Missä sitä luurataan?

Pitkään olen ollut poissa blogi-maailmasta, missä siis olen ollut.

Ensimmäiseksi, olen viettänyt enemmän ja vähemmän rentouttavaa kesälomaa, sillä olemme myös muuttaneet kesän lopulla noin 300 kilometrin päähän vanhasta kodistamme. Samalla se on myös vienyt minut hetkeksi pois seurakunnan varhaiskasvatuksen työntekijästä, sen asiakkaaksi. Olenkin viettänyt aikaa elokuusta lähtien pienen tyttäreni kanssa koti-isänä.

On kiehtovaa seurata perhekerhoilua ja muuta seurakunnan lapsi- ja perhetyötä osallistujan näkökulmasta. Minulle kerho ja muskari ovat olleet monesti hengähdyspaikkoja ja erityisesti hetkiä, jossa lapseni pääsee leikkimään muiden lasten kanssa. Silloin isäkin jää monesti toisella sijalla. Pihallamme käy harvoin muita lapsia, niin huomaa kuinka tärkeitä kerhot ovat lapselle. Ilme kirkastuu entisestään, kun mainitsee että mennään kerhoon. Tärkeintä minulle kerhoissa on myös ilmapiiri joka kertoo, että olet tervetullut ja olemme odottaneet sinua. Siihen ei tarvita paljoa. Iloinen tervehdys ohjaajalta ja sanat: ”Hei, kiva nähdä sinua/teitä.”, riittää jo pitkälle. Ja miten mukavaa on jutella myös pari sanaa ohjaajallekin lapsesta tai arjen hetkistä.

Toiseksi blogiin kirjoitus aikaa on syönyt avoimen yliopiston kasvatustieteen opinnot. Naiivisti ajattelin alussa, että kyllä ne tehtävät päiväunien aikana etenee. Siinä olin hieman väärässä, sillä kun on saanut kaikki muut tehtävät tehtyä (kotiaskareet), jää opiskelulle vähän aikaa. Illat tuntuvat kuitenkin olevan se kaikkein hedelmällisin aika kirjoitella. Hitaasti hyvää tulee, vai miten se olikaan 🙂

Tähän loppuun voisin vielä listata muutaman asian, joita olen oppinut koti-isänä taaperoikäisen kanssa.

 

1. Ota lähtöihin reilusti aikaa ja varaudu siitä huolimatta yllätyksiin, kuten piilossa oleviin tavaroihin. Yllättävän hyvin lapsi rakkaamme on vielä näyttänyt piilottamansa esineet.

2. Hermot jotenkin kasvavat ja venyvät

3. Kahdestakymmenestä alaspäin laskeminen oikeasti auttaa.

4. On ihanaa kun aamulla voi jäädä kotiin, kun ulkona sataa vettä tai muuten vain laiskottaa.

5. Taaperot pääsevät yllättämään lähes joka päivä jollain tavalla.

6. Joskus Pikku kakkosen ohjelmat ovat kullanarvoisia.

 

Hyvää loppusyksyä teille kaikille vai pitäisikö sanoa alkavaa talvea. Yritän laitella välillä myös kokemuksia lapsityöstä ja muusta näin toiselta puolelta katsottuna 🙂

-Jani-

 

2 comments

  • Mukava kuulla sinusta! Minulla on saman tyylinen elämän tilanne kuin sinulla. Seurakunnan varhaiskasvatuksen työ jäi kesällä ja siirryin sinne ”toiselle puolelle”, työntekijästä asiakkaaksi😊Mukavaa vaihtelua näinkin. Kuopus saa käydä viisivuotiaiden kerhoa ja perhekerhossa on mukava käydä yhdessä. Meillä on viimeinen vuosi aikaa nauttia rauhallisista kotiaamuista, ensi syksynä alkaa kuopuksellakin ns.arki, kun pitää eskariin lähteä.
    Blogisi oli ahkerassa käytössä työelämässäni. Sieltä sain hyviä vinkkejä ja ideoita, joita sovittelin itselle sopiviksi.

    • Hei Marjo.

      Onpa kiva lukea kommenttisi 🙂 Tämä on kyllä mukavaa vaihtelua työkuvioon näinkin päin. Nyt ehtii tehdä tavallaan myös niitä omiakin juttuja, mitä ei töissä ehtinyt tehdä. Olen iloinen siitä, että olet löytänyt blogistani ideoita. Katsotaan mihin päin tämä nyt lähtee liikkumaan, ehkä tosiaan juttuja ”tältä puolelta” ja kenties jokin hartaus tai näytelmä saattaisi ohessa ilmestyä. Esimerkiksi Joonasta ja valaasta tai jostain ihan muusta.

      Kaikkea hyvää kerhoiluihin ja kaikkeen muuhunkin 🙂
      – Jani –

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.