Iltasadut 4: Paholaisen nokinen veli

Grimmin veljekset: Paholaisen nokinen veli

Tällä kertaa sukellamme sadun mukana suoraan helvettiin ja sieltä jälleen ylös kera virkaheitto sotilaan. Sotilas ei tiennyt mitä tekisi hengen pitimikseen ja törmäsi metsässä itseensä paholaiseen. Tämä tarjosi sotilaalle töitä hänen renkinään. Ehdot olivat kuitenkin aika pahat. Palvelusaika olisi seitsemän vuotta jonka aikana sotilas ei saanut peseytyä, kammata tukkaa, niistää nenää, leikata kynsiä eikä hiuksia, edes silmistä ei saanut pyyhkiä vettä. Sotilas suostui kun ei muutakaan voinut. Toimenkuvaan helvetissä kuului kohentaa tulta hornankattiloiden alla, siivota talo, viedä rikat oven taakse ja pitää kaikki järjestyksessä. Kattiloihin ei kuitenkaan saanut kurkistaa, sillä jos niin tekisi kävisi kalpaten.

Arvannette varmaan, että kyllähän sotilas uteliaisuuksissaan kurkisti kattiloihin ja niistä löytyi hänen vanhoja upseereitaan. Sotilas päättikin kohentaa jokaisen kattilan alusroihuja kunnolla, että nämä upseerit oikein kypsyisivät hornankattiloissa. Tätä hän ei kuitenkaan kertonut paholaiselle, mutta kysyessä myönsi asian. Paholainen kuitenkin katsoi asiaa läpi sormien koska sotilas oli lisännyt tulta upseerien kattiloiden alle. Nyt sotilas sai kerätä reppuunsa rikat ja palata takaisin maan päälle. Siellä rikat muuttuivatkin kullaksi. Vitsi oli kuitenkin, että sotilaan oli oltava saman näköisenä maanpinnalla kuin helvetistä lähtiessäänkin. Hänen oli myös kerrottava hänen tulleen helvetistä mikäli joku kysyi. Jos joku kysyi kuka hän oli, piti vastata: paholaisen nokinen veli ja oman itsensä herra. Majataloon sotilas ei meinannut päästä kun isäntä kammoksui sotilaan ulkomuotoa. Kultaa näyttäessään majatalon isäntä kuitenkin oikein avasi oven hänen huoneeseensa. Kullan tuo konna kuitenkin varasti. Sotilas huomasi asian ja palasi helvettiin kysymään apua paholaiselta. Tuolloin Paholainen siisti sotilaan ja käski hänen mennä sanomaan isännälle, että jos ei hän palauta kultaa sai hän itse tulla tulta kohentamaan sotilaan tilalle. Se onnistuikin. Sotilas, jota alettiin kutsumaan puolessa välissä satua Hannuksi, lähti kulkemaan kohti kotia vanha hurstimekko päällään ja kierteli soittelemassa. Sen taidon hän oli oppinut paholaisen luona. Vanha kuningas mieltyi soittoon ja lupasi Hannulle ensin vanhimman tyttärensä vaimoksi, mutta tämä kieltäytyi, nuorin taasen suistuikin. Näin Hannu, virhaheitto sotilas, paholaisen nokinen veli sai omakseen kuninkaan tyttären ja ajan päästä myös valtakunnan.

Tämä satu on jotenkin erikoinen siitä puolen, että paholainen kuvataan teoriassa hyväksi tyypiksi, joka auttoi ihmistä. Yleensä paholaislegendoissa ja taruissa vanha vihtahousua kuvataan kieroksi, joka aiheuttaa vain hankaluuksia vaikka toisin saattoi aluksi näyttää.  Näin siis niissä mitä olen itse lukenut. On perin mielenkiintoista lukea niitä vanhoja satuja ja tarinoita mitä Suomessakin on kerrottu paholaisesta. Muistaakseni ks. tarinoita on koottukin ainakin yhdeksi kirjaksi. En nyt vain muista minkä niminen moinen on. Laitan sen tähän alle, mikäli nimi palautuu mieleen.

Satu löytyy kirjasta Grimmin sadut II, Tuhkimo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.