Tarinankerronta sunnuntai osa 1: Lelut mukaan

Aloitetaanpa tällainen tarinankerronta vinkki sarja. Ei mitään pitkää sepustusta, vaan yksinkertaisia itse kokeiltuja vinkkejä tarinankerrontaan lasten kanssa. Osaa voi soveltaa toki myös vanhemmille ja osa onkin muokattu aikuisten tai vanhempien lasten työskentelyistä.

Mikä olisikaan parempi hetki aloittaa, kuin palmusunnuntai ja sen kertomus. Etsi kotoa tai töistä erilaisia leluhahmoja rekvisiitaksi. Tyttäreni valitsi Jeesukseksi Woodyn ja Riku Ryhmä Hausta sai olla yksi opetuslapsista.

Kannattaa aluksi kertoa tarina lähellä alkuperäistä, jotta lapsi oppii tuntemaan pohjatekstin. Esimerkiksi saduista ja Raamatun kertomuksista ns. perusmuoto. Tämän jälkeen tarina voi lähteä omille raiteilleen lapsen omassa leikissä. Minulle käy näin oman tyttäreni kanssa useinkin. Esimerkiksi viisi leipää ja kaksi kalaa muuttuu pitsaksi ja lisähahmoja ilmestyy sekoittamaan soppaa. Pohjakertomus kuitenkin näkyy siellä leikin improvisoidussa tarinankerronnassa.

Tällaisin ajatuksin tänään, niin ja hyvää palmusunnuntaita

-Jani-

Miksi lukisin kuvaa?

Oletko joskus katsellut taideteosta ja pysähtynyt miettimään mitä kaikkea se voisi kertoa? Entä oletko milloinkaan pysähtynyt katselemaan sanomalehden kuvaa tarkemmin ja miettinyt mitä siinä tapahtuu? Missä se on otettu? Antaako saman viestin, kuin teksti? Entä onko kuva edes totta?

Samanlaisiin hetkiin pohjautuu Lue kuvaa metodi. Olen itse vasta hiljakseen tutustumassa siihen, vaikka olen tämän kaltaista ennenkin tehnyt. Nyt sillä on mukavasti teoriaa taustalla ja nimi.

Essi Ikonen kertoo uskonnonopetus.fi sivuston materiaaleissa, että Lue kuvaa menetelmän takana on ajatus monilukutaidon kehittämisestä ja visuaalisen viestinnän lukemisen opettelusta. Näin siis yksinkertaistettuna ja vapaasti sanoitettuna. Tarkemmin voit lukea Lue kuvaa menetelmästä täältä https://www.uskonnonopetus.fi/materiaalit/ Sivuilta löytyy myös muita mielenkiintoisia työvälineitä, joita voi muokata myös varhaiskasvatuksen käyttöön.

Itseäni kiinnostaa erityisesti tämän menetelmän tarinankerronnalliset elementit. Lasten parissa työskennellessä voin nähdä, että samasta kuvasta voidaan lähteä luomaan lasten kanssa ihan omaa kertomusta tai sitten sitä voisi käyttää pohjustamaan itse tarinaa/kertomusta. Koko kertomuksen voisi minusta sujauttaa osaksi kuvan lukemista.

Miltäköhän näyttäisi tarinankerronta hetki yhdistettynä kuvan lukemiseen? Ensin katseltaisiin kuvaa ja virittäydyttäisiin sen tunnelmiin. Tämän jälkeen kerrottaisiin kertomus havainnollistettuna tai puhtaasti kertoen puheella. Lopuksi vielä palattaisiin kuvaan ja syvennettäisiin kerrottua vielä sen kautta.

Tällaisin ajatuksin tällä erää.

-Jani-

Tarinoita, vanhoja niteitä ja ajatelmia.

Muistikirjoja pinossa

”… lasten kanssa tutustutaan tarinoihin ja kertomuksiin ja pohditaan niitä sekä maailmaa avoimessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä.

Tarinat, sadut ja kertomukset ovat kuin pankkeja, joista voi nostaa viisautta, henkistä vaurautta, energiaa, toivoa ja paljon muuta.

Tarinoihin, satuihin ja kertomuksiin voi kasata kuorrutukseksi musiikkia, liikuntaa, teatteria ja kädentaitoja. Aina kuitenkin tarinat, sadut ja kertomukset sykkivät sydämenä kaiken keskellä.” 31.8.2011

Edellinen pätkä löytyi vanhasta muistikirjastani ja sen sanoma on henkilökohtaisessa elämässäni sekä työssäni vain kasvanut. Tarinat voivat koskettaa, inspiroida, lohduttaa, opettaa, kasvattaa, pelottaa… Tämän vuoksi niitä olisi minun mielestäni käsiteltävä kunnioittavasti, luovasti ja niin, että niistä saa jokainen nauttia omalta paikaltaan. Tulkintaa on niin monta, kuin on kuulijaakin. Milloin viimeksi tarina resonoi sinussa?

Olen kirjoittanut muistikirjoja aktiivisesti vuodesta 2006, joka sattumoisin on myös sama vuosi, kun aloitin opiskelemaan lastenohjaajaksi. Näitä on kyllä mielenkiintoista lukea ja ne tulevat jotenkin enemmän lähelle, kuin digitaalinen teksti, vaikka niilläkin on oma paikkansa nykyaikana 🙂

– Jani-

Vanupallo

Oli ensimmäinen adventti. Eteisen lipaston päälle nostettiin talon näköinen rakennelma. Siinä oli kuitenkin vain yksi seinä ja hieman kattoa. Tämän jälkeen seinän eteen aseteltiin puusta veistetyt härkä ja aasi. Ne iloitsivat siitä, että olivat jälleen päässeet esille. Eläimet olivatkin hienoa käsityötä. Tänä vuonna niiden keskelle kuitenkin laitettiin jokin valkoinen ja karvainen möykky. Härkä ja aasi eivät olleet varmoja, mikä se oli. Niiden hämmästys oli suuri möykyn määkäistessä. 

”Lammasko se on!” kumpikin niistä huudahti. 

”Mitä se oikein tekee täällä? Eihän se ole edes puuta”, aasi nurisi, ”se pilaa juhlallisen kokonaisuuden!”

Härkä ja aasi eivät yhtään käsittäneet, miksi moinen möykky oli liitetty osaksi heidän seimeään.

Lammas katseli toisia eläimiä hymyillen, mutta ne keskittyivätkin kuiskimaan vain toisilleen. Uusi tulokas huokaisi ja asettui oikein pieneksi ja huomaamattomaksi.

Päivät kuluivat ja valkoinen lammas katseli hiljaa alaspäin. Eräänä päivänä seimeen ilmestyi muita lampaita paimenen kanssa. Niidenkin keskeltä kantautui ihmettelevää supinaa pienen lampaan korviin. Sitä oli alettu kutsumaan vanupalloksi. Ainoastaan yksi lapsi kävi sitä välillä silittämässä. Muuten se sai olla yksin toisten keskellä.

Tätä oli jatkunut monta päivää. Eräänä aamuna seimeen aseteltiin kaksi uutta hahmoa, mies ja nainen. Nainen, jota toiset kutsuivat Mariaksi, istui penkillä ja huomasi vieressään pieneksi painautuneen hahmon. Hän alkoi hiljaa rapsutella sitä. 

”Oletkin ihan pehmeä”, Maria sanoi ja jatkoi rapsutustaan. Pieni lammas nojasi ihan varovaisesti naisen jalkoja vasten. 

”Noin juuri. Tervetuloa tänne seimelle.” 

Muut hahmot katsoivat Mariaa ja sen jälkeen toisiaan. Jos puu voisi punastua, niin sen ne olisivat tehneet. Yksi toisensa jälkeen muut hahmot pyysivät pehmeältä lampaalta anteeksi. Kun jouluaamu koitti, eläinten ruokakaukalossa makasi pieni vauva. Pehmeä lammas katseli sitä yhdessä veistettyjen lampaiden kanssa ja hymyili välkehtivän tähden alla.

(c) Jani Suurnäkki

Ihanaa ja rauhallista joulua sinulle tämän tarinan myötä

– Jani –