Kesäloma on kohta ohitse

ja samalla tämänkin blogin kesäloma loppuu. Aloitetaan vaikkapa pienellä kesäisellä blogimerkinnällä mikä löytyy myös työpaikkani nettisivulta myös. Hieman muikaten kuitenkin. Aloitetaan.

Olen pyörinyt ympyrää jo hyvän aikaa. Tarkastelen kaikkea mahdollista hyvin epäluuloisena. Oksakin voi olla jotain muuta kuin oksa. Viimein melkein tekisi mieli hyppiä ilosta kun aarre (muovipurkki) viimeinkin löytyy. Noita hetkiä on nyt kesälomalla jokunen jo koettu. Niinhän se on. Ihminen ei koskaan lopeta leikkimistä, leikit vain muuttuvat toisenlaisiksi.

 

Hetkinen.

 

Onkohan leikit sittenkään muuttuneet lapsuudesta? Edellä mainittu touhu nimittäin kuulostaa aivan aarteenmetsästykseltä. Sellaista se oikeastaan onkin. Muistatteko mitä olette lapsena pitäneet aarteina. Itse muistan kuinka kalastelin kissankulta hippuja hiekasta. Ei ollut ihan helppo homma. Toinen aarre oli isovanhempieni varastot jotka olivat täynnä kaikkea vanhaa, uutta ja mielenkiintoista.

Entä aikuisina? Mitä me aikuiset pidämme aarteena? Itselleni aarre voi olla mielenkiintoinen kirja, jokin hetki, tunnetila kun on tapahtunut jotain ihanaa, toinen ihminen kuten kerholainen, omat vanhemmat, oma puoliso, sukulaiset taikka joku ihan tuntematon tyyppi oikealla hetkellä. Aarre voi olla myös materiaa, mutta sitä emme täältä kuitenkaan mukaan saa. Tärkeämpää on vaalia materiattomia aarteita. Kauniita sanoja, kohteliaisuuksia, muistoja… Monta muuta mainitsinkin tuossa aiemmin jo. Materiattomissa aarteissa on sekin hyvä puoli, että kasvavat ja siirtyvät ihmiseltä ihmisille. Nuo aarteet varastoituvat taivaan aarrekammioihin.

 

Vaalikaamme siis aarteita joita kannattaa vaalia ja ei murehdita turhaan mikäli materia saa pienen kolauksen.

Ensi maanantaina päättyy tapahtumarikas kesäloma ja alkaa uusi työkausi. Mielenkiintoinen työkausi kylläkin, ei voi muuta sanoa.

Loppuun vielä pieni kevennys. Kävin Porkkalanniemessä ja minusta tuntui siltä, että tuo tiira tiirasi minua kesken valokuvauksen.

tiira_kurkkii

– Jani –