Satu: Sofin varjomysteeri

Tässä kuitenkin olisi yksi satu teille jota käytetään Valo ja varjo -hartaudessa. Se löytyy tästä linkistä: Sofin varjomysteeri hartaus

Sofin varjomysteeri

Aurinko paistaa viisivuotiaan Sofin ikkunasta sisään valaisten koko huoneen. Pihavaahteran viimeiset punaisen kirjavat lehdet havisevat ikkunan takana itsepintaisesti kiinni puussa. Sofi asuu vanhassa, kaksikerroksisessa puutalossa. Tuona aamuna Sofi venytteli pitkään että hartaasti ja kun hän liukui pois peiton alta häntä hyrisytti. Jokainen vanhassa puutalossa asunut tietää kuinka kylmän yön jälkeen talo on vielä viileä aamulla.

Kun Sofi otti muutaman askeleen, hänestä tuntui aivan kuin jokin olisi puuttunut. Mitään ei kuitenkaan tuntunut hävinneen. Tunne ei hälvennyt aamupalallakaan eikä edes silloin kun isä vei Sofin päiväkotiin.

Päiväkodissa oli valon ja varjon juhla. Ryhmässä tutustuttiin erilaisiin varjoihin. Varjojahan on vaikka kuinka paljon, on sateenvarjoja, päivävarjoja, leikkivarjoja, pieniä varjoja, isoja varjoja, miesten varjoja, naisten varjoja, lelujen varjoja ja niin päin pois.
Myös varjoteatteria päästiin kokeilemaan. Innostuneena varjoista ja valoista Sofi tuli uteliaaksi miltä hänen oma varjonsa näyttäisi. Silloin Sofi tajusi mikä puuttuvan asian tunteen oli aamulla nostattanut. Hänen varjonsa oli kadonnut. Sofi etsi sitä joka paikasta, mutta ei vain löytänyt sitä.

Kun hoitopäivän loputtua hän kertoi isälleen varjon katoamisesta isä ei uskonut. Kotona äitikään ei uskonut Sofia. Moinen harmitti niin, että Sofi meni murjottamaan omaan huoneeseensa. Ei sitä kovinkaan kauan kestänyt vaan tyttö sisuuntui ja päätti ruveta etsimään varjoaan. Hän päätteli varjon piilottelevan huoneessa, koska siellä se oli näkynyt edellispäivänä. Sofi kurkki sängyn alle, kaappeihin ja lelulaatikoihin. Varjoa vain ei näkynyt. Yhtäkkiä Sofi kuuli hiljaista niiskutusta huoneen laitimmaisesta nurkasta. Se oli niin pientä ääntä ettei moista ole ennen siinä talossa kuultukkaan. Sofi kuiskasi hiljaa nurkkaan: ”Kuka siellä on?”
Nyyhkytys lakkasi saman tein ja nurkasta kuului tuulen hento kuiskaus.
”Olen sinun varjosi.”

Sofi ihmetteli, mitä kummaa varjo siellä nurkassa kyhjötti eikä ollut hänen seuranaan, kuten tavallisesti. Varjo kertoi Sofille pelästyneensä kirkasta valoa aamulla ja piiloutuneensa sinne nurkkaan.
Sofi mietti pitkään miten saisi varjon pois nurkasta takaisin hänen luokseen. Viimein hän onnistui maanittelemaan varjon valoon. Voitteko uskoa kuinka paljon varjo hämmästyi kun hän huomasi ettei valoa tarvinnutkaan pelätä. Päinvastoin, valo selvästi vahvisti varjon sävyä. Siitä päivästä lähtien varjo ja Sofi pysyivät aina yhdessä.

Kirjoittanut: Jani Suurnäkki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.