Mini jouluun valmistautumispolku

Tänään useampi ryhmä matkasi kanssani joulun odotukseen.

Musiikki soi kauniina ja hieman mysteerisenä taustalla. Ilmassa tuoksuu jokin, mutta mikä.

Kokoonnumme aluksi yhteen paikkaan. Tarkistamme aluksi korvanlehtien paikallaan olon. Kuunnellaan ja lasketaan hiljaa alkukellojen lyönnit. Jokainen sai kertoa, mikäli halusi, kuinka monta lyöntiä kuuli. Tämän jälkeen sytytettiin ensimmäisen adventin kynttilä. Otettiin se mukaan ja lähdettiin matkaan.

Saavuimme toisen adventin kohdalle. Sytytettiin ensimmäisen kynttilän liekillä toinen kynttilä. Huomattiin aasi.

”Kauan sitten, kaukaisessa maassa asui aasin varsa. Se eleli pienessä kylässä. Pieni aasi toivoi pääsevänsä isojen aasien töihin. Esimerkiksi auttamaan tavaroiden kantamisessa. Parasta olisi, jos joku pieni ihminen haluaisi ratsastaa hänen selässään. Tuo pikku aasi ei aavistanut, että jonkin ajan päästä nainen nimeltä Maria nousisi hänen selkäänsä. Eikä aasi arvannut pääsevänsä Betlehemiin asti. Maria odotti lasta joten tavallaan aasin toive pienestä ihmisestä kävi toteen.”

Jatkoimme matkaa….

kolmanteen adventtiin. Sytytimme kolmannen kynttilän ensimmäisestä kynttilästä. Mitä lähemmäs joulu tulee, sitä enemmän ihmiset koristelevat koteja, kerhoja ja pihoja. Tutkimme yhdessä mitä näiltä pöydiltä löytyi. Joukosta löydettiin myös kaksi kamelia. Ne saapuivat aikanaan samaan kaupunkiin kuin Maria ja aasin varsa. Kameleilla ratsastivat miehet jotain kutsuttiin tietäjiksi. Ihmiset kutsuivat heitä tiejäksi koska miehet tiesivät niin paljon.

Jatkoimme matkaa…

Saavuimme pöydälle missä ihmettelimme mitä kummaa siinä oli. Joulukortteja ja lahjapakkauksia löydettiin. Kerroin, kuinka monet ihmiset haluavat muistaa ystäviä, kavereita, sukulaisia ja muita ihmisiä korteilla joulun aikaan. Samoin myös lahjat ovat muistamista.  Joulu on muistamisen aikaa.

Jatkoimme matkaa…

neljänteen adventtiin. Sytytimme jälleen ensimmäisen adventin kynttilällä neljännenkin. Tämän jälkeen tutkimme mitä lautasilla oli. Ne paljastuivat joulunherkuiksi. Pipareiksi ja joulutortuksi. Joukossa oli myös kolme muutakin lautasta. Haistelimme niitä ja paljastuivat kaneliksi, maustepippuriksi ja tähtianikseksi. Tuumimme myös mitä niillä voisi maustaa.

Jälleen jatkoimme matkaa.

Saavuimme pöydän luokse missä oli kultainen laatikko.

Neljä adventtia on mennyt ja jouluaatto ja päivä alkaa lähestyä. Kurkistimme laatikkoon.

”Kauan sitten kaukaisessa maassa, Betlehemin kaupunkissa, oli pieni talli. (asetin ruokakaukalon pöydälle) Siellä asuivat härkä, aasi, lammas ja vielä toinenkin lammas. Ne söivät kaikessa rauhassa ruokakaukalostaan heinää. Ne eivät aavistaneet yhtään, että pian heidän ruokakaukalossaan (asetan Jeesus-lapsen kaukaloon) nukkuisi pieni lapsi. Lapsi mitä monet tulivat katsomaan. Lapsi mistä monet kertoivat tulevan kuninkas. Ei sellainen joka istuu linnassa, kruunu päässään vaan sellainen, joka kulkisi ihmisten keskellä kuin kuka tahansa muukin.

Ihmeellinen juttu.”

Otimme ensimmäisen adventtikynttilän mukaan ja lähdimme takaisin sinne mistä lähdimme matkaan. Palautamme ensimmäisen adventtikynttilän omalle paikalleen.

Neljän adventin aikana valo lisääntyy koko ajan. Siksi lauloimme laulun. Minulla on valoa varpaissa. Se löytyy uudesta lastenvirsikirjasta.

Lopuksi kuuntelimme ja laskimme loppukellon lyönnit. Jaon lapsille puuha”kortin” ja toivottelimme hyviä jatkoja toisillemme.

Puuhakortin löydät tästä linkistä. Puuhakortti-joulun odotus

 

Niskatappinuket: Eevertti, Verneri

Olen tehnyt kolme niskatappinukkea. Eevertti (vasemmalla) on jo eläkkeelle siirtynyt peruskoulunopettaja ja vapaa-aikoinaan tutkimusmatkailija.

Verneri (oikean puoleinen) taasen on musiikista nauttiva nuorempi herra. Hän pitää minun kanssani viikottain perhemuskaria.

Minulla on myös kolmas samalla tekniikalla tehty rouvanukke mikä vielä odottaa vaatetusta.

Tonttumaisuuksia

Lapsityön yksi jännnittävistä puolista on myös se, me elämme juhlakausia aina ennakkoon. Nytkin joulua aloitetaan marraskuun puolessa välissä. Näin jouluihminen kun olen niin tämä järjestely sopii erittäin hyvin 😀

Tällä hetkellä kerhotilat on vallannut tonttujen runsasjoukko. He ovat tänään muuttaneet omaan joulumaahansa ja odottelevat joulupukin ja muorin saapumista keskuuteensa ensi viikolla. Samalla tavalla toteutettuja kumpikin.

Joululauluja jo soittava

– Jani –

Musiikkiliikuntahartaus: Jeesus parantaa halvaantuneen

Tämä hartaus on musiikkiliikunnallinen kertomus siitä kuinka Jeesus paransi halvaantuneen.

Idea: Ystävyys ja suvaitsevaisuus

Tarvikkeet: Mahdollisesti säestyssoitin, minkä pystyt ottamaan matkalle mukaan. Esim. kitara taikka kantele. Suosittelen ukulelea 🙂 Ilmankin pärjää mainiosti.

Laulu: Ystävät kulkee. Laulun nuotit löytyvät .pdf-tiedostona seuraavasta linkistä: Ystävät kulkee 

Voit myös kuunnella laulun tämän linkin takaata löytyvän postauksen videosta. Sanoja on vain muutettu hartauteen sopivaksi. Tästä postaukseen

 Hartaudenkulku:

Opetetaan ensin laulu aloituspaikoilla

Tämän jälkeen voidaan kysyä onko kukaan leikkinyt seuraa johtajaa leikkiä.
Kertaa kuitenkin miten leikkiä aletaan vaikka kaikki olisivatkin leikkineet ennen.
Tämän jälkeen ryhdy johtajaksi ja käykää laulaen matkaan jonomuodostelmassa.

Kävelkää reippaasti laulun tahdissa eteenpäin kiemurrellen. Voitte myös välillä esim. hiipiä, pomppia…

Pysäytä jono ja kerro, että kerran oli matkalla viisi ystävää. Yksi heistä kuitenkin matkasi paareilla. Kysele jos joku tietää mitkä on paarit. Paareilla matkustava ystävä ei pystynyt liikuttamaan käsiään tai jalkojaan. Muut neljä halusivat auttaa häntä, mutta eivät tienneet kuinka. Tässä kohtaa voitte vaikka raapia päätänne.
Kerro kuinka heidän korviinsa kantautui tieto, että kaupunkiin oli saapunut mies joka pystyi parantamaan pelkällä sanalla tai kosketuksella.

Lähtekää kiireesti tuon miehen luokse.

”Ystävät juoksevat x3 eteenpäin.”

Menkää kiireesti ja vie jono piiriksi.

”O- ou!” Pysähdys. ”Nyt tuli ystäville pulma. Koko talo oli niin täynnä, että osa ihmisistä joutui olemaan ulkona.”

Miettikää rapsutellen päätä.

Napsaus. ”Eräs ystävistä sai idean. He hän voisivat kiivetä katolle”

”Ystävät kiipeää x3 Ylöspäin.” Nostelkaa jalkoja korkealle ja kiivetkää paikoillanne.

Istahtakaa piiriin katolle.

”Katolla ystävät rupesivat tekemään reikää kattoon.” Kaivakaa  piirin keskelle reikää.

Käykää makaamaan lattialle niin, että jalat sojottaa piirin keskelle. Olkaa kuin se rampa joka ei pystynyt liikuttamaan kuin päätään jonkin verran.

”Ystävät lähtivät laskemaan paareilla miestä. Ensin hän ei nähnyt muuta kuin reiän katossa. Pian alkoi näkyä ihmisten päitä, sen jälkeen käsiä ja lopuksi vielä jalkoja. Ihmiset olivat jo hyvän aikaa seuranneet kuinka katosta alkoi ropistaa hiekkaa ja katon murusia.

Siitä reiästä laskettua miestä katsoi nyt Jeesus. Hän oli juuri se jonka kerrottiin pystyvän parantamaan pelkästään kosketuksella taikka sanalla.” 

”Jeesus katsoi ylös ja alas ja ylös ja jälleen alas paareilla makaavaan mieheen. Hän ajatteli, että tässäpä vasta ihmisiä jotka uskovat, että hän voi parantaa. Niinpä hän sanoi miehelle: Ota vuoteesi ja kävele.”

Nouskaa ensin istumaan. Ihmetelkää kuinka mies pystyi istumaan. Kokeilkaa sormia, käsiä vuoron perään, varpaita, polvia. Kokeilkaa josko jalat kestäisivät seisomista. Keksikää mitä muuta mies voisi kokeillla tehdä (hyppiä, seisoa yhdellä jalalla…)

”Ystävät tulivat niin iloisiksi, että päättivät pistää tanssiksi.”

”Ystävät riemuitsee x3 Yhdessä.”

Tanssahdelkaa jonossa ympäriinsä. Voit helposti viedä koko porukan tanssien jonnekin. Itse vein takaisin alttarin ääreen josta matka alkoi. Tämän jälkeen kerroin, että rukous on myös kiitosta niin kuin tuo ystävien tanssi. Voitte rukoilla teille tutun rukouksen.

Iltasadut: Hiirenpolku Hupalaan

 

Tällä kertaa iltasatujen maailmassa tallataan hiirenpolkua pitkin Hupalaan tutustumaan Huru ja Hömelö-hiireen, Emppu Etsivään, Karpaloiseen, Ruusukauppiaaseen ja Häärösen hiiriperheeseen. Kirja koostuu tavallaan yhdestä kokonaisuudesta mikä kestää syksystä jouluun. Kirja on kuitenkin jaettu useampaan lyhyempään tarinaan, joten tätä pystyy lukemaan vaikka aika olisi hieman kortillakin. Tuo on tietenkin huono hetki lukea kirjaa, mutta jokainen varmaan tietää tunteen, että joskus olisi kiva saada ujutettua esim. kerhon loppuun yksi pieni satu. Toisaalta minun tekisi kauheasti mieli tehdä tästä projektin omainen juttu. Ehkäpä sen tänne kirjoittelen mikäli ehdin ja jaksan.

Tosiaan tämä kirja on Inkeri Karvosen ensimmäinen saturomaani minkä hän on kirjoittanut (vuonna 1978) ja jatkoa Hurun ja Hömelön tarinoille tuli vasta 2005. Tietenkin Inkeri oli kirjoittanut muitakin kirjoja tällä välillä, mutta hiiren polulle palattiin vasta pitkän ajan päästä. En ole vielä tuota kirjaa lukenut, mutta asia korjaantuu tässä jossain vaiheessa.

Nyt näkemiiin ensi kertaan

– Jani –

Iltasadut: Kate DiCamillo – Eetu Keinäsen seikkailut

Tällä kertaa vuorossa on Kate DiCamillon Eetu Keinäsen ihmeelliset seikkailut. Tämä kirja tarttui kirjastossa käsiini koska rakastin DiCamillon Desperon taru kirjaa. Odotukset olivat siis todella koholla, eikä turhaan. Luettuani kirjan silmiini kihosi kyynel. Kirja kertoo hienoihin asuihin sonnustautuneen posliinista tehdyn jänisnuken elämän tarinan, siis siihen pisteeseen mihin se kirjassa päättyy. Alussa Eetu oli omahyväinen, itseensä hyvin tyytyväinen ja mikäli saan sanoa aika mahdoton tapaus.

Eetun elämään mahtui paljon kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja ihmisiä jotka häntä rakastivat. Mitä sitten tapahtui tai keitä nuo ihmiset olivat saat selville mikäli luet tämän kirjan ja suositten mitä lämpimämmin tekemään niin.

Muista myös lukea tuo Desperon taru sekin on aivan valloittava kirja.

Tällaista tällä kertaa ja joku päivä taasen jotain aivan muuta 🙂

Musiikkihetki: Sadonkorjuu

Aihe: Sadonkorjuu

Kesto: n. 40-minuuttia

Tarvikkeet: cd-soitin, kasviksia (lanttu, nauris, porkkana, sipuli, peruna, tilli) ilmapalloja, kynttilä+tulitikut, kellopeli, hiiripehmolelu

Hei hei tule laulamaan
On sydän pieni kynttilällä + kynttilöiden sytytys + kellopeli
Lastenvirsi: Lv 101: Mä olen niin pienoinen
Pää olkapää peppu polvet varpaat
Popsi popsi porkkanaa

Metsässä asustaa sieninen

Tanssi: Carnevalito Sadon korjuutanssina. Kappale löytyy Musiikkiliikunnan käsikirja ykkösestä
Ilmapallot ilmaan + musiikki Gladiaattorien sisäänmarssi.
Kukkuu kukkuu pikku lanttu nukkuu

Ota vuorotellen esiin pussiin laittamasi kasviksen ja hiiri. Kysy aina, mikä ks. asia on. Laita ne järjestyksessä n. 10 cm välein eteesi riviin. Aloita laulamalla ensin koko laulu ja osoittamalla aina sitä mistä sillä hetkellä lauletaan. Laulakaa pätsissä niin, että opitte.

Saman voit tehdä piirretyillä kuvilla. Toimi ainakin itselläni kumpikin tapa aivan hyvin.

Loppurentoutus: Huiveilla sivellään rauhallisen musiikin soidessa, aikuinen lasta ja lapsi aikuista
Loppulaulu: Suljen ihanan soittorasian

Musiikkihetki metsässä

Pidän työkseni myös kirkon avointa perhemuskaria – Vernerin laulubussia. Ajattelin jakaa kanssanne tämän hetkisen teemamme ohjelmarungon. Ai niin ja tuo Verneri on siis niskatappinukke minkä olen tehnyt Kansan Raamattuseuran nukketeatteri Sananjalan Merja Luukkosen vetämällä kurssilla. Suuri kiitos hänelle opeistaan 

Verneri on näistä herroista tuo oikean puolimmainen. Vasemmalla taasen istuu Eevertti.

Kesto: n. 30 minuuttia

Tavoite: Kehonhallinta, ääneen tutustuminen

Tarvikkeet: jumppapallo, Piilometsän säveliä-cd, kellopeli, kynttilä, musiikkiliikuntaperhe Ostinatot, cd-soitin.

Kulku:

Hei hei tule laulamaan

On sydän pieni kynttilällä + kynttilöiden sytytys + kellopeli Soitetaan ensin kellopelillä laulunmelodiaa ja sen jälkeen sytytetään kynttilä palamaan turvalliseen paikkaan.

Lastenvirsi: Jumalan kämmenellä

Pää olkapää peppu polvet varpaat

Liikutan musiikintahtiin pysäytetään välillä ja tervehditään naapuria, liike vaihtuu. Liikkuminen musiikkiliikunta perhe ostinaattojen avulla. Musiikkina: Metsäpolkka Käydään ensin läpi Ostinatojen perheestä isän, äidin ja tyttären liikkeet sekä näytetään kuvat. Tämän jälkeen lähdetään kävellen liikkeelle musiikin tahtiin.

Hiiripallo. Iso jumppapallo jota ensin liikutetaan rinkiä pitkin ja sitten niin, että yksi on keskellä ja palauttaa seuraavalle. Käydään kaikki läpi. Musiikki: Juoksee metsän hiiroset

Loppurentoutus: Musiikki Lauluoravasta + saippukuplat. Lapset saavat rikkoa niitä

Loppulaulu: Suljen ihanan soittorasian

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti ensi kerralla jotain muuta 🙂

1 2 3 5