti kaksi jäätelö mukaan jäätelöaltaasta.

Kävelen, kävelen. Kassa. Maksetaan ostokset ( rahan antaminen taikka luvun näppäileminen) Kohta ollaan jo perillä

Kävelen, kävelen. Vihdoin perillä.

Info-pisteessä työskentelee mukava rouva. Hän kuulutti vanhemmat ja pian isä ja äiti juoksivat paikalle. He halasivat lasta. Kiittivät todella paljon vanhaa miestä ja sanoivat häntä enkeliksi.

He huiskuttivat hyvästit. Lapsi perheineen nousi autoon. Ja ajoi kotiin.

Pyörät ne pyörivät -laulu nopeammalla tempolla.

Kotiovi häämötti. Avataan se. ( avaan kädellä ilma ovi ), mennään sisään ja suljetaan.

Näin onnellisesti päättyi tämän reissu. Meillä jokaisella on oma Enkeli jota ei yleensä näe, mutta se kuitenkin iloitsee kanssasi kun olet iloinen. Lohduttaa kun olet surullinen. Antaa rohkeutta kun olet arka. Ja kulkee vierelläsi minne sitten menetkin. Joskus voi toinen ihminen olla toiselle enkeli auttamalla, lohduttamalla, rohkaisemalla tai vaikka kävelemällä vain vieressä.

– Jani –

Nuotti: Karhun talviunilaulu

Nyt sain viimeinkin nuotinnettua Karhun talviunilaulun minkä olin säveltänyt tähän näytelmään.

Lisäsin lauluun vielä kolmannen säkeistön. Siinä karhua herätellään talviunia uneksimasta.

Laulun voit ladata tästä linkistä pdf-muodossa: Karhun talviunilaulu

Video kappaleesta tulee kunhan sen ehdin jossain vaiheessa tehdä.

Nyt voi varmaan jo sanoa, että kevät on harpannut aimo askeleen eteenpäin. Joten iloista kevätviikonloppua jokaiselle 🙂

– Jani –

Pienen pisaran ensimmäinen matka

Olen tällä hetkellä päässyt syventymään kynttilänpäivän teemoihin ja siitä on mm. kummunnut pieni satu kasteesta. Tämän sadun päähahmona seikkailee pieni vesipisara.

pikkupisara

Korkealla taivaalla seilaa suuri pilvi. Sinä et näe pilven sisälle, mutta siellä pilvessä on lukemattomien vesipisaroiden maja. Yksi niistä on tarinamme sankari. Tuo pisara odotti malttamattomana suurta hetkeään. Pian hän monien muiden kanssa pääsee laskeutumaan maan päälle. Sitä kyytiä kannatti odottaa. Pian hetki koitti.

Pieni pisara meni pilvenreunalle ja hyppäsi kohti maata. Matka oli hurja. Toiset pisarat lauloivat, toiset tanssivat ja kolmannet tekivät kumpaakin yhtäaikaa. Pian ne osuivat maahan, kuka lehdelle kuka kalliolle, kuka taasen kukan terälehdelle. Pieni pisaramme päätyi kalliossa olevalle pienelle syvennykselle. Kun kaikki pisarat olivat päässeet maahan, huomasi pisaramme, että kalliossa oli pieni rako. Se meni tutkimaan sitä ja päätyi syvälle maan alle. Hetkeen se ei nähnyt muuta kuin edessä olevan kaverin. Pian pisaroita saapui enemmän ja enemmän ja enemmän. Itseasiassa pisarasta tuntui kuin olisi joutunut mereen tai ainakin järveen. Se tunsi kuinka jokin veti sitä ja muita pisaroita mukanaan aina vain nopeammin. Pisaran korvissa kohisi, kunnes äkkiä oli rauhallista ja valoisaa.

Se katseli ympärilleen ja ihmetteli. Se näki esineitä, ihmisiä. Vanhemmat pisarat kertoivat, että he olivat lasimaljassa. Jonkin ajan päästä tummaan pukuun sonnustautunut ihminen laski kätensä maljaan samalla nostaen pikku pisarankin. Hän laski vettä vauvan pään päälle. Niin tapahtui vielä kaksi kertaa. Kolmannella kerralla pikku pisara pääsi toistamiseen ylös. Tuo tummiin pukeutunut ihminen oli pappi tai niin pisara kuuli hän kutsuttava. Pappi puhui jotain kasteesta ja siitä kuinka siinä päästään osaksi suurta kristittyjen perhettä, seurakuntaa. Tilanteessa oli jotain jännittävää, mutta samalla rauhoittavaa. Pikku pisara katseli, kuunteli ja ihmetteli ihmisiä, tuota pappia ja erityisesti pientä vauvaa.

Illalla perheen äiti otti maljan, meni ulos ja kaatoi veden, pikku pisara mukanaan, punakukkaisen ruusupensaan juureen. Pikku pisara tunsi itsensä hyvin onnelliseksi, olihan hän saanut olla mukana suureen perheeseen liittämisessä. Aikaa kului ja aamulla pikku pisara tunsi kuinka häntä vietiin ylös pitkin ruusun vartta. Jonkin aikaa siitä, se lennähti muiden kanssa hienona höyrynä ruusun lehdiltä takaisin kohti taivasta ja uutta pilveä. Sitä jännitti mitä seikkailuja se pääsisi kokemaan seuraavalla kerralla, kun jälleen laskeutuisi pilvestä alas maahan.

(c) Jani Suurnäkki

Musiikkihetki metsässä

Pidän työkseni myös kirkon avointa perhemuskaria – Vernerin laulubussia. Ajattelin jakaa kanssanne tämän hetkisen teemamme ohjelmarungon. Ai niin ja tuo Verneri on siis niskatappinukke minkä olen tehnyt Kansan Raamattuseuran nukketeatteri Sananjalan Merja Luukkosen vetämällä kurssilla. Suuri kiitos hänelle opeistaan 

Verneri on näistä herroista tuo oikean puolimmainen. Vasemmalla taasen istuu Eevertti.

Kesto: n. 30 minuuttia

Tavoite: Kehonhallinta, ääneen tutustuminen

Tarvikkeet: jumppapallo, Piilometsän säveliä-cd, kellopeli, kynttilä, musiikkiliikuntaperhe Ostinatot, cd-soitin.

Kulku:

Hei hei tule laulamaan

On sydän pieni kynttilällä + kynttilöiden sytytys + kellopeli Soitetaan ensin kellopelillä laulunmelodiaa ja sen jälkeen sytytetään kynttilä palamaan turvalliseen paikkaan.

Lastenvirsi: Jumalan kämmenellä

Pää olkapää peppu polvet varpaat

Liikutan musiikintahtiin pysäytetään välillä ja tervehditään naapuria, liike vaihtuu. Liikkuminen musiikkiliikunta perhe ostinaattojen avulla. Musiikkina: Metsäpolkka Käydään ensin läpi Ostinatojen perheestä isän, äidin ja tyttären liikkeet sekä näytetään kuvat. Tämän jälkeen lähdetään kävellen liikkeelle musiikin tahtiin.

Hiiripallo. Iso jumppapallo jota ensin liikutetaan rinkiä pitkin ja sitten niin, että yksi on keskellä ja palauttaa seuraavalle. Käydään kaikki läpi. Musiikki: Juoksee metsän hiiroset

Loppurentoutus: Musiikki Lauluoravasta + saippukuplat. Lapset saavat rikkoa niitä

Loppulaulu: Suljen ihanan soittorasian

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti ensi kerralla jotain muuta 🙂

Mäyrämäki: Kelluva mysteeri

Mäyrämäessä jälleen tapahtuu. Oletteko valmiita.

Löydät sadun myös pdf-tiedostona tästä: Kelluva mysteeri

Tuosta tiedostosta löydät kuvitusta ja muutakin.

KELLUVA MYSTEERI

Kirjoittanut: Jani Suurnäkki ©

Mäyrämäkeä lämmitti itä-auringon säteet. Yksittäisiä eläimiä kuljeskeli haukotellen pitkin katuja. Mitä korkeammalle auringo ylti sitä enemmän täyttyi kadut myös askelista. Kylän vierellä virtaavan joen töyräällä kumarteli pöllö-tyttö. Pienen matkan päässä nurmikolla isompi pöllö, tytön isä, haukotteli ja hörppi teetä.

Isä, isä! Löysin tällaisen.” Pöllö tyttö huusi yhtäkkiä ja juoksi isänsä luokse.

Minkä oikein löysit.” Isä-pöllö sanoi ja tarkasteli silmälasien yli esinettä.

Tämähän on muovipurkki. Mistä sinä tyttöni olet tämän löytänyt.”

Pöllö-tyttö kertoi sen kelluneen joessa.

Isä-pöllö tarkasteli kulmiaan kurtistellen purkkia. Hetken hiljaa oltuaan totesi pöllö-tytölle:

Pitäisitkö tänään jokea silmällä. Tule kertomaan minulle heti, jos näet lisää tämän tapaista.”

Meni parisen tuntia ja Isä-pöllön korviin kantautui ääni. Sitä hän oli pelännyt. Kohta Pöllö-tyttö riensi ovesta sisään, muutaman muun lapsen pinkoessa kannoilla. Heillä oli mukanaan muovipussi ja jokin muu roska.

Meidän on mentävä Mäyrien luokse, tulkaa mukaani.” Isä-Pöllö sanoi. Pöllöt ja kylän lapset kiirehtivät Herra ja Rouva Mäyrän talolle.

Herra ja Rouva Mäyrä tarkastelivat olohuoneen pöydällä kasattuja tavaroita kulmia kurtistellen.

Sanoitteko, että nämä kelluivat joessa?” Herra Mäyrä sanoi kuin itselleen ja käyskenteli ympäri olohuonetta. Hän pysähtyi ikkunan luokse ja katseli hiljaa virtaavaa jokea kohti.

Meidän on selvitettävä mistä nuo roskat on peräisin. Jumala antoi veden lahjaksi kun maailma luotiin ja meidän tehtävämme on pitää siitä huolta. Me tarvitsemme puhdasta vettä.” Herra mäyrä tuumi.

Hän kääntyi ja katsoi kohti Isä-Pöllöä.

Kerää muutama kyläläinen ja lähtekää seuraamaan jokea. Epäilen suden tai ketun tekevän jälleen kolttosiaan.”

Seuraavana aamuna joen rantaan kokoontui Isä-Pöllö, Pöllö-tyttö ja Koira-Isä. Isä-Pöllö ei olisi halunnut tyttöään mukaan, mutta suostui pienen väittelyn jälkeen.

Matkan varrella he näkivät välillä jokea pitkin ajelehtivia roskia.

Puolisen tuntia kuljettuaan, he saapuivat Suden ja Ketun asuinalueille. Joukko kulki varovasti eteenpäin, ei tekisi mieli törmätä alueen asukkeihin. Missään ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään sudesta taikka ketusta. Juuri kun he olivat menossa tutkimaan aluetta lähempää, Pöllö-tyttö huomasi muovipurkin ajelehtivan joessa. Eikä se ollut lähtöisin suden ja ketun alueelta. Jokainen hämmentyi, jos ei susi ja kettu ole syypäitä, niin kuka sitten.

He hiipivät puiden suojissa läpi suden ja ketun pihapiirin ja jatkoiva jokea ylöspäin. Jonkin aikaa taivallettuaan heidät pysäytti paikoilleen odottamaton näky. Joen vierelle oli kasattu iso roskakasa. Ketään ei kuitenkaan näkynyt lähistöllä. Joukkio piiloutui kasvillisuuteen ja jäi odottamaan mahdollisia kasan kasaajia. Hetken odottamisen jälkeen Isä-Koira haukahti muille.

Katsokaa. Näkevätkö silmäni oikein. Eikö tuo ole varis ja se kantaa mukanaan jotain.” Varis pudotti joukkion katsellessa tavaran kasaan. Samalla kasaa pitkin vierähti sen huomaamatta roskia suoraan jokeen.

Variksen jälkeen paikalla saapui muitakin lintuja. Jokainen kantoi mukanaan roskia.

Silloin Isä-Pöllö nousi siivilleen piilosta. Siinä samassa kaikki muut linnut lopettivat touhunsa ja riensivät puiden oksille. Isä-Pöllön rauhoitteli lintuja. Keskusteltuaan niiden kanssa kävi ilmi, että linnut siivosivat omaa metsäänsä talven jäljiltä. Ne eivät meinanneet uskoa, kun pöllö kertoi roskien joutuivat jokeen ja sitä myöten heidän kyläänsä. He pohtivat pitkään mitä pitäisi tehdä. Pohdittuaan eläimet päättivät hankkia jostain itselleen paljon pusseja. Pussien löydyttyä koko joukko rupesi keräämään yhteistuumin roskia. Metallit ja lasit omiin pusseihin, kun kerran menivätkin eri paikkoihin. Päivä oli kääntynyt iltaan kun viimein kaikki roskat oli saatu pussitettua ja vietyä oikeille paikoille.

Eläinten joulurauha

Jänis pomppi henkeään haukkoen läpi kuusikon kettu kintereillään. Kettu toivoi kantavansa joulupöytään jänistä Á la kuusisto.

Jänis piiloutui metsätuvan ikkunan alla kasvavaan pensaaseen. Sen tarkkoihin korviin kiiri talon radiosta sanat: ”Tästä hetkestä lähtien julistettakoon alkavaksi eläinten joulurauha.”

Pah! Vai muka joulurauha!” Jänis tuhahti. ”Ole itse jahdattavana ja tule sitten sanomaan.”

Kettu tarkkaili tilannetta ruusupensaan toisella puolella. Se oli myös kuullut saman kuin jänis. Kettu kurkkasi uteliaisuuttaan ikkunasta, riemastui näkemästään ja loikkasi pensaan toiselle puolelle.

Se nappasi jänistä niskasta ja vastoin kaikkia olettamuksia, nosti sen katsomaan sisälle. Kettu laski jäniksen alas ja kuiskasi jotain sen korvaan. Se nyökkäsi ja kumpakin lähti omille teilleen.

Kuun valaistessa jänis ja kettu palasivat. Kummallakin oli perhe mukanaan. Kettu avasi ikkunan varovasti. Kaikki kiipesivät yhteistuumin sisälle, toinen toistaan auttaen. Keskellä huonetta seisoi pöytä. Sen vasemmalle puolelle kävi jänis perheineen ja oikealle kettu perheineen.

Kummatkin vahvistivat joulurauhan, ja upottivat yhdessä hampaat joulupöydän antimiin.

Satu: Sofin varjomysteeri

Tässä kuitenkin olisi yksi satu teille jota käytetään Valo ja varjo -hartaudessa. Se löytyy tästä linkistä: Sofin varjomysteeri hartaus

Sofin varjomysteeri

Aurinko paistaa viisivuotiaan Sofin ikkunasta sisään valaisten koko huoneen. Pihavaahteran viimeiset punaisen kirjavat lehdet havisevat ikkunan takana itsepintaisesti kiinni puussa. Sofi asuu vanhassa, kaksikerroksisessa puutalossa. Tuona aamuna Sofi venytteli pitkään että hartaasti ja kun hän liukui pois peiton alta häntä hyrisytti. Jokainen vanhassa puutalossa asunut tietää kuinka kylmän yön jälkeen talo on vielä viileä aamulla.

Kun Sofi otti muutaman askeleen, hänestä tuntui aivan kuin jokin olisi puuttunut. Mitään ei kuitenkaan tuntunut hävinneen. Tunne ei hälvennyt aamupalallakaan eikä edes silloin kun isä vei Sofin päiväkotiin.

Päiväkodissa oli valon ja varjon juhla. Ryhmässä tutustuttiin erilaisiin varjoihin. Varjojahan on vaikka kuinka paljon, on sateenvarjoja, päivävarjoja, leikkivarjoja, pieniä varjoja, isoja varjoja, miesten varjoja, naisten varjoja, lelujen varjoja ja niin päin pois.
Myös varjoteatteria päästiin kokeilemaan. Innostuneena varjoista ja valoista Sofi tuli uteliaaksi miltä hänen oma varjonsa näyttäisi. Silloin Sofi tajusi mikä puuttuvan asian tunteen oli aamulla nostattanut. Hänen varjonsa oli kadonnut. Sofi etsi sitä joka paikasta, mutta ei vain löytänyt sitä.

Kun hoitopäivän loputtua hän kertoi isälleen varjon katoamisesta isä ei uskonut. Kotona äitikään ei uskonut Sofia. Moinen harmitti niin, että Sofi meni murjottamaan omaan huoneeseensa. Ei sitä kovinkaan kauan kestänyt vaan tyttö sisuuntui ja päätti ruveta etsimään varjoaan. Hän päätteli varjon piilottelevan huoneessa, koska siellä se oli näkynyt edellispäivänä. Sofi kurkki sängyn alle, kaappeihin ja lelulaatikoihin. Varjoa vain ei näkynyt. Yhtäkkiä Sofi kuuli hiljaista niiskutusta huoneen laitimmaisesta nurkasta. Se oli niin pientä ääntä ettei moista ole ennen siinä talossa kuultukkaan. Sofi kuiskasi hiljaa nurkkaan: ”Kuka siellä on?”
Nyyhkytys lakkasi saman tein ja nurkasta kuului tuulen hento kuiskaus.
”Olen sinun varjosi.”

Sofi ihmetteli, mitä kummaa varjo siellä nurkassa kyhjötti eikä ollut hänen seuranaan, kuten tavallisesti. Varjo kertoi Sofille pelästyneensä kirkasta valoa aamulla ja piiloutuneensa sinne nurkkaan.
Sofi mietti pitkään miten saisi varjon pois nurkasta takaisin hänen luokseen. Viimein hän onnistui maanittelemaan varjon valoon. Voitteko uskoa kuinka paljon varjo hämmästyi kun hän huomasi ettei valoa tarvinnutkaan pelätä. Päinvastoin, valo selvästi vahvisti varjon sävyä. Siitä päivästä lähtien varjo ja Sofi pysyivät aina yhdessä.

Kirjoittanut: Jani Suurnäkki

Käki käy hitaalla

Päiväkerhoissa yritetään aavistella pyhää. Mitä se pyhä edes on? Ei välttämättä se sunnuntai. Monillahan on töitä silloin. Olen itse ajatellut, että ihmisen on tärkeää pitää yksi rauhoittumispäivä viikossa jotta jaksaisi. Olkoon se sitten vaikka keskellä viikkoa.

Kuitenkin, alla oleva satu on syntynyt kun pohdittiin seurakunnan perheiden sähköpostikirjeen sisältöä.
Nauttikaan sadusta ja muistakaa, että sadut, tarinat ja kertomukset tekevät hyvää niin lapselle kuin aikuiselle 

Ai niin ja eiköhän minulle sallita pieni bloginmainostus.
Päiväkerhoblogimme löytyy osoitteesta 
herrantertut.blogspot.com

KÄKI KÄY HITAALLA
Kirjoittanut Jani Suurnäkki
Ideoita antanut muutamat Tuusulan seurakunnan lastenohjaajat. Kiitos heille 🙂

Mikäli katsot tarkkaavaisesti kaupungin laidalla olevaa vanhaa puutaloa. Et näe siinä mitään erityistä. Jos kuitenkin tarkkailisit sitä viikon tai pari, huomaisit kuinka talon isä lähtee töihin aina tasan kello seitsemän. Vanhemmat lapset, tyttö ja poika, lähtevät kouluun aina kaksi minuuttia yli puoli kahdeksan. Viimein kun kello näyttää kymmentä vaille kahdeksan, avasi ulko-oven äiti nuorimman lapsensa kanssa. Tämä jatkui päivästä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen.

Talon elämää rytmittää vanha koristeveistetty käkikello. Käki oli kukkunut tarkasti ja uskollisesti siitä lähtien kun vanha kelloseppä oli sen verstaassaan, vuorten kupeessa, rakentanut. Käki muisti vanhan kellosepän sanat hänelle.
”Muista käki hyvä. Aika pitää maailman liikkeessä. Pidä siis huoli ettei aikasi jätätä tai edistä.”
Tätä ohjetta käki pyrki noudattamaan tarkasti. Siitäkin huolimatta, että kukkuminen ja muut velvollisuudet ovat saattaneet keskeyttää kylpy- tai ruokahetken.

Nyt käki kuitenkin alkoi viimein tuntea itsensä väsyneeksi. Kukkuminenkin tuntui hänestä epämukavalta ja siitä hän oli kaikkein eniten aina pitänyt.
Eräs sunnuntai, kun aurinko kurkotteli lämpimästi pienestä kellon ikkunasta sisään, se päätti tehdä jotain ennen kuulumatonta. Se päätti pitää vapaapäivän. Se aloitti päivän herkullisella ja pitkällä aamiaisella. Puurokin pysyi sillä kertaa lämpimänä loppuun asti. Aamiaisen syötyään käki valutti itselleen kylvyn ja lorautti veden joukkoon ripauksen laventelin tuoksuista kylpyvaahtoa. Käki hyrisi päälaesta varpaankynsiin tyytyväisyydestä kun se sukelsi kuplameren lämpimään ja tuoksuvaan syliin.

Juuri kun käki oli sulkemassa silmiään, sen korviin kantautui niin hurja kiljaisu, ettei moista ole siinä talossa ennen kuultu. Käki ryntäsi kurkistamaan mikä mekkalan oli aiheuttanut. Edes se että käki oli ihan kuplien peitossa, ei hidastanut vauhtia.
Päästessään kellonikkunan luokse se jäi hämmentyneenä tuijottamaan eteisen menoa.
Koko perhe tuntui olevan poissa tolaltaan. Isä tuijotteli kelloaan, äiti juoksi eteisen ja keittiön väliä ja vanhimmat lapset pakkasivat reppujaan harrastuksia varten.
Ainoa joka tuntui ottavan rauhallisesti, oli perheen nuorin. Tyttö katseli kiinnostuneen oloisesti eteisen menoa rappusilla istuen.

Pian talo hiljeni. Illalla koko perhe istui ruokapöydässä. Käki kuuli kuinka isä yltyi motkottamaan kuinka koko sopan aiheutti se kurja käkikello.
Sitä käki ei suostunut kuuntelemaan vaan teki jotain ennen kuulumatonta. Se hyppäsi ulos kellosta ja laskeutui pöydälle kaikuvan hiljaisuuden vallitessa. Monen haarukka oli jähmettynyt matkalla suuhun.

Ennen kuin kukaan sai sanaa suustaan, käki alkoi puhua aavistus tuohtumusta äänessään. Se kertoi perheelle kuinka sitä oli suututtanut isän puheet. Tämän jälkeen se kertoi kellosepän ohjeesta olla jätättämättä tai edistämästä. Se kertoi keskeytyneistä kylvyistä ja kylmistä ruoista. Mitä enemmän käki kertoi, sitä enemmän perheenjäsenten korvia kuumotti. Ainoastaan se nuorin tyttö näytti vaivaantumattomalta. Kun käki lopetti kertomuksensa, tyttö nousi ylös ja pahoitteli tapahtunutta. Tyttö ehdotti muulle perheelle, että eikö käki voisi vaikka kukkua vain tasatunnein. Isä taasen näytti nololta, mutta ehdotti käen voivan nukkua yönsä ilman kukkumista. Toinen koululaisista ehdotti voisiko käki osallistua myös sunnuntai-illalliselle.
Käki punnitsi ehdotuksia samalla kävellen ruokailuvälineiden keskellä. Hetken päästä se sanoi. ” Sopii, mutta aion aloittaa kyllä kukkumisen jo kuudelta aamulla. Jokin raja se on kellon käenkin nukkumisessa. ”

1 2